Näin helppoa on vaurastua – Kysy itseltäsi tämä yksinkertainen kysymys

Näin alkuvuodesta moni päivittelee tilinsä tyhjyyttä ja kaipaa taloudellista ryhtiliikettä. Paluu arkeen ja rutiineihin kiinnostaa minuakin, mutta oma tilini ei näytä nollaa.

En ole erityisen hyvä rahankäyttäjä, mutta olen onnistunut keskituloisenakin kerämään yllättäviä säästöjä, ja siihen on yksinkertainen syy: olen hippi, joka ahdistuu ilmastonmuutoksesta, turhasta kulutuksesta ja uuden ostamisesta.

Perustarpeita lukuun ottamatta en enää osta oikeastaan yhtään mitään, ja se tekee minut hurjan onnelliseksi. Tällainen ostolakkoilu voi tuntua kulutusta palvovassa maailmassa suorastaan radikaalilta, mutta se on säästövinkki, jota et pankista saa.

Joulun jälkeisten alennusmyyntien imua on vaikeaa vastustaa, vaikka kuluttamisen ympäristövaikutusten ja eettisten pohdintojen tulisi olla kaikille tuttuja.

Olen löytänyt ostomanian vastustamiseen useita keinoja: En hengaile kaupoissa tai kauppakeskuksissa, skippaan suosiolla influenssereiden suositukset, ovessani lukee ”ei mainoksia” ja sähköpostissa klikkaan sujuvasti itseni ulos postituslistoilta.

Olen oppinut, että hyvät tarjoukset eivät ole olemassa ilahduttaakseen minua, vaan synnyttääkseen uusia tarpeita. Miten voin tarvita tuotetta, jota ilman olen sujuvasti elänyt koko elämäni ennen tätä hetkeä? Huipputarjouksessa oleva tarpeeton ostos ei ole selvää säästöä, vaan se on alennuksista huolimatta vain ja ainoastaan kulutusta.

Psykiatri Daniel Liebermannin mukaan ostaminen tuottaa dopamiinia, joka ei palkitse meitä vallitseviin olosuhteisiin tyytymisestä, vaan haluamisesta. Dopamiini on evoluution kannalta tärkeä hormoni, joka piristää ja tuottaa mielihyvää. Sen vaikutus kuitenkin loppuu yhtä nopeasti kun alkaakin.

Shoppailu on siis aika-ajoin primitiivistä sekä addiktoivaa toimintaa, josta irtautuakseen on autettava aivoja uusille urille. Käytetyn suosiminen oli minulle erinomainen ensiaskel. Impulsiivisuuteni vähentyi, kun tuotteen löytymisen eteen oli nähtävä hieman enemmän vaivaa.

Pennoset saa kuitenkin upotettua tehokkaasti myös käytettyihin tavaroihin ja siksi olen vienyt oman niukan ostokäyttäytymiseni vielä pidemmälle. En enää kysy itseltäni, ”mitä haluan”, vaan kysyn ”mitä oikeasti tarvitsen”. Vastaus on yhä useammin “en mitään”.

Kotini nurkissa ja oman pääni sisällä on nykyään paljon tilaa, jota en enää tukota täyteen ostamisella tai ostamisen suunnittelulla.

Kulutuskäyttäyminen on myös tehokas tapa vaikuttaa kovien arvojen talousajattelua suosivassa ajassa. Jokainen kauppaan jäänyt tuote on kuin vaaleissa annettu ääni, joka sanoo: ”Minä en tue tätä toimintaa”. Hikipajat pyörivät ilman minun rahojani, ilmasto kiittää ja samalla kukkaro. Helppoa ja kätevää.

Mutta mitä minä sitten oikeasti tarvitsen? No, ainakin pullakahveja ja sunnuntaikävelyjä. Haaveilen myös kesämökistä. Ehkä hippeilyni kerryttämät yllättävät säästöni riittävät joskus sellaiseen.