Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Jukka Viljanen ja Mirka Nyqvist retkeilevät Yhteishyvän juttusarjassa Nuuksiossa.

Mitä mukaan metsäretkelle? Jukka juoksi Saharan halki spagetin ja ketsupin voimalla, mutta metsässä on eri muona

Teksti:
Jyri Kivimäki
Kuvat:
Anton Sinelnikov, Jukka Viljasen kotialbumi, Jyri Kivimäki
Julkaistu: 4.10.2023
|
Muokattu: 5.10.2023
Seikkailujuoksija Jukka Viljanen antaa retkeilyvinkkejä Yhteishyvän Rohkeasti retkelle -sarjassa, joka kannustaa nauttimaan suomalaisesta luonnosta. Neljännessä jaksossa puhutaan ruoan ja sopivan retkimuonan merkityksestä.

Yli 50 kilometriä päivässä kuukauden ajan. Sellaisen juoksu-urakan seikkailujuoksija Jukka Viljanen suoritti vuonna 2012 juostessaan ensimmäisenä ihmisenä Saharan aavikon halki.

Reilun 1600 kilometrin matkan juosten taittamiseen kului luonnollisesti valtava määrä kaloreita, joiden paikkaamiseen Viljasen retkikunnan kokit pyrkivät keksimään keinoja matkan edetessä.

”Usein käy niin, että tällaisen äärimmäisen pitkäkestoisen ultrajuoksun aikana ruokahalu katoaa ja huoltojoukot joutuvat lähes pakottamaan juoksijan syömään. Näin kävi myös minulle Saharassa, Viljanen muistelee reilun kymmenen vuoden takaista reissua.”

Viljasen tiimi oli edennyt halki Marokon ja Länsi-Saharan, kohti Mauritanian rajaa.

”Siinä tiimi vaihtui jossain kohtaa ja myös ruokatarjonta vaihteli tiimin mukaan. Nyt he olivat laittaneet uskomattoman kauniin vihannespetiannoksen kuskusilla, enkä pystynyt millään koskemaan kumpaankaan. Pyysin kauniisti, josko saisin tilalle kattilallisen spagettia.”

Viljasen retkikunnan kokit katsoivat huuli pyöreänä, kun näyttävän vihannespedin sijaan suomalaisjuoksija pursotti spagetin päälle ketsuppia ja popsi koko kattilallisen yhdessä hetkessä.

”He katsoivat minua kuin hullua, mutta tuossa kohtaa matkaa ruoka on juoksijalle enää polttoainetta, joka pitää moottorin käynnissä”, Viljanen naurahtaa.

Hyvä retkiruoka on kevyttä ja maistuvaa

Nyt Viljanen on valmistautumassa Rohkeasti retkelle -sarjan kuvauksiin, jossa hän on oppaana tutustuttamassa ensikertalaista retkeilyyn ja Nuuksion metsiin. Tälläkin retkellä tarjolla voi olla vaikka tikka masala -kanaa, mutta nyt retkikuntaan ei tarvita erikseen kokkia mukaan.

”Nämä ovat oikeasti tänä päivänä todella hyviä. Makuvalikoimaa riittää”, Viljanen sanoo ja esittelee Prisman retkeilyosaston pitkän pitkää hyllyriviä, joka notkuu mitä erilaisempia pussiruokia, joihin lisätään vain kuuma vesi.

Viljanen suosii retkillään pussiruokia jo keveyden takia. Pakastekuivattu ruoka ei paina, ei vie tilaa ja se ei myöskään vaadi erillistä astiaa, sillä pussi toimii usein astiana itsessään.

”Tykkään myös tehdä todella paljon ruokaa avotulella ihan kotonakin. Tuli on minulle tärkeä elementti. Kaurapuuron saatan sössiä tavallisella liedellä, mutta jos pääsen avotulella kokkaamaan, niin siinä syntyy paellat ja pizzat”, Viljanen virnistää.

Yhteishyvän Rohkeasti retkelle -sarjassa koetaan neljännessä jaksossa myös haikeita hetkiä, kun ensimmäistä kertaa metsässä yötä olleen Mirkan retki päättyy. Mirka toteaa retkensä päätteeksi, että odottaa jo seuraavaa seikkailua.

”Siinä retkeilyn suola myös on, että aina voi olla jo seuraava retki suunnitteilla. Kun retkikunta kippisteli ennätysjuoksun päättymistä Saharassa vuonna 2012, olin ajatuksissani pakkaamassa jo varusteita seuraavaan seikkailuun. Seikkailemisesta ei voi jäädä eläkkeelle”, Viljanen nauraa.

Miten Mirka selvisi ensimmäistä kertaa yöstä metsässä yksin? Entä montako lettua Jukka Viljanen söi päivän aikana Saharassa, kun muu ruoka ei enää mennyt alas? Se ja paljon muuta selviää Yhteishyvän Rohkeasti retkelle -sarjasta, jonka kaikki jaksot ovat nyt katsottavissa Yhteishyvän Youtube-kanavalla.

Katso myös muut Rohkeasti retkelle -sarjan jaksot

Lisää aiheesta