Molemmat isoäitini pitivät kauniista vaatteista.
Se on yllättävää, sillä molemmat olivat kasvaneet 1900-luvun alun vaatimattomuuden kulttuurissa, jossa kaikkea koreilua pidettiin turhuutena.
Muistan hyvin kummankin isoäitini vaatekaapit. Ne tuoksuivat ihanalta. Niissä riippui mekkoja, joita he kutsuivat jännittävällä sanalla ”leninki”. Kesäksi oli liehuvat ja vaaleat leningit. Talveksi tummemmat ja jäykemmät. Kesäisin mummoni käyttivät vaaleita kesäkappoja ja kupumaisia hattuja, ja talvella he pukivat ylleen mustat palttoot, joissa oli turkiskaulus.
Kumpikaan isoäideistäni ei siirtynyt käyttämään sukkahousuja. Siksi heillä oli myös liivit, joihin liittyi merkillinen sana ”liivinluut”. Nämä luut kulkivat liiveissä sauman sisällä ja antoivat keskivartalolle tuen. Liiveihin liittyi myös panssaroitumisen vaikutelma, hakasten näpräämistä sekä huokailua pukiessa ja riisuessa. Muistan, miten pullistelin vatsaani ja mietin, miltä tuntuisi kietoa se luulliseen vaatekappaleeseen.
”Äitini kertoi usein, kuinka hänen opettajansa sanoi kuukautisista 1950-luvun alussa: ’Mikä on luonnollista, ei ole häpeällistä’.”
Opin ajattelemaan, että liivinluut, hakaset ja puserrus kuuluvat naiseuteen niin kuin hansikkaat, helminauhat, hatut ja kesäkapat, silmäisy peiliin ja varoen sipaistu helmiäishuulipuna. Kehoa piti rajoittaa ja muovata, se ei saanut rönsytä.
Isoäitini huokailivat muutoinkin kuin pukiessaan ja vaikenivat monista asioista. Naiseus merkitsi heille monenlaisia huolia, joista raskaudenpelko oli suurin. En muista puhuneeni heidän kanssaan kuukautisista, synnyttämisestä, raskaudesta tai seksistä. Siksi äskettäin lukemani Annukka Sohlmanin pro gradu -tutkimus Linnunkiikut ja kallen kaulukset. Kotitekoiset kuukautissiteet 1900-luvun alun Suomessa vaikutti minuun vahvasti. Tutkimuksessa haastatellut isoäitieni ikäluokan naiset kuvailevat sitä, millaista oli kantaa naiseuteen liitettyä häpeäleimaa ja kuinka vaikeaa asiallisen tiedon saaminen on ollut.
Äitini kertoi usein, kuinka hänen opettajansa sanoi kuukautisista 1950-luvun alussa: ”Mikä on luonnollista, ei ole häpeällistä.” Nämä yksinkertaiset sanat avasivat tytöille tien oman kehon ymmärrykseen ja sitä kautta tasavertaisempaan elämään. Mutta muu valistus jäi vielä 1950–1960-luvuilla vähiin, ja raskaudenpelko väritti edelleen suhdetta eroottiseen elämään.
Me 1960-luvulla syntyneet saimme koulussa seksuaalivalistusta. Se painottui ehkäisyyn ja seksitauteihin. Ilosta ja nautinnosta ei puhuttu. Siksi hellin muistoa äidinäidistäni, joka viisitoistavuotispäivänäni antoi minulle kauniin alusvaatteen lahjaksi ja sanoi:
”Tiiäthän sinä, että on semmosia estoja. Että ei oo pakko lapsia laittaa.”
Kaunis vaate ja kaino valistus. Ymmärsin jo tuolloin, teinityttönä, kuinka suuren kuilun yli isoäitini kurotti kätensä. Alusvaatteessa ei ollut luita eikä hakasia. Se oli pehmeä ja vapaa. Mutta hän tahtoi myös muistuttaa, että seksuaalinen vapaus sisältää vastuun toisesta ihmisestä.
