Tunnetko jokaisenoikeudet?

Jokaisenoikeuksilla tarkoitetaan oikeutta nauttia luonnosta riippumatta siitä, kuka alueen omistaa. Jokaisenoikeuksia käyttämällä ei saa kuitenkaan aiheuttaa haittaa tai häiriötä.

Tunnetko jokamiehenoikeudet?

Tunnetko jokamiehenoikeudet?

Teksti: Tuomo Tarvas ja Yhteishyvä
Kuvat: SOK
8.8.2018 | Päivitetty 30.1.2025
  • Jokaisenoikeuksilla saa liikkua luonnossa: metsissä, niityillä tai vesistöissä, ei kuitenkaan piha-alueilla tai esimerkiksi viljelykäyttöön otetuilla alueilla.
  • Luonnonvaraisia, rauhoittamattomia kukkia, kasveja, marjoja ja sieniä voi kerätä.
  • Jokaisenoikeuksien mukaan kasveista saa kerätä maanpäällisen osan sekä pienissä määrin myös juuria.
  • Huomaa kuitenkin, että kasvien keräämiseen liittyy joitakin rajoituksia. Esimerkiksi luonnonsuojelualueilla ei saa kerätä kasveja, vaikka niissä saisi sienestää ja marjastaa.
  • Kerää kasveja kerrallaan vain sen verran, että kasvusto säilyy kussakin paikassa elinvoimaisena.
  • Puun osia, sammalta tai jäkälää ei saa ottaa ilman maanomistajan lupaa.
  • Lain mukaan kasvien keräily ei saa aiheuttaa maanomistajalle vähäistä suurempaa haittaa. Tämä tarkoittaa muun muassa, että keräilystä ei saa jäädä maastoon pysyviä jälkiä.
  • Nuotiota tai muuta avotulta ei saa tehdä ilman maanomistajan lupaa.

Liiku luonnossa