Minna Tervamäki, 58, pohtii vanhenemista: ”En halua jättää mitään odottamaan”
Kun läheinen ihminen menetti kykynsä käyttää digitekniikkaa, tanssija ja koreografi Minna Tervamäki, 58, havahtui pohtimaan omaa vanhenemistaan. Elämän rajallisuus on saanut hänet miettimään, mitä hän haluaa vielä kokea ja mitä jättää jälkeensä.
Tässä ajassa
Juttusarja, jossa tunnetut suomalaiset jakavat kokemuksiaan ja oivalluksiaan arjesta.
”Heräsin digitalisoitumisen aiheuttamiin ongelmiin, kun minulle hyvin läheinen ihminen menetti yhtäkkiä kykynsä käyttää puhelintaan ja sen sovelluksia. Ja hän on ihminen, joka on syvällisesti perehtynyt teknologiaan ja auttanut minua kaikessa siihen liittyvässä.
Kun aivoissa alkaa tapahtua väistämättömiä muutoksia, ei ole enää väliä sillä, kuinka taitava olet aiemmin ollut jollakin osa-alueella. Olin aivan ihmeissäni siitä, mitä tapahtuu, varsinkin kun kyseessä ei ole muistisairaus.
Ajatellaan helposti, että uudet sukupolvet ovat syntyneet kännykkä kädessä ja osaavat tämän maailman kuviot, mutta sillä ei ole mitään väliä, jos olosuhteiden pakosta onkin yhtä pihalla kuin joku, joka ei ole koskaan käyttänyt älylaitteita. Me kaikki tarvitsemme silloin oikean ihmisen hoitamaan asioitamme. Mutta onko kaikilla sellainen elämässään?
Tsunamista ja vakavista onnettomuuksista selvinnyt Minna Tervamäki kokee olevansa onnekas. Silti hän huomaa välillä miettivänsä, kuinka paljon elämää on vielä edessä. Haaveitaan hän ei halua jättää odottamaan.
Läheiseni tapauksessa apuhenkilö olen minä. On onni, että asumme samassa kaupungissa ja olen voinut ottaa asioita haltuun. Mutta mietin usein heitä, jotka ovat yksin tai joiden läheiset asuvat kaukana. Vaikka ikäihminen olisi monessa mielessä toimintakykyinen, hänet rampautetaan, kun elintärkeät palvelut eivät ole enää käden ulottuvilla.
Läheiseni tajuaa itsekin, ettei hän pärjäisi ilman minua. Aluksi se hämmensi häntä, mutta hän on suhtautunut asiaan järkiperäisesti ja aika rauhallisesti. Hän katselee maailmaa hyvin tieteelliseltä pohjalta, eikä tilanteesta ole syntynyt tunnekuohuja tai varsinaista lohduttamisen tarvetta. Itse koen, ettei muuta vaihtoehtoa ole kuin se, että minä autan. Näillä mennään. Jokainen meistä voi joutua vastaavaan tilanteeseen.
”Vaikka ikäihminen olisi monessa mielessä toimintakykyinen, hänet rampautetaan, kun elintärkeät palvelut eivät ole enää käden ulottuvilla.”
Asioiden hoitamista helpottaisivat edunvalvontavaltuutuksen ja hoitotahdon tapaiset ennakkoon laaditut asiakirjat, mutta ne pitäisi tehdä ennen kuin mitään dramaattista tapahtuu. Usein mahdollisista onnettomuuksista, sairastumisista tai kuolemasta puhumista pidetään vaikeana, ja pelätään jopa, että se tuottaa huonoa onnea. Minusta kaikkea inhimilliseen elämään kuuluvaa pitää uskaltaa käsitellä etukäteen.
Elämäkerrassani tulee varmasti esille se, että minulle ei ole mahdotonta puhua ikään liittyvistä ongelmista eikä sairastumisista.
”Kaikesta realismista huolimatta mieleen hiipii välillä pelko: entä jos minullakin on enää muutama vuosi aikaa?”
Olenko vain ollut hirveän onnekas?
Omaan mielenlaatuuni tässä tilanteessa vaikuttaa ehkä se, että olen muutaman kerran ollut vaarassa kuolla sekä tsunamissa että parissa vakavassa onnettomuudessa. Minusta on tullut realisti ja tunnen, että jatkoajalla mennään ja olen ollut hirveän onnekas.
