Kokenut joulupukki kertoo: tämän joululahjan näen joka joulu
Sanni-Mari ja Toni viettävät joulua tavalla, joka ei kaikkia miellytä. Tomi taas kiertää joulut pukkina. Lue neljä tarinaa erilaisesta joulunvietosta!

Joulu on monelle hyvin perinteistä aikaa, mutta poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi joulupukkina työskentelevän Tomin aatto kuluu muiden perheiden joulunviettoa seuratessa ja paikasta toiseen suhatessa.
Joulua saa onneksi viettää juuri niin kuin itse haluaa. Listasimme mielenkiintoista jouluista luettavaa ihmisistä, jotka eivät vietä joulua kaikista perinteisimmällä tavalla.
Tältä joulupukin työ näyttää
Joulupukki paljastaa, miltä jouluaatto näyttää joulupukin silmin. 20 vuotta joulupukkina toiminut Tomi tietää, minkälainen pukki saa töitä joulusta toiseen – ja mikä lahja paljastuu paketista joka ikinen vuosi.
Joulu, jollainen ei kaikille sovi
Sanni-Mari ja Toni viettävät joulua tavalla, joka ei kaikille sopisi. Pitkään yhdessä ollut pariskunta kertoo, miksi he ovat päätyneet tähän ratkaisuun.
Jos joulu aiheuttaa ahdistusta
Portion Boys -yhtyeen solisti Aapo Vuori ei ole jouluihmisiä. Joulu aiheuttaa jopa ahdistusta. Aapo on kuitenkin löytänyt oman tapansa nauttia joulusta.
Omannäköinen joulu, paras joulu
Kysyimme lukijoiltamme, koska on oikea hetki alkaa viettää oman näköistä joulua. Jos perinteinen joulu ei innosta, saa jokainen viettää joulua juuri niin kuin itse haluaa. Jos kamppailet jouluperinteiden kanssa, voit löytää tästä inspiraatiota omiin perinteisiin.
- 1.Luovuitko sinäkin tästä huonekalusta? Nyt se palaa näyttävästi
- 2.Näitä pintoja tuskin pyyhit – siksi kotisi on niin pölyinen
- 3.Ostatko parsaa? Säästä parsanipun legendaarinen kuminauha
- 4.Tee viikosta herkullinen! 7 helppoa reseptiä ruokalistalle
- 5.Olisitko arvannut? Näin harvoin yöpuku tarvitsee pestä
- 6.Mainos: Twinings3 tapaa nauttia Twinings Green Tea Matchaa – äänestä suosikkiasi ja voita




















