Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Menestysresepti-kisan tuomaristo: Anni Hautala (vas.), Ilkka Alarotu, Jyrki Sukula, Suvi Luoma ja Jukka Kurttila.

Tuomareiden on tehtävä vaikea valinta: ketkä ovat kisan 6 finalistia?

Teksti:
Juho Kahilainen
Kuvat:
Suvi-Päivikki Jänkälä
Julkaistu: 23.6.2020
|
Muokattu: 28.1.2021
Suomalainen Menestysresepti -tv-sarjan kauden toisessa jaksossa tuomarit joutuvat vaikeiden valintojen eteen. Semifinalisteista kisaa jatkaa vain kuusi yrittäjää. Kenen ideat kantavat?

”Mahtavia ajatuksia ja urotekoja ainakin mun silmissä”, tuomaristoon kuuluva Jukka Kurttila kehuu kaikkia kilpailuun lähteneitä.

”Sama oli mulla mielessä. 17 kuitenkin ihan käsittämättömän hyvää tuotetta”, Anni Hautala pohtii.

Käy ilmi, että tuomariston ei ole helppo tehdä päätöstään. Pienen pohdiskelun jälkeen on myös selvää, että jatkoon päässeilläkin on edessään vielä pitkä tie.

”Sanotaaanko, että oikeastaan vähän hirvittää”, eräs kuuden joukkoon yltänyt kilpailija toteaa lakonisesti.

Kilpailun tuomariston muodostavat yrittäjä ja kokki Jyrki Sukula, juontaja Anni Hautala, Finlaysonin Jukka Kurttila, Foodwestin tutkimusjohtaja Suvi Luoma ja S-ryhmän marketkaupan läpikotaisin tunteva Ilkka Alarotu.

Kenen ideat kantavat? Katso tuoreet Suomalainen Menestysresepti -jaksot maanantaisin Neloselta kello 20 tai seuraa Ruutu.fi-suoratoistopalvelussa.

Lisää aiheesta: