Löytyykö yhä kaapistasi? Tämä vuosikymmen on muodissa taas
Nyt on muoti, johon kuuluvia vaatteita monella lienee vielä kaapissa. Laita ne kiertoon – vai rohkenetko pukea ne vielä päälle?


Muistatko vielä ajan, kun kännykkään ostettiin soittoääniä, tekstiviestit lauloivat ja musiikkia kuunneltiin lähinnä cd-levyiltä?
2000-luvun alku oli täynnä uuden vuosituhannen intoa, neonvärejä ja futuristisia tulevaisuuden näkymiä. Parinkymmenen vuoden takainen aika on tehnyt näyttävän paluun Y2K-trendinä, ja sitä näkee erityisesti nuorten päällä.
Trendit palaavat sykleissä
Trendit palaavat muotiin noin 20 vuoden välein, ja 2000-luvun alun muoti on paistatellut parrasvaloissa jo hyvän tovin. Muissakin tämän hetken trendeissä korostuva ilo, leikkisyys ja rohkeus kuvailee myös Y2K-tyyliä osuvasti.
Tyylin inspiraationa toimii vahvasti 2000-luvun alun popkulttuurin ikonit. Suosituimpien tähtien, kuten Britney Spearsin ja Christina Aguileran legendaariset asut ovat luoneet tyylille suuntaviivoja ysäriltä lähtien. Myös ihailtujen poikabändien rento sporttisuus ja Spice Girls -yhtyeen jäsenten persoonalliset tyylit muovasivat trendejä vahvasti.
Y2K-trendistä innostuneet tyylitaiturit haalivatkin nyt vaatekaappiinsa tältä ajalta tuttuja bootcut-farkkuja, pieniä olkalaukkuja, kiiltäviä toppeja ja sporttimerkkien tuulitakkeja. Myös hiuskimalteet, tahmaiset huulikiillot ja kapeat aurinkolasit näkyvät katukuvassa vahvasti.
Tyyli on yhtä aikaa leikkisä ja itsevarma, ja sitä on helppo muokata juuri omaan tyyliin sopivaksi – vaikka Y2K onkin muoti-ilmiö, pitää se sisällään monia eri tyylejä.
Suuntaa katse vaatekaappisi perukoille
Monelle tuona jan eläneelle ajatukset edellä mainituista nostavat mieleen nostalgisia muistoja, mutta tämän päivän teini-ikäiselle ne ovat aivan uusia ja raikkaita.
Jos olit itse nuori 2000-luvun alussa, kannattaa vilkaista, mitä kaapin perukoilta löytyy. Ehkä sinulla on tallessa juuri sellaisia vaatteita ja asusteita, joita nyt metsästetään kirppiksiltä ja verkkokaupoista. Käytettyjä vaatteita voi kaupata esimerkiksi Emmy secondhand -verkkokaupassa.
Moni retrovaate vaihtaa omistajaa yllättävän kovilla hinnoilla, joten Y2K-tyyliin sopivat vaatteet ja asusteet voivat tuoda myyjälleen mukavan tilin.
Y2K-muodissa on monta eri tyylisuuntausta.
Noisy May Nmshakira toppi Sokos 24,99 €
Lee Legendary Bootcut naisten farkut Prisma 49,95 €
GUESS Zaria pikkulaukku Sokos 145,00 €
Haga Eyewear N. aurinkolasit Sokos 39,95 €
Aldo sandaletit Sokos 125,00 €
Sporttinen ja rento Y2K-tyyli näkyy vahvasti tämän hetken katukuvassa.
adidas Sportswear setti Sokos 109,95 €
Brunelli vyölaukku Prisma 14,95 €
Salon kalastajahattu Sokos 24,95 €
CHPO aurinkolasit Sokos 35,00 €
New Balance 530 jalkineet Sokos 125,00 €






