Mandimai kirjoitti ylioppilaaksi ja sai vauvan – Se ei kaikkia miellyttänyt

Lapsena Mandimai Sundberg tykkäsi leikkiä kavereidensa kanssa vauvanukeilla. Kun kaverit kertoivat olevansa vauvanuken siskoja tai veljiä, Mandimai oli aina äiti. Hän on kasvanut yksinhuoltajaäidin kanssa eikä muista koskaan haaveilleensa sisaruksista. Hän halusi vain oman lapsen. Nuorena Mandimai katsoi ihastellen teiniäideistä kertovia tv-ohjelmia.

”Tahdoin olla äiti. Se pyöri paljon mielessäni ja oli ainoa selkeä toive, joka minulla on koskaan ollut”, Mandimai kertoo nyt.

Nyt 24-vuotiaana hänellä on kaksi lasta, 3-vuotias Elwin ja 6-kuukautinen Midan. Hän asuu lastensa ja puolisonsa Elias Jalovaaran, 24, kanssa Tampereella vuokralla kerrostaloneliössä. Pariskunta tapasi toisensa Tampereen ilmaisutaidon lukiossa.

Mandimai painoi ylioppilaslakin päähänsä joulukuussa 2019. Jo seuraava vuonna hän alkoi odottaa esikoistaan ja tehdä somea työkseen.

”Lukion jälkeen en tiennyt, mitä haluan tehdä elämälläni, joten pidin välivuotta ja päätin panostaa täysillä someen.”

Mandimain Elias-kumppanilla oli ajatus, että lapsia tehdään sitten, kun taskussa on korkeakoulututkinto, hyväpalkkainen työ ja omistusasunto. Mandimai koki toisin. Hänen suvussaan lapset oli tehty nuorina eikä korkeakoulutus ollut välttämättömyys.

Kun pari pysähtyi pohtimaan omia haaveitaan, molemmille oli selvää, että lasten hankinta oli prioriteettilistan kärjessä. Kaikki muu, kuten opiskelu, tuli sen perässä. Miksei sitten tarttuisi siihen tärkeimpään? Elämää eletään itseä varten.

Mandimai oli myös sitä mieltä, ettei tarvitse valita uraa tai lapsia, vaan voi saada molemmat. Se on vain järjestelykysymys.

”Olin puhunut Eliakselle lapsista jo pidemmän aikaa, ja yhtenä päivänä hän ilmoitti olevansa valmis. Päätimme, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen.”

Mandimai kuitenkin pelkäsi, voisiko tulla raskaaksi. Hän sairastui yläasteella pahaan anoreksiaan. Kuukautisetkin jäivät tuolloin pois. Lääkärit olivat kertoneet sen voivan vaikuttaa hedelmällisyyteen.

”Mutta kaikki meni juuri niin kuin piti ja tulin raskaaksi kolmannella yrittämällä”, hän kertoo.

Kyytiä kritiikille

Mandimai yllättyi, kuinka julmaa kritiikkiä hän sai sosiaalisessa mediassa kerrottuaan raskaudestaan. Hän kuuli paljon ennakkoluuloja nuorista vanhemmista:

Nuori äiti ei voi olla hyvä äiti.

Nuori on itsekäs eikä tajua mitä on tekemässä.

Nuori ei voi pitää taloudellisesti huolta lapsesta.

Olet liian nuori, et tiedä mitä teet. Pilaat nuoruutesi.

Lapsen myös epäiltiin olevan vahinko. Jotkut toivoivat jopa keskenmenoa.

Mandimai sisuuntui kommenteista ja halusi näyttää, että he voivat olla hyviä vanhempia, vaikka ovat nuoria.

Häntä harmittaa, miten vanhemmuuspuhe yleensä keskittyy kielteisiin asioihin. Hän koki odotusaikana sen takia jopa pakokauhua ja oppi vihaamaan odotapa vain -kommentteja.

Odotapa vain loppuraskautta, hänelle sanottiin, kun hän ei voinut pahoin alkuraskaudessa.

Odotapa vain synnytystä, koliikkia, sitä kun lapsi ei nuku. Mikään pelotteluista ei toteutunut.

Loppuraskaus sujui hyvin. Synnyttämään Mandimai voisi mennä omien sanojensa mukaan vaikka jopa viikko. Se on kivaa.

Esikoinen nukkui täysiä öitä kaksikuukautisena, kuopus herää enää kerran yössä.

”Olen tajunnut jälkikäteen, miten paljon annoin tilaa noille pelotteluille. Jos joku tuttu on raskaana, en koskaan kauhistele, vaan onnittelen ja jaan ihania asioita.”

Mandimai kokee, että lapsiperhearjesta 95 prosenttia on ihania asioita. Niistä ei vain puhuta tarpeeksi. Häntä itseään on jopa hävettänyt kertoa, että heillä lapset nukkuvat yöt putkeen, koska se voi ärsyttää ihmisiä.

Mutta hän kannustaa keskittymään myönteisiin juttuihin, kuten siihen, miten ihmeellistä on nähdä, kuinka lapset kasvavat ja kehittyvät, ja kuinka ihana on iloita lasten kanssa.

Parasta on tietysti rakkaus ja side, joka lapsen kanssa syntyy. Mitä enemmän hän on itse puhunut hyvistä puolista, sitä enemmän hän saa seuraajiltaan kiitosta. He jakavat myös omia tarinoitaan.

