Hääpäivän aatto oli paljastava – Tällaista on olla alkoholistin puoliso

Hääpäivänsä aattona Johanna Aatsalo löysi avopuolisonsa sammuneena sängystä. Kerta ei ollut ensimmäinen, eikä se jäisi viimeiseksi.

Suhde oli alkanut kesällä 2012, ja seuraavana syksynä toisistaan hullaantunut pariskunta oli jo kihloissa. Joulukuussa 2012 pari avioitui.

Jo alttarille astellessaan morsian tiesi, että puoliso oli sairas.

Johanna oli kiinnittänyt huomiota aviomiehensä juomiseen pidemmän aikaa.

”Krapularyypyt olivat ensimmäisiä merkkejä ongelmasta. Putki ei katkennut ja arjessa alkoi tulla erilaisia ylilyöntejä”, Johanna Aatsalo kertoo.

Kun hän tuli töistä kotiin, vastassa oli yhä useammin hääpäivän aatolta tuttu näky: sänkyyn sammunut aviomies. Pulloja löytyi piilotettuna pitkin taloa. Johanna häpesi tilannettaan ja teki kaikkensa, että arki pyörisi ja kulissit pysyisivät pystyssä.

”Ettei vain kukaan huomaisi, että kotonani ryypätään ja dokataan päivät pääksytysten.”

Miten saatoin rakastua alkoholistiin?

Johannan avioliitto kesti kuusi vuotta. Uutuuskirjassaan 2784 päivää hän kertoo, millaista elämä alkoholistin läheisenä oli.

Aluksi Johanna ajatteli kirjoittaa kokemustensa pohjalta fiktiivisen romaanin. Kustantaja kuitenkin kysyi, miksei hän kirjoita omakohtaista tietokirjaa.

”Eihän minulla ole hävettävää tai pelättävää. Ei kenelläkään vakavasti sairaan läheisellä ole”, Johanna sanoo.

Silti moni alkoholistin läheinen tuntee nimenomaan häpeää. Niin myös Johanna tunsi.

”Häpesin, että minä, korkeakoulutettu ihminen, olin mennyt rakastumaan alkoholistiin. Miten olin tehnyt sellaisen virheen?”

Häpeän vuoksi moni läheinen jättää kertomatta perhettään riivaavasta sairaudesta ulkopuolisille. Johannan mielestä vaikeinta oli puhua tilanteesta omille vanhemmille ja ystäville.

Sitä paitsi kulissi pysyi niin hyvin yllä, että läheiset eivät edes aavistaneet mitään outoa.

Kerran Johanna kysyi ystävältään yhteisen illanvieton jälkeen, huomasiko hän puolison olleen kovassa humalassa.

”Hän sanoi, ettei huomannut mitään, ja puolisonihan oli hirveän kiva tyyppi. Kun tällaista kuulee, ajattelee, ylireagoiko sittenkin.”

Ei rakasta niin vain jätetä

Johanna pysyi puolisonsa rinnalla vuosikausia. Miksi hän ei lähtenyt suhteesta heti?

”Se ei ole niin helppoa kuin kuvittelisi.”

Johanna kertoo, että heidän parisuhdettaan kannatteli toivo. Puoliso kokeili päihdehoitoja ja hänellä oli pitkiä raittiita jaksoja, joiden aikana yhteinen arki oli hyvää ja hauskaa.

”Halusin uskoa häneen ja siihen, että raittius kantaisi.”

Johanna tahtoi myös olla ehdottoman varma irrottautumisestaan, jos hän sen päättäisi tehdä. Vertaistukiryhmissä hän oli tavannut useita, jotka lähtivät suhteista muiden kehotuksesta, vaikka eivät olleet vielä itse valmiita.

”He palasivat aina takaisin, sillä alkoholisti pystyi puhumaan läheisensä ympäri uudestaan ja uudestaan. En halunnut sellaiseen limboon.”

Aatsalon mukaan päihderiippuvaiset ovat mestareita hyvittelemään ja manipuloimaan.

”Sairastunut lupaa ummet ja lammet, jotta hyvä ja siisti juomaympäristö säilyisi.”

Alkoholistin läheinen saattaa käyttää kaikki voimavaransa arkiaskareisiin ja kulissien ylläpitoon. Johanna kävi päivätöissä, hoiti kotia ja etsi puolisonsa puolesta erilaisia päihdehoitoa tarjoavia paikkoja.

”Kun omat voimavarat menevät arjen pyörittämiseen ja puolison raitistamisyrityksiin, ei ole enää voimia lähteä.”

Johanna muistuttaa myös, että kaikille lähteminen ei ole mahdollista esimerkiksi rahatilanteen vuoksi.

”Toiset tekevät sen valinnan, että he jäävät alkoholistin rinnalle. Heidän on etsittävä keinoja elää hyvää elämää, vaikka läheinen sairastaa.”

Vaarallinen arki oli viimeinen tikki

Yhdessä tapauksessa Johanna kehottaa kuitenkin aina irrottautumaan. Jos läheinen joutuu alkoholistin vuoksi hengenvaaraan, on uskallettava lähteä. Väkivalta oli myös Johannalle viimeinen tikki.

Puolison lähellä täytyi varoa sanomisiaan. Kun Johanna aikoi ottaa päihdehoidot puheeksi, hänen piti valita oikea hetki huolellisesti. Nousuhumalan aikana puoliso oli täynnä uhoa, joten silloin raitistumisesta ei kannattanut puhua.

”Usein paras hetki oli, kun kova krapula iski päälle. Silloin hänellä oli myös fyysinen ja psyykkinen morkkis.”

Päihdehoidoista alkaneet raittiit kaudet katkesivat aina retkahdukseen. Johannan usko alkoi loppua, kun arki muuttui yhä vaarallisemmaksi.

Työpäivän jälkeen kotona saattoi odottaa sammuneen puolison lisäksi kämppä täynnä savua ja uuniin kärähtänyt pizza. Puoliso alkoi nimitellä Johannaa ja kävi käsiksi.

Itsepuolustuslajeja harrastanut Johanna tiesi, että hän pystyisi puolustautumaan. Silti häntä välillä pelotti omassa kodissaan.

”Mitta tuli täyteen. En halunnut elää sellaista arkea enää. Lukuisat annetut lupaukset oli rikottu.”

Kesällä 2019 puoliso muutti pois Johannan talosta ja avioero oli vireillä. Sitä ei ehditty panna täytäntöön, koska syksyllä puoliso löytyi kotoaan kuolleena.

Läheiset sysätään omaishoitajiksi

Kuin olisi kulkenut omaelämäkerrallisessa elokuvassa. Niin Johanna koki, kun hän luki kirjaansa äänikirjaksi. Kirjoitusprosessi oli rankka. Sen aikana Johanna ihmetteli kerta toisensa jälkeen omaa rohkeuttaan.

”Jaksoin kauan ja pääsin irtautumaan puolisostani rakkaudellisesti. Ei jäänyt vihaa tai katkeruutta toista ihmistä tai elämää kohtaan.”

Sen sijaan suomalaisesta päihdepolitiikasta hän oivalsi kirjoittaessaan jotain karua. Johannan mukaan alkoholistit ovat usein hoidon hännillä ja joutuvat odottamaan apua. Siitä kärsivät myös heidän läheisensä, jotka kannattelevat sairastuneita arjessaan.

”Yhteiskunta sysää päihderiippuvaisten läheiset omaishoitajan rooliin.”

Jos hoitoa saa, siinä keskitytään vain päihderiippuvaiseen. Läheinen saattaa jäädä yksin.

Johanna haki apua erilaisista vertaistukiryhmistä, kuten alkoholistien läheisille suunnatuista Al-Anon-ryhmistä. Vertaistukiryhmissä hänelle valkeni, miten moni päihderiippuvaisen läheinen eli samanlaista elämää kuin hän.

”Läheinen kokee usein, että hän on tulossa hulluksi. Mutta ei hän ole hullu. Hän vain elää epäterveessä ympäristössä”, Johanna summaa.

Hän korostaa myös alkoholistin omaa vastuuta teoistaan. Läheinen ei voi pelastaa sairastunutta, jos hänellä ei ole motivaatiota parantua.

”Kukaan ulkopuolinen ei voi raitistaa alkoholistia väkisin.”

Johanna Aatsalon kirja 2784 päivää ilmestyy 10. syyskuuta.