Antti J. Leinosen 7 pysäyttävää kuvaa Perämeren kalastajista – ”He eivät osaa olla pois mereltä”
Iiläinen Antti J. Leinonen on kuvannut Perämeren kalastajia vuodesta 2014. Projektin aikana innokas kalamies kohtasi paitsi näivettyvän ammattikunnan, myös itsensä.
Kalastajien monitaitoisuus ja ehtymättömältä tuntuva toimeliaisuus tekivät vaikutuksen valokuvaaja Antti J. Leinoseen (vas.).
”Keittiön pöydällä oli valtavan iso hauki, joka yhtäkkiä heräsi eloon ja alkoi sätkiä rajusti. Olihan se jännää.”
Se on valokuvaaja Antti J. Leinosen ensimmäinen kalamuisto, oululaisen lapsuudenkodin keittiöstä noin 3-vuotiaana.
Kaloilla ja kalastajilla on ollut suuri rooli Leinosen elämässä. Kesällä 2019 hänen valokuvanäyttelynsä Last Man Fishing on esillä Taidekeskus KulttuuriKauppilassa Iissä. Näyttely tiivistää monia Leinoselle merkityksellisiä teemoja, kuten luontosuhteen, kalan ravintona ja omasta kotipitäjästäkin vähitellen katoavan ammattikunnan.
69-vuotias, Simoniemellä asuva Kari Mattila on toiminut sivutoimisena ammatti- kalastajana noin 40 vuotta. Kesällä Mattila pyytää rysällä muikkua ja talvella kalastaa verkoilla. Tässä jään alta on noussut haukia ja mateita. Mattila on kalastaja ainakin kolmannessa polvessa, mutta arvelee, että oma poika ei jatka samassa ammatissa.
Isä vei päiväkodista kalaan
Leinosen isä oli intohimoinen kalastuksen harrastaja, joka vei jälkikasvunsa merelle usein suoraan päiväkodista. Poika sai perata silakoita ja tehdä muita pikkuhommia.
”Joskus oli kova keli ja alkoi pelottaa. Silloin pistin veneen pohjalle nukkumaan, kuuntelin merta ja perämoottorin ääntä. Se rauhoitti”, hän muistelee.
Lapsuuden muistot palasivat Leinosen mieleen, kun hän muutti perheensä kanssa 2004 Iihin, Oulun pohjoispuolelle.
”Täällä meri on vahvasti läsnä ja ihmisillä siihen kiinteä suhde. Aloin muistella, mitä itse söin lapsena. No itse pyydettyä kalaa! Sitä halusin tarjota myös omille lapsilleni.” Leinonen hankki veneen ja etsi opettajakseen kolme kalastajaveteraania.
”He tarkistivat ensin, etten vain ole kenenkään paikallisen poika. Vasta sitten alkoi herua tietoa”, Leinonen muistelee nauraen.
Kalastaja Esa Pirkola on kuvattu kotipihallaan Kalajoen Rahjassa. Hän on juuri tullut mereltä. Pirkola kalastaa Kallankareilla, missä on Ruotsin vallan ajalta periytyvä itsehallinto. Sen mukaan Maakallan ja Ulkokallan saarilla ylintä päätäntävaltaa käyttää kalastajien muodostama karikokous.
Vähitellen Leinonen tutustui muihin kalastajiin, ja huomasi heidän olevan pääosin iäkästä porukkaa. Nuoret eivät enää ala kalastajiksi, eivätkä kaikki nykyiset edes halua lastensa jatkavan työtään.
”Kalastajan ammatissa on monet unelmatyön elementit: tietynlainen vapaus, luontosuhde, sopivasti jännitystä ja jatkuvaa pientä ongelmanratkaisua. Mutta moni asia on toisin kuin ennen. Globaali muutos on kiihdyttänyt kaupungistumista, ja ruoantuotannossa mennään yhä isompiin tuotantoyksikköihin. Kaupasta ostetaan Norjan lohta, ja samaan aikaan Suomessa pyydetään yli sata miljoonaa kiloa silakkaa valtaosin turkiseläinten rehuksi. Ja sitten ihmetellään, mistä saamme tulevaisuudessa proteiinia!”
Mauno Posti on veneen perässä istuvan Timo Matinlassin kalakaverina. Miehet ovat olleet kokemassa pohjarysää ja saaliiksi on tullut Perämeren muikkua eli maivaa. Kalastajan työhön kuuluu varsinaisen kalastuksen lisäksi paljon huoltotöitä, esimerkiksi pyydysten ja veneiden korjaamista. Työssä tarvitaan usein välineitä, joita kaupasta ei saa. Silloin kalastajat tekevät omia innovaatioitaan.
Intohimo teki vaikutuksen
Kalastajien intohimoinen suhde työhönsä teki Leinoseen vaikutuksen.
”Arvostan heissä sitä, että tuskin kukaan kalastaa pakosta, vaan siksi, etteivät osaa olla pois mereltä. Erään vanhan kalastajan viimeiset sanat vaimolleen olivat ’mennäänkö pyytämään siikaa merelle’.
