Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

"Moni suhde on alkanut ABC:llä", kertoo yövuorojen konkari Päivi, 58 – Tällainen on kesäyö legendaarisella Utin ABC:llä

Teksti:
Minna Perovuo
Kuvat:
Minna Kurjenluoma
Julkaistu: 3.7.2023
|
Muokattu: 5.7.2023
Suomen ensimmäinen ABC Utissa täyttää 25 vuotta. Päivi Karhu on työskennellyt ABC:lla alusta asti ja tekee vain yövuoroja. Yhteishyvä vietti kesäyön Utissa Karhun kanssa ja todisti, miten legendaarinen ABC hiljenee vain pieneksi hetkeksi.

Kuutostien varrella oleva Suomen ensimmäinen ABC-asema lienee 500 asukkaan Utin tunnetuin paikka. Kouvolasta Lappeenrantaan johtavan tien varrella sijaitseva ABC on tuttu monelle kulkijalle.

Aivan Utin varuskunnan ja sotilaslentoaseman vieressä sijaitsevan ABC:n pihalla oli parinkymmenen vuoden ajan turistivalttina vanha neuvostoaikainen pienlentokone. Muutama vuosi sitten huonoon kuntoon mennyt Antonov 2-merkkinen kone vietiin Karjalan ilmailumuseoon.

Utin ABC on kylän keskus, josta löytyvät postipalvelut ja paikkakunnan ainoa kauppa. Ohikulkijoille se on toimiva taukopaikka, mutta paikallisille vielä enemmän. Utin ABC:lle tullaan tapaamaan tuttuja, vaihtamaan kuulumisia ja viettämään aikaa.

Yhteishyvä vietti kesäyön Utissa ja todisti, miten legendaarinen ABC hiljenee yöllä vain pieneksi hetkeksi.

Kello 22.00: Yövuoro alkaa

ABC:n sisätiloissa leijuu munkkien ja kahvin tuoksu, ulko-ovella mainostetaan lehtipihviä. Liikennemyymälätyöntekijä Päivi Karhu, 58, aloittaa työvuoronsa pyyhkimällä ruokasalin pöytiä. Salin siisteys on hänelle kunnia-asia.

Päivi oli joulukuussa 1998 avatun Utin ABC:n ensimmäisiä työntekijöitä, ja kuului jo ABC:n paikalla olleen ravintola Päämajan henkilökuntaan.

Erikoisuutena Utissa oli alkuvuosina A-oikeuksilla varustettu pubi. Päiville on jäänyt noista vuosista mieleen nahkaiset kalusteet, biljardipöytä ja sakea tupakansavu. Sisällä sai polttaa, ja tuopit maksettiin markoilla.

”Myös ravintolan takahuoneessa poltettiin tupakkaa, eivätkä hygieniasäännöt olleet tuolloin tarkkoja: vessan siivouksesta siirryttiin suoraan lehtipihvin paistoon.”

Päivi tekee pelkästään yövuoroja ja viihtyy yön tunnelmassa. Asiakkaita hän kehuu hyvin käyttäytyviksi. Pitkän uran aikana Päivistä on kehittynyt tarkkanäköinen ihmistuntija.

”Harvoin tulee hankalia asiakkaita. Yövuorot eivät pelota.”

Kesätyöntekijä Vilma Ala-Krekola on aloittamassa ensimmäistä yövuoroaan. Vuoron aluksi Päivi kertoo työtehtävistä: niistä tärkein on asiakaspalvelu. ABC-konseptiin kuuluu läpi yön auki oleva kauppa sekä ruokavalmius niin ravintolan listalta kuin Hesburgeristakin.

Hesburgerin kassalla on lyhyt mutta jatkuva jono. Toisille ilta on vasta alkamassa, toisille hampurilaisateria on iltapala ennen nukkumaan menoa.

Iltakahvilla istuva Jouni kehuu Utin ABC:tä Suomen parhaaksi. Perusteet ovat ytimekkäät: hyvä sijainti ja hyvä henkilökunta. Itsestään Jouni ei välitä kertoa, mutta tarinaa riittää blueskitaristi Erja Lyytisestä, jonka fanipaita Jounilla on päällään. Maailmallakin palkitun ja laajasti arvostetun muusikon tapaaminen vuosien varrella on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Lippu syksyn konserttikiertueen Kouvolan keikalle on jo hankittu.

Kello 23.30

Ikkunapöydästä kuuluu arabiankielistä keskustelua. Ystävät Samer Al-Jarah, Muaxad Kassas Ali ja Habeeb Adnan Ahmed kertovat istuvansa usein iltaa ABC:llä, kun kotona on tylsää. Habeeb ei tosin juuri ehdi kotona tylsistyä, sillä hän kertoo tekevänsä kahta eri työtä – välillä kuulemma jopa 17 tuntia vuorokaudessa. Syksyllä hän aloittaa lähihoitajaopiskelut.

Samer on ohjaajana Kouvolan Monikulttuurikeskus Saagassa, jossa hän kertoo tekevänsä esimerkiksi kunniaan liittyvän väkivallan vastaista työtä.

Kello 00.16

Päivin ja Vilman kanssa on yön ensimmäiset tunnit töissä myös Çeto Demir. Kolmen hengen tiimi tekee kaiken saumattomasti yhdessä. Kun yksi on kassalla, toinen valmistaa ruokia ja kolmas hakee pakkasesta paistopisteen tuotteita.

Yötä rytmittää tauotta pyörivä soittolista, jonka kappaleet soivat samoina kaikissa Kymen Seudun Osuuskaupan toimipisteissä.

”Asiakkaat eivät tykkää”, Päivi kommentoi musiikkia.

Çeto ja Vilma hakevat myymättä jääneet punalaputetut tuotteet kaupan hyllystä pois. Tänä yönä poistoon menee paistopistetuotteita, kaura-siemenpyöryköitä, kinkkukiusausta, kanan sisäfileetä ja vanukkaita. Keskiyön jälkeen punnitaan myös ravintolan noutopöydän salaattihävikki.

Ostoksia tehdään yölläkin. Kassan tiskille nostetaan kaksi valtavaa, 880 grammaa painavaa maustekurkkupurkkia.

Maatalousyrittäjä Jyrki Sydänmaanlakka kertoo tarvitsevansa niitä aamupalapöydässä, jonka ääressä istuu oman perheen lisäksi kausityöntekijöitä.

Käynnissä on tuorerehun säilömisen sesonki ja päivät venyvät pitkiksi. Seuraavalle pellolle on lähtö kello viideltä aamulla eli muutaman tunnin kuluttua.

Jyrkille hommia paiskova Väinö Potinkara saa illan viimeiseksi tehtäväkseen poseerata kuvassa kurkkupurkkien kanssa.

Kello 00.45

Kuutostie eli valtatie 6 Loviisasta Kajaaniin on itäisimmän Suomen tärkein pohjois-eteläsuuntainen reitti ja Utin ABC monen ammattikuljettajan pysähdyspaikka.

ABC:t on alusta lähtien rakennettu valtateiden varsille ja risteyksiin: paikkoihin, joihin autolla kulkevien on helppo pysähtyä.

Yksi vakiopysähtyjistä on Pekka Thiem, jonka täysperävaunun kyydissä on tänä yönä muun muassa tuoreita marjoja. Ne ovat myynnissä heti aamulla Lappeenrannan torilla. Kesäyö on hetken aikaa hämärimmillään, kun Thiem nappaa kahvin mukaansa ja jatkaa matkaa. Lappeenrannassa jo odotetaan, ja sieltä on ehdittävä vielä Imatralle.

”Ei ole mitään parempaa kuin Suomen kesä ja yötyö”, Thiem sanoo.

Hieman toisenlaisen ahkeroinnin tiimoilta pihaan kurvaavat Simo Kousa ja Jaakko Kajander: he tulivat hengailemaan ABC:lle myöhäisen kuntosalitreenin jälkeen.

Kello 01.00

Kesäyön hämärässä on tiettyä taikaa ja oma tunnelmansa. Kun suurin osa Suomesta nukkuu, aika tuntuu samalla hetkellä sekä pysähtyneen että kulkevan vauhdilla eteenpäin. Päivi kertoo nauttivansa juuri tästä erikoisesta ristiriidasta ja vinkkaa kääntämään katseen nurkkapöytään, jossa istuu kolme miestä.

”Vakkareita”, hän sanoo.

Yö yhdistää pyöreän pöydän miehiä. Risto Hanski, Pekka Toivanen ja Perttu Mannonen ovat tulleet tutuiksi istumalla samaan nurkkapöytään jo kymmenen vuotta sitten. He saapuvat illan tunteina ja viihtyvät pitkälle yöhön, joskus aamun tunneille asti.

”Elämme öisin”, sanoo Risto ja vitsailee vaihtaneensa jo osoitteensa ABC:lle.

Kotimaan ja maailman tapahtumat ovat nurkkapöydän perusaiheita, mutta tällä hetkellä isoimpana tapahtumana on Ristolle luotu Veikkaustili. Yhteiseen porukkaveikkaukseen tarvitaan nykyään jokaiselle oma tunnistautuminen ja niitä tarvitaan, sillä ryhmä on laittanut rivit seuraavan päivän eurojackpotin 86 miljoonaa euroa silmällä pitäen.

Kimppalotto on nurkkapöydän viikottainen ohjelmanumero. Pieniä voittoja on jo tullut, mutta sitä isoa jättipottia odotetaan.

Kello 01.26

Yö ei ole vain nautiskelijoiden aikaa. Rahapelikonetta pyörittävä Santtu kertoo olevansa sairaslomalla myyntityöstä uniongelmien takia.

Unettomina öinä hän kuluttaa aikaa ABC:llä ja pyörittää pelikoneita muutamilla euroilla, maksimissaan kymmenellä.

”Nyt olen 20 senttiä voitolla, pitäisköhän lopettaa?” hän pohtii.

Santun seurana on Jesse, jonka elämänrytmi on baaritöiden takia yöpainotteinen.

Kello 02.05

Çeton työvuoro on loppunut, ja Päivi ja Vilma jatkavat yövuoroa kahdestaan.

Vilma täyttää croisantteja ja päällystää karjalanpiirakoita munavoilla. Yöllä niille ei ole menekkiä, mutta kysyntä kasvaa yön vaihtuessa aamuksi.

Liikennemyymällä piipahtavien matkaan tarttuu sipsejä, energiajuomia, jäätelöä, limsaa, karkkia, mehua, tupakkaa, maitoa, leipää ja tietysti kahvia ja sämpylöitä. Ne ovat ylivoimaisesti yön kysytyimmät tuotteet.

Asiakaskunnassa silmiinpistävää on sukupuolijakauma. Yön kulkijat ovat suurimmaksi osaksi miehiä.

Utin paikallistuote iso herkkusämpylä on täytetyistä sämpylöistä suosituin. Salessa myydään paikallistuotteina myös Kouvolan lakua ja Peltolan leipää.

Kello 02.30

Päivi huomaa ABC-mobiilista ruokatilauksen ja alkaa valmistaa lehtipihviä, annosta, joka oli kahdenkymmen vuoden ajan ABC-asemien suosituin ruoka. Viime kesänä sen ohitti myyntitilastoissa kebab.

Tyylikkääseen tummaan pukuun pukeutunut nuori mies astuu sisään ja erottuu asullaan muista asiakkaista. Pukuliivi tuo asuun vanhan ajan eleganssia, tyylin viimeistelevät kravatti ja timanttikorvakorut.

"Tavallista arkipukeutumista", mies kommentoi asuaan.

Osmo esittäytyy Utin ABC:n pitkäaikaiseksi kanta-asiakkaaksi ja kertoo rytminsä kääntyneen yöpainotteiseksi: uuteen päivään hän heräsi hieman ennen puoltayötä, eikä kotiin ole kiirettä.

90-luvun Toyota kuljettaa nuorukaista paikasta toiseen, eikä seuraavaa kohdetta vielä ole. Lehtipihvin syötyään hän lähtee jälleen tien päälle.

”Reissumiestä vaisto vie”, Osmo huikkaa lähtiessään.

Aamukolmen jälkeen aurinko alkaa jälleen valaista ravintolan sisätiloja. Vilho Oksanen ja Juho Nikkanen toivottavat ensimmäisinä hyvät huomenet ja lähtevät aamukahvien jälkeen työtehtäviinsä hoitamaan alueen jätehuoltoa.

Kello 03.25

Noin puolentoista minuutin ajan Utin ABC on tyhjänä asiakkaista. Se on ainoa hetki koko yönä, jolloin asemalla ei ole ketään henkilökunnan, toimittajan ja kuvaajan lisäksi.

Kello 05.00

Hieman ennen viittä ulko-ovet aukeavat naurunremakan kera. Sandra Kilpiä ja Peppi Suotama ovat viettäneet hauskaa iltaa Lappeenrannassa Teemu Laakson ja Antti Töyrylän kanssa, ja nälkä on yllättänyt nelikon. Tunnin ajo Utin ABC:lle ei ilmeisesti ole matka eikä mikään, kun tekee mieli hampurilaista, eikä lähempää löydy auki olevaa paikkaa.

Päivi paistaa nuorille hampurilaiset ja toteaa todistaneensa useat ensitreffit työvuorojensa aikana.

”Kyllä sen huomaa, kun pariskunnat istuvat kolmisen tuntia pöydässä juttelemassa. Moni suhde on alkanut ABC:llä.”

Ensimmäiset lapset saapuvat ABC:lle puoli kuuden jälkeen. Leikkipaikka ei nyt houkuta, sillä Iines ja Eemeli Siljamäki ovat vain puoliksi hereillä. Yölento Kreikasta on vienyt voimat ja vielä pitäisi sinnitellä kotiin Lappeenrantaan. Vanhemmat Hannu ja Tiia nappaavat mukaan kahvia ja syötävää.

Kello 06.00

Yön herkkä tunnelma on muuttunut vähitellen, kun uuteen aamuun heränneet saapuvat vähitellen ja karjalanpiirakat alkavat tehdä kauppaansa vitriinistä. Asiakkaita valuu niin kaupan kuin myymälän puolelle.

Päivi imuroi vielä työvuoronsa päätteeksi vessoja ja kertoo, ettei uni tule vielä muutamaan tuntiin kotiin päästyä.

”Keitän pojalle kahvit ja ruokin kissan. Sitten nukun muutamalla herätyksellä neljään tai viiteen. Tiedän monia, jotka eivät saa päivällä nukuttua, mutta minulle tämä sopii. En käännä rytmiä edes vapaapäivinä.”

Seuraavana iltana kello 22 Päivi pyyhkii jälleen ensimmäiseksi salin pöydät. Uusi yö voi alkaa.

UTIN ABC 25 vuotta

Suomen ensimmäinen ABC-liikennemyymälä avattiin joulukuussa 1998 Utissa, kun Utin Shell, Sale ja ravintola Päämaja yhdistettiin.

Utin ABC oli pilottihanke, jonka pohjalta rakennettiin liikennemyymälöiden verkosto. Tällä hetkellä toimipisteitä on 94.

Perinteikäs Utti sijaitsee Kouvola–Lappeenranta-tien (VT6) varrella noin 10 kilometriä Kouvolasta Lappeenrantaan päin, Utin lentokentän vieressä.

Lisää aiheesta