Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Anni Hautala ja Jyrki Sukula ovat tuomareita Suomalainen Menestysresepti -tv-sarjan toisella tuotantokaudella.

”Jännittää, että kuinka pahasti Jyrki haukkuu lyttyyn” – Menestysresepti-tuomareille esiintyminen on kova paikka

Teksti:
Juho Kahilainen
Kuvat:
Suvi-Päivikki Jänkälä
Julkaistu: 16.6.2020
|
Muokattu: 28.1.2021
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Suomalainen Menestysresepti -kilpailu palaa televisioon juhannuksen jälkeen 22. kesäkuuta. Tällä kertaa ohjelma nähdään Nelosella.

Avausjaksossa kotimaisen ruokabisneksen huipulta paikkaa tavoittelee 17 kilpailijaa. Helsingissä Ravintola Kellohallissa 12. helmikuuta kuvatussa semifinaalissa tunnelma on äärimmäisen jännittynyt. Kisaan on lähtenyt mukaan myös viime vuoden voittaja ja Boltsi-tuotteen isänä tunnettu Anssi Räntilä.

Moni semifinalisti kompastuu tuomariston edessä sanoihinsa. Myyntipuhe on vaikea laji eivätkä eduksi ole maininnat kakkoslaadusta tai sivuvirroista.

Turusta Helsinkiin saapunut Saska odottaa kaksijakoisin tuntein erityisesti tuomari Jyrki Sukulan kohtaamista.

”Kyllähän se jännittää, että kuinka pahasti Jyrki haukkuu lyttyyn”, hän toteaa ennen esiintymisvuoroaan.

Sukula itse taas näkee, että tuomarina hänellä on selkeästi kaksi kriteeriä, joita hän valinnoissaan painottaa.

”Katson sitä intohimoa, paloa ja tottakai kaupallista potentiaalia. Tää on kuitenkin lyhyt rupeama ja sit sen pitää olla kaupassa, niin kyllä siinä pitää olla kaupallinen twisti. Mutta se lähtee kuitenkin sieltä tekijöiden sydämestä”, Sukula pohtii.

Toisen tuotantokauden kahdessa ensimmäisessä jaksossa tuomaristo ruotii semifinalistien joukosta kuusi finalistia.

Kenen ideat kantavat? Se selviää, kun Suomalainen Menestysresepti käynnistyy 22. kesäkuuta. Katso tuoreet jaksot maanantaisin Neloselta kello 20 tai seuraa Ruutu.fi-suoratoistopalvelussa.

Lue lisää: