Nämä ihmiset saavat Mari Karppiselta rahaa ennen joulua

Rakastan joulua, se on yksi suosikkijuhlani! New York myös lisää joulumieltä. Lähikaupassamme soivat jouluklassikot, kuten Mariah Careyn All I Want For Christmas Is You. Myös kaupungin joulukoristeet ovat toinen toistaan näyttävämpiä. Kerrostalomme aulassakin on kolme joulukuusta. Ne ovat niin täyteen ahdettu koristeita, että jouluvalojen välistä vain hieman näkyy kuusen havuja.

Yhdestä asiasta myös tiedän, että joulu on lähellä: naapurin mies siirtää ulkolenkkinsä talomme sisäaulaan joulukuusien keskelle. Siellä hän lenkkeilee suuret kuulokkeet korvillaan!

Joulun aika saa hymyilemään – mutta sitten se taas alkaa. Ensimmäinen pyyntö tulee taloyhtiöltä:

"Joulun lähestyessä haluamme kiittää mahdollisuudesta palvella teitä kuluneena vuonna. Mikäli haluatte muistaa henkilökuntaa joulun aikaan, se on meille suuri arvostuksen osoitus!"

Kehotuksen alla on lista tipin saajista. Tippiä ei ehdoteta pelkästään talonmiehelle, vaan myös hänen apurilleen. Ja sitten sille Garylle, jonka nimi on jälleen saajalistalla, vaikka en ole koskaan nähnyt häntä.

Sen jälkeen 3-vuotiaan Almamme päiväkodista tulee viesti otsikolla Henkilökunnan arvostus:

"Haluamme kiittää kaikkia, jotka ovat jo osallistuneet henkilökunnan arvostuslahjoituskampanjaamme. Kutsumme sinut lahjoittamaan minkä tahansa summan, joka tuntuu perheellesi sopivalta."

Tippauksen kohteita on päiväkodissakin kolme, sillä Alman luokassa on yksi pääopettaja ja kaksi apuopettajaa.

Heidän lisäkseen meidän on annettava joulubonus Liia-vauvamme lastenhoitajalle. Newyorkilainen perussääntö on, että kokopäiväiselle lastenhoitajalle kuuluu maksaa viikon palkka joulutippinä eli meidän tapauksessa tuhat dollaria.

Muiden vanhempien kesken vaihdamme ajatuksia, mitä kukakin kenellekin maksaa. Kuulemma meidän lastenhoitajamme bonuksen ei tarvitse olla viikon palkka, koska hän on ollut kanssamme alle viisi kuukautta. Toisaalta emme halua myöskään antaa liian vähän.

Tippaaminen on monelle suomalaiselle asia, johon pitää totutella. Niin se oli minullekin, kun muutin Yhdysvaltoihin kymmenisen vuotta sitten.

Muistan, kuinka isäni, tuo tarkan markan vartija, ihmetteli ensimmäisillä New Yorkin -reissuilla kallista hintatasoa ja sitä, että ravintolassa ruokalaskuun lisätään tippi ja vielä verot päälle.

Ymmärsin hänen ahdistuksensa, mutta päätin etten ala pihistellä henkilökunnan palkoissa – sinne ne tipit ravintoloissa menevät.

Tänä vuonna meillä on siis yhteensä seitsemän henkilöä, joille pitää maksaa koko vuoden kiitokset samaan aikaan. Tippaaminen on teoriassa vapaaehtoista, mutta ei käytännössä. Jos en tippaa reilusti talonmiestä ja apureita, kauanko heillä kestää tulla korjaamaan lämpöpatterimme?

Laskimme, että pelkästään joulutippeihin meillä menee tänä vuonna yli tuhat dollaria. Vaimoni vitsaili, että lapsille on tällä menolla varaa ostaa appelsiinit.

Siksi tuntuu hyvältä hypätä Suomeen vievälle Finnairin joululennolle. Vaikka mummuloissa Pohjois-Suomessa ei ole montaa tuntia päivänvaloa eikä edes amerikkalaista ylikoristelua, ainakin kahvi maksaa sen verran, mitä menussa sanotaan. Eikä ole pakko tipata.