Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Lukijat kertovat: Täältä olen löytänyt uusia ystäviä

Koostaja:
Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 14.2.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Hyvä ystävä voi olla lapsuuden leikki- tai koulukaveri, mutta yhtä lailla myös vasta aikuisiällä elämään tullut tärkeä ihminen. Yhteishyvän lukijat kertoivat, mistä he ovat löytäneet ystäviä.

Mistä löytää uusia ystäviä aikuisiällä? Kysyimme tätä Yhteishyvän lukijoilta, ja suuri osa kertoi löytäneensä ystäviä työpaikalta ja harrastuksista. Monilla on hyviä kokemuksia myös netistä ja somesta, kuten Facebookin ystäväryhmistä. Ystävystyminen vaatii kuitenkin aikaa, avoimen mielen – ja hyvää tuuriakin, vastaajat muistuttavat.

"Harrastustoiminnasta, opiskeluajoilta ja töistä. Tekemällä yhdessä asioita, luottamalla, puhumalla."

"Edellisestä työpaikasta sain työkaverista hyvän ystävän, olen nykyään hänen lapsensa kummi. Muuten olen huomannut, että aikuisiällä ystävien löytäminen on vähän hankalaa, se ei ole jotenkin niin luontevaa kuin nuorena."

"Harrastusten kautta olen löytänyt samanhenkisiä ihmisiä. Esimerkiksi uimassa ja saunan lauteilla istuskellessa olen saanut monet naurut nauraa."

"Olen löytänyt pitkäikäisimmät ystäväni niinkin kliseisesti kuin opintojen kautta: yläkoulusta, lukiosta ja yliopistosta. Työpaikan kautta olen valitettavasti saanut vain muutamia ystäviä, ja hekään eivät ole yhtä läheisiä kuin entiset opiskelukaverit. Ehkä työpaikoilla ihmisillä ei ole samalla tavoin aikaa keskustella ja viettää aikaa keskenään kuin opinahjoissa... "

"Asukastuvalta, kirjastosta, porinapiireistä, SPR:n kautta, seurakunnan kautta. Olen tutustunut juttelemalla. Ystävyys kehittyy vähitellen. Se vaatii aikaa."

"Jos haluaa löytää ystävän, Facebookin Uusia ystäviä -ryhmä on minusta paras tapa. Kokeile rohkeasti!"

Elämäntilanne yhdistää

Moni kertoo saaneensa uusia ystäviä lastensa kautta, esimerkiksi tutustumalla leikkipuistossa tai harrastuksissa. Myös naapuruus voi syventyä ystävyydeksi. Puolison tai sisaren ystäväpiiristä voi löytyä myös itselle kaveri. Kun saa yhden ystävän, hänen kautta ystäväpiiri voi kasvaa enemmänkin, sanoo yksi vastaaja.

"Leikkipuistossa naapurin ja meidän pikkutyttö hakeutuivat aina toistensa seuraan. Siitä lähti tyttöjen ystävyys, jatkuu edelleenkin. Puistossa käynnistyi myös minun ja naapurin tytön äidin ystävyys."

"Vaikka mistä! Bussipysäkiltäkin, kun vaan alkaa jutella. Joka aamu siinä tavataan."

"Lähes päivittäin näimme koiraa ulkoiluttaessa. Niin meistä tuli tuttuja."

"Juttelemalla naapureille, tutustuu heihin. Ystävyydet syntyvät ajan kanssa, mutta siskonkin kavereista voi tulla omia kavereita."

"Ihan vain kahvilasta. Ollaan käyty usein samassa kahvilassa ja alettiin vain jutella."

"Sydänystävän olen saanut vertaisryhmästä, jossa me molemmat kävimme. Yhteinen sairaus ja siihen liittyvät kokemukset yhdistivät meidät nopeasti läheisiksi. Tuntuu hyvältä, kun toinen ymmärtää."

"He ovat vain liukuneet pikkuhiljaa elämääni ja jääneet siihen pysyvästi. Se prosessi on jokin selittämätön kemiajuttu."

"Erilaisista elämän varrella sattuvista tilanteista. Yleensä ystävyyssuhteet onkin syntyneet yllättäen."

Lukijat kertoivat ystävyyssuhteistaan Yhteishyvä.fi:n kyselyssä tammikuussa. Kyselyyn osallistui 875 vastaajaa.