Moni kalastaja on eläkeläinen. Täyden elannon se antaa harvalle.
Huomasi Leinonen senkin, että vanhat miehet olivat hyvässä kunnossa.
”Kalastajat elävät tutkimustenkin mukaan terveinä pitkään, mahdollisista raskasmetalleista huolimatta. Kalan terveysvaikutukset näkyivät myös kotona. Niinä kausina, kun lapset söivät paljon kalaa, heillä oli vähemmän poissaoloja koulusta.”
"Parasta kalastamisessa on määrätynlainen vapaus. Aina ei ole pakko lähteä”, sanoo 57-vuotias Heikki Eskola Siikajoelta. Hän on kalastanut koko aikuisikänsä ja toiminut päätoimisena ammatti-kalastajana kymmenisen vuotta. Sitä ennen tuloja tuli myös lypsykarjasta. Eskola kalastaa ahventa, haukea ja siikaa.
Lauri Halonen kerää veneeseen rysäaitaa Oulun Rajahaudan edustalla. Aita on meressä kesäkuusta heinä-elokuulle. Kesän jälkeen se on täynnä leväkasvustoa ja painaa satoja kiloja. Aidan tehtävä on ohjata kalat rysään. Rysäkalastuksen lisäksi Halonen vetää troolia ja talvisin nuottaa.
Ensimmäiset kuvat Last Man Fishing -projektiinsa Leinonen otti 2014 paikallista kalataloushanketta varten. Pienestä kesätyöstä kasvoi idea, joka johti siihen, että Leinonen nauttii kuvaamisesta nyt enemmän kuin koskaan.
”Valokuvauksesta puhutaan usein tekniikan kautta, mutta itse olen halunnut lähestyä kuvaamista toisin, ihmisten kohtaamisen ja sellaisen tietynlaisen herkkyyden kautta. Monille ammattikuvaajillekin on vaikeaa kuvata tuntematonta ihmistä, mennä lähelle. Siihen liittyy monia pelon ja luottamuksen kysymyksiä, joissa joutuu kohtaamaan myös itsensä. Tällainen omaehtoinen projekti on paitsi terapeuttinen, myös kasvattava. Minulle tämä on ollut eräänlainen koulu taiteilijuuteen.”
Monta kalastajaa on vielä kuvaamatta. Leinonen haluaisi päästä käymään erityisesti Kallankareilla, kalastajasaarilla, joilla on itsehallinto.
Veikko Laurukainen lyö Siikajoen Karinkannan kylän edustalla tuuralla jäähän reikää, jotta pääsee kokemaan talviverkot. Talvikalastuskausi alkaa joulukuussa ja loppuu huhtikuussa. Merijää voi olla jopa metrin paksuista.
Ruotolistalla kalaa lasten lautaselle
Leinonen itse kalastaa lähinnä talvella ja kokkaa mielellään kalaruokia.
”Pidän esimerkiksi haukipullista. Hauki on halveksittu kala suotta, se kannattaa esitellä ranskaksi. Quenelles de brochet kuulostaa paljon hienommalta”, Leinonen nauraa.
Lasten kannustamiseksi kalansyöntiin Leinonen keksi aikoinaan ovelan niksin: jääkaapin oveen kiinnitettiin ruotolista, johon merkittiin lasten annoksistaan löytämät ruodot. Viikon lopuksi ruodot laskettiin ja mentiin karkkikauppaan: ruotojen määrä määritteli karkkien määrän.
”Listan käyttöönoton jälkeen yhtään ruotoa ei mennyt kurkkuun, eivätkä lapset enää pelänneet ruotoja. Päinvastoin!”
Leinosen mielestä kalan kokkaaminen on helppoa ja nopeaa, mutta hän myöntää, että monilla kalan käsittelytaidot ovat hukassa.
”Sitä pidetään vaikeana ja sottaisena puuhana. Moni ehkä kokkaisi enemmän kotimaista kalaa, mutta ruodottomaksi käsitellyn kalan kilohinta nousee liian korkeaksi. Se on harmi.”
Yksinäinen kalastaja on kuvattu Ohtakarilla Lohtajalla. Ammattikalastajien määrä on laskenut Perämerellä kolmanneksen 2000-luvun aikana. Täysin kalastuksesta tulonsa saa vain kymmenenkunta miestä. Kalastajien keski-ikä Perämerellä on 60 vuotta. Suomessa syödystä kalasta vain 2,5 prosenttia on merialueilta kalastettua luonnonkalaa.
Lisää kalaa lautaselle
- 1.Kaali on nyt trendikäs – tee hittiruoat parilla eurolla
- 2.Kaappi täynnä tavallisia vaatteita? Tee näin ja oletkin tyylikäs
- 3.Tähdet, tähdet -voittaja Noora Louhimo muutti maalle – “ADHD-oireeni lientyvät täällä”
- 4.Nyt se tapahtui: 90-luvun verhot palasivat muotiin
- 5.Minna halusi tietynlaiset keittiönkaapit – ne oli pakko tehdä itse
- 6.Haiseeko puhdas pyyhkeesi kamalalta? Siihen on syynsä
Uusimmat jutut sähköpostiisi