Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Näin lopetat tupakoinnin helpommin

Teksti:
Heidi Hänninen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 21.12.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Tupakoinnin lopettaminen pienentää riskiä sairastua moniin sairauksiin. Lopettaminen näkyy myös suorituskyvyn kohenemisena sekä vastustuskyvyn paranemisena. Jo 20 minuuttia tupakoinnin lopettamisen jälkeen verenpaine laskee, sydämen syke tasoittuu ja käsien ja jalkojen lämpötila paranee.

Oletko polttanut tupakkaa vuosikausia ja mietit nyt, kannattaisiko lopettaa? Vai oletko satunnainen tupakoija, joka sytyttää savukkeen vain silloin tällöin? Hyvä nyrkkisääntö on, että tupakoinnin lopettamisesta hyötyy aina, oli sitten vuosikymmenten ketjupolttaja tai vasta-alkaja.

Tupakoinnin lopettaminen näkyy nopeasti pienenevänä sairastumisriskinä. Ensimmäiset vaikutukset voidaan havaita jo 20 minuutin kuluttua ja kymmenen tupakattoman vuoden jälkeen keuhkosyövän riski on pienentynyt puoleen aiemmasta.

Tupakoinnin lopettaminen kannattaa, vaikka olisit polttanut vain satunnaisesti, sillä jo muutaman savukkeen polttaminen päivässä kohottaa sairastumisriskiä ja aiheuttaa riippuvuutta. Vaikka sähkösavukkeita markkinoidaan terveellisempänä korvikkeena, ei tupakkaa tulisi korvata sähkösavukkeiden avulla. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee ennemmin muiden apukeinojen käyttöä. THL korostaa, ettei väitteille sähkötupakan hyödyistä ole saatavissa tieteellistä näyttöä.

Seuraavat Hengitysliiton stumppi-sivuston vinkit helpottavat lopettamista.

1. Päätä ennakolta, milloin aiot lopettaa. Tällöin sinun on vaikeampi perääntyä jo tehdystä päätöksestä.

2. Kerro päätöksestäsi läheisillesi. Tällöin heidän on helpompi kannustaa sinua.

3. Hanki itsellesi tukihenkilö. Tukihenkilön avulla pysyt päätöksessäsi paremmin myös vaikeina aikoina.

4. Varaudu vieroitusoireisiin. Mieti jo etukäteen, miten selviät erilaisista tilanteista. Kartoita tarvittavat apuvälineet.

5. Älä jätä itsellesi varatupakkaa, vaan hävitä kaikki tupakointivälineet.

6. Palkitse itseäsi onnistumisesta vaikkapa leffaillalla.

7. Älä lannistu, jos lipsahdat. Anna itsellesi uusi mahdollisuus.

Lähteet: stumppi.fi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Duodecim Terveyskirjasto

<!-- /* Font Definitions / @font-face {font-family:Arial; panose-1:2 11 6 4 2 2 2 2 2 4; mso-font-charset:0; mso-generic-font-family:auto; mso-font-pitch:variable; mso-font-signature:3 0 0 0 1 0;} @font-face {font-family:"Cambria Math"; panose-1:2 4 5 3 5 4 6 3 2 4; mso-font-charset:1; mso-generic-font-family:roman; mso-font-format:other; mso-font-pitch:variable; mso-font-signature:0 0 0 0 0 0;} @font-face {font-family:Calibri; panose-1:2 15 5 2 2 2 4 3 2 4; mso-font-charset:0; mso-generic-font-family:auto; mso-font-pitch:variable; mso-font-signature:3 0 0 0 1 0;} / Style Definitions */ p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal {mso-style-unhide:no; mso-style-qformat:yes; mso-style-parent:""; margin:0cm; margin-bottom:.0001pt; mso-pagination:widow-orphan; font-size:12.0pt; font-family:"Times New Roman"; mso-fareast-font-family:Calibri; mso-bidi-font-family:"Times New Roman"; mso-fareast-language:EN-US;} p.08Nosto, li.08Nosto, div.08Nosto {mso-style-name:08_Nosto; mso-style-priority:99; mso-style-unhide:no; mso-style-qformat:yes; margin-top:6.0pt; margin-right:0cm; margin-bottom:6.0pt; margin-left:0cm; mso-pagination:widow-orphan; font-size:14.0pt; font-family:Arial; mso-fareast-font-family:Calibri; mso-bidi-font-family:"Times New Roman"; mso-fareast-language:EN-US; font-weight:bold;} .MsoChpDefault {mso-style-type:export-only; mso-default-props:yes; mso-fareast-language:EN-US;} @page WordSection1 {size:612.0pt 792.0pt; margin:70.85pt 2.0cm 70.85pt 2.0cm; mso-header-margin:35.4pt; mso-footer-margin:35.4pt; mso-paper-source:0;} div.WordSection1 {page:WordSection1;} -->

Tai lopeta kuten Antti Holma, Pink, Ashton Kutcher, Anthonty Hopkins ja monet muut: lue britti Allen Carrin kirja Stumppaa tähän! Helppo tapa lopettaa tupakointi.

Lisää aiheesta