Elämä ei lopu lapsiin

Useimmat Mandimain omista ystävistä ovat vielä lapsettomia ja pelkäävät, että elämä loppuu, kun lapsia tulee. Tämän hän haluaa tyrmätä.

”Jos on osallistuva kumppani, hyvä tukiverkosto ja valmis priorisoimaan, omia juttuja pystyy edelleen toteuttamaan.”

Mandimai ja Elias jakavat vanhempainvapaat puoliksi ja osallistuvat tasapuolisesti perhe-elämään.

”Kun mieheni on jossain itsekseen, ei häneltä kysytä, missä lapset ovat, mutta minulta kysytään. Haluankin herätellä siihen, että äiditkin saavat mennä ja tehdä.”

Taloudellisesti perhe on pärjännyt hyvin. Elintaso on vain noussut vuosien varrella, ja Mandimai kokee heidän olevan etuoikeutettuja. Hän ei kuitenkaan stressaa siitä, jos rahaa olisi vähemmän. Hänen lapsuudessaan raha oli tiukassa, muttei hän koe jääneensä mistään paitsi.

”Meillä oli niin paljon rakkautta. Äiti priorisoi, että minä sain tarvitsemani. Talvikengät saattoivat olla kirpparilta, mutta ei se haitannut. Parhaimmat lapsuusmuistot liittyvät läsnäoloon, kuten hetkeen, kun söimme tätini kanssa kaupan parkkipaikalla autossa paketin broileripyöryköitä ja jäätelöt.”

Eikä pieni lapsi osaa kaivata materiaa. Usein lahjapaperi kiinnostaa enemmän kuin lahja. Kesällä parasta oli lähileikkipuisto eikä kallis kylpyläreissu.

Vanhemmuuden haastavat hetket

Toki on vanhemmuudessa myös haastavat hetkensä, kuten esikoisen uhmakohtaukset ja vanhempien ajoittainen väsymys. Uhmakkuuden kohtaamiseen auttaa vertaistuki ja ymmärrys, ettei lapsi tee sitä tahallaan.

”Se, että osaa astua lapsen saappaisiin, helpottaa paljon. Hän vasta opettelee tunteiden säätelyä.”

Lapset eivät sinänsä aiheuta Mandimaille väsymystä, vaan se, ettei itse malta mennä ajoissa nukkumaan. Siksi vanhemmat antavat toistensa nukkua vuorotellen pidempään.

Lisäksi heillä on hyvä tukiverkosto, kun niin isovanhemmat kuin puolison sisaruksetkin ovat apuna. Näin he saavat myös parisuhteen keskeistä aikaa.

Pahinta kuitenkin on huoli lapsista. Mitä jos heille sattuu jotain? Pelko paheni, kun esikoinen meni päiväkotiin eikä ole koko aikaa äidin valvovan silmän alla.

Mandimai kertoo olevansa taipuvainen stressaamaan läheisistään. Jos äiti lähtee Haapajärveltä ajamaan heidän luokseen Tampereelle, hänen on laitettava tunnin välein viestiä tyttärelleen.

”Olen tottunut siihen, että pelkään. Yritän muistuttaa itseäni, että kaikki ei ole minun käsissäni.”

Olisi outoa, jos lapset eivät näkyisi somessa

Mandimai jakaa somessa paljon perheensä arkea. Lisäksi hän on kertonut muun muassa lasten koko nimet ja näyttänyt heidän kasvonsa. Kun esikoinen täytti kaksi vuotta, vanhemmat päättivät peittää hänen kasvonsa, mutta hän esiintyy sisällöissä edelleen.

Mandimai ymmärtää, miksi jotkut suhtautuvat kriittisesti siihen, että lapset näkyvät somessa. Hän itse ajattelee, että olisi outoa, jos lapset eivät näkyisi hänen sisällöissään ollenkaan, koska ovat niin iso osa hänen elämäänsä.

”Jotkut ovat sanoneet, että me olemme nuoria, itsekkäitä ja tyhmiä, emmekä mieti, millaisia seurauksia asialla voi lapsille olla. Mutta se ei pidä paikkaansa. Olemme käyneet puolisoni kanssa pitkiä keskusteluja siitä, että mitä somessa näytämme.”

Vanhemmille oli selvää, etteivät he esimerkiksi jaa sisältöä lapsista alastomina tai kiukuttelemassa. He haluavat näyttää lapsensa ”hyvässä valossa” ja niin, ettei sisältö voi kääntyä lasta vastaan.

Mandimai on suosittu vaikuttaja, joka tunnistetaan kadulla. Hän pelkäsi, että lapsista napsittaisiin salakuvia ja niitä jaettaisiin keskustelupalstoille tai että nimet vuotaisivat julkisuuteen jotain kautta.

”Sitä en voi kontrolloida, mutta minulle tuo turvaa, että voin näyttää lapset somessa itse sillä tavalla kuin haluan. Se myös vähentää ihmisten uteliaisuutta ja saamme olla kaupassa rauhassa.”

Mandimai toivoo voivansa säilyttää tasapainon työn ja perhe-elämän välillä. Tällä hetkellä lapsimäärä tuntuu hänestä hyvältä, mutta hän ei halua lyödä sitä lukkoon. Ennustaja nimittäin sanoi, että kolmas lapsi syntyy kolmen vuoden päästä.

Saa nähdä, mitä elämä tuo tullessaan, Mandimai sanoo.

”Suurin haaveeni on, että perheemme pysyy terveenä ja onnellisena.”