Kaikesta realismista huolimatta mieleen hiipii välillä pelko: entä jos minullakin on enää muutama vuosi aikaa? Se on aika raju ajatus. Toinen läheiseni sairastui vakavasti vain vähän yli kuusikymppisenä. Siihen ikään ei ole enää minullakaan niin kauhean pitkä aika. Joskus olen jopa kysynyt itseltäni: menivätkö parhaat vuoteni jo? Toisaalta mietin Aira Samulinin ja Seela Sellan kaltaisia legendoja ja toivon, että pysyisin upeana loppuun asti.
Koska en voi tietää, sitä suuremmalla syyllä haluan toteuttaa haaveitani nyt, oli kyse sitten 40-vuotistaiteilijajuhlavuodesta, gaalasta tai mistä tahansa. Jos minulta kysytään, mistä vielä haaveilen oikein hurjasti, vastaan, että olen aika lailla päässyt toteuttamaan haaveeni. En halua jättää mitään odottamaan.
Tässä kohtaa olen ehkä siinä vaiheessa elämää, että ainoa, mitä voin tehdä, on vaikuttaa kaikkeen siihen, mihin voin vaikuttaa.
Mikä on riittävä syy iloita elämästä?
Käsitykseni vanhenemisesta on muuttunut läheiseni tilanteen takia. Aikaisemmin lähipiirissäni kaikki olivat supertyyppejä ja koko suku tuntui saaneen hyvät geenit. Ajattelin, että ihmiset vanhenevat, mutta se tarkoittaa tanssitunneilla käymistä, bändissä soittamista, matkustamista ja kaikkea muuta kivaa. Jos vain päättää, vanheneminen on yhtä juhlaa. Mutta ei se ihan niin mene.
Mikä on riittävä syy iloita elämästä? Jotkut ihmiset pystyvät iloitsemaan elämästä, vaikka liikuntakyky olisi mennyt tai olisi muita vaikeuksia. Mutta mikä se iloa tuottava asia meistä kullekin on? Lapsenlapset, harrastus, ihmissuhde vai mikä?
”Jos vain päättää, vanheneminen on yhtä juhlaa. Mutta ei se ihan niin mene.”
Olen miettinyt myös sitä, minkä jäljen jätän ihan jokapäiväisessä elämässä tähän maailmaan. Miten kohtaan muita ihmisiä? Pystynkö tukemaan nuoria? Pystynkö viemään omaa tietotaitoani eteenpäin? Haluaisin vanheta niin, että pidän kiinni uteliaisuudestani ja oppivasta mielenlaadustani. Ei tarvitse ajatella, että nyt minä tiedän kaiken, vaan tarvitaan edelleen uteliaisuutta ja halua oppia uutta. Uskon, että senioriteetti nimenomaan ruokkii sitä, eikä ole kaiken este.
Vähitellen fokukseni on kääntymässä yhä enemmän pois itsestäni, ulospäin. Kun on itse paljon saanut, siirryn enemmän elämänvaiheeseen, jossa on minun aikani antaa. Se voi tapahtua opetuksessa tai jossain ihan yksittäisessä kohtaamisessa. Tai ehkäpä kirjani kautta joku saa oivalluksen elämäänsä. Mahdollisuuksia on monia. Jokainen meistä voi olla jossain kohtaamisessa se, joka saa toisen ajattelemaan, että kiitos, minä saan sanoistasi tai tästä hetkestä voimaa. Samalla asenteella yritän myös luovia läheiseni avuksi digiviidakossa.”
Tanssitaiteilija-koreografi Minna Tervamäen elämäkerta Minna Tervamäki (WSOY) ilmestyi syyskuussa. Hän kirjoitti kirjan yhdessä toimittaja Kati Pukin kanssa.
- 1.Tiesitkö? Nämä yllättävät oireet voivat kertoa D-vitamiinin puutteesta
- 2.Näitä kuivakakkuja te rakastatte – kärkikaksikko on ylivoimaisesti suosituin
- 3.Voiko 11 000 eurolla rakentaa talon? Tiia teki niin
- 4.Perheelle viikon ruoat 35 eurolla – Jenna taikoo ruokia edullisesti
- 5.Hiiret pyrkivät nyt sisälle – asiantuntija kehuu yhtä karkotinta loistavaksi
- 6.Neulotut lapaset – kolme perusohjetta

















