Ystäväni nimitteli minua maakravuksi, kun hän nuorena naisena seilasi ruotsin-laivalla siivojana ja lähetteli postikortteja. Hyväksyin lempinimen, koska tottahan se oli.
Hän vei esikoisvauvansa melkeinpä suoraan laitokselta dzonkkiin purjehtimaan. Vastasyntynyt viihtyi merellä hyvin. Näin tuore äiti kertoi uuden perheen seilausloman jälkeen. Olihan piltti tottunut kellumaan lapsivedessä. Heijaus vain jatkui kotimeren suuremmassa sylissä.
Toiset meistä ovat luotuja purjehtimaan, toiset vilkuttamaan rannalla. Rakastan ja kunnioitan merta, mutta viihdyn paremmin maissa kuin arvaamattomassa aallokossa ahtaassa purressa.
Olen purjehtinut vain yhden kerran. Se oli viikon mittainen taidekoulun matka Ahvenmaalle viisitoistakesäisenä.
Toimin koululaivaksi muutetun Astrid-jaalan apukokkina. Kuorin ja pilkoin perunoita ja porkkanoita makkarasoppaan keinuvan laivan ruumassa. Ilman sitä reissua en tietäisi mitään ihanasta saaristostamme.
Vanhat purjelaivat lipuvat kauniina ja ylväinä maisemassa. Ulapalla luovii parvi valkopurjeisia pikkujollia. Ihailen risteilyaluksia, hinaajia ja paatteja, joista Helsingin edusta täyttyy tähän aikaan vuodesta. Mihin kaikkialle ne matkaavatkaan. Merelle katselu rauhoittaa ja laittaa meditoimaan. Kaukokaipuu saattaa iskeä.
Meri vaihtaa väriä harmaasta tummansiniseen tai oliivinvihreään. Taivas määrää meren värin. Välillä meri täyttyy välkkeestä ja välillä uhkasta. Se myrskyää, se tyyntyy. Läheltä katsottuna kotimeri näyttää likaiselta, roskat ja levät pilaavat veden. Uimakielto uhkaa helteen hellimiä. Ihmisen toiminta turmelee veden ja rannat. Vain ihminen voi tapansa parantaa ja pelastaa ne.
On hyvä antaa katseen surfata kauas sinne, missä taivas ja meri yhtyvät kaarevaksi viivaksi. Se lepuuttaa silmälihaksia, jotka kramppaavat tablettien ja ruutujen tiirailusta. Suomenlahden aukeilta rannoilta nähtynä horisontti lepää kaukaisuudessa ja kätkee taakseen toiset rannat, toiset valtiot.
Silloin kun M/S Estonia upposi, murehdin, etten koskaan enää voisi katsoa Itämerta syyttämättä sitä 852 ihmisen kuolemasta. Merenkäynti vaatii uhrinsa. Kun oma tarinani päättyy, haluan tulla ripotelluksi Harmajan majakan edustalle. Siellä on tarpeeksi aavaa ja kyllä sinne yksi maakrapukin mahtuu.
