Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Opintolainan perimmäinen idea on taata opiskelijalle mahdollisuus opiskella ja valmistua tutkinnon mukaisesti.

Opintolainaa otetaan nyt enemmän kuin koskaan – suurimmalla osalla laina menee elämiseen

Teksti:
Kirsi Riipinen
Kuvat:
Pinja Meretoja
Julkaistu: 4.8.2022
|
Muokattu: 4.8.2022
Opintolaina helpottaa opiskelijan arkea. Opiskelijoidenkin on totuttava plussalla oleviin korkoihin, vaikka niiden edelleen povataan jäävän maltillisiksi.

Opintolainaa otetaan nyt enemmän kuin koskaan sen historiassa, tietää kehityspäällikkö Päivi Huttunen S-Pankista.

Kiinnostus opintolainaan lähti selvään kasvuun 2017, kun opintotukeen ja opiskelijoiden asumisen tukeen tuli muutoksia. Tuolloin vuokralla asuvat opiskelijat siirtyivät yleisen asumistuen piiriin. Lisäksi opintorahan ja opintolainan valtiontakauksen myöntämisperusteisiin tuli muutoksia.

Esimerkiksi maksuhäiriöt eivät tuon jälkeen ole estäneet opintolainan valtiontakauksen saamista lukuun ottamatta tilannetta, jossa aiempi opintolaina on perinnässä. Silloin Kelalta ei saa uutta opintolainan takausta.

Opintolainassa houkuttaa myös valtion tarjoama porkkana. Kela tulee vastaan ja maksaa osan korkeakouluopiskelijan opintolainasta, jos tutkinto on valmis määräajassa.

Opintolainan suosioon on eittämättä vaikuttanut myös sen hinta, sillä korko on käytännössä ollut olematon.

Huttunen kertoo, että opintolainan korkomarginaali on ollut yleisesti noin 0,5 prosenttia.

Lainojen, myös opintolainojen, korot lähtivät nousuun keväällä. Opiskelijoidenkin on totuttava plussalla oleviin korkoihin, vaikka niiden edelleen povataan jäävän maltillisiksi.

Jo lähitulevaisuudessa opintolainan korko marginaaleineen voi olla 2–3 prosentin paikkeilla.

S-Pankissa opintolainan viitekorkona käytetään kolmen kuukauden Euribor-korkoa.

Päätös lainasta tulee nopeasti

Korkeakouluopiskelija voi saada opintolainaa 650 euroa kuukaudessa. Opintotukeen kuuluvaa opintorahaa omillaan asuva korkeakouluopiskelija saa reilut 250 euroa kuukaudessa.

Opintolainatakauksen saadakseen on haettava myös opintotukea. Toisin kuin opintolainaa opintotukea ei tarvitse maksaa takaisin paitsi jos tekee töitä ja ylittää tulorajat.

”Joillakin töitä opintojen ohella tekevillä opiskelijoilla tulorajat ylittyvät. He voivat tästä huolimatta nostaa opintolainaa. Osa ilmoittaakin saman tien Kelalle, ettei tarvitse opintotukea. Näin on aivan mahdollista toimia”, Päivi Huttunen kertoo.

Aika hakea opintolainaa ja -tukea on silloin, kun opiskelupaikka varmistuu ja Kelalta on tullut päätös valtiontakauksesta.

Lainaa haettaessa pankin kanssa sovitaan lainan ehdoista.

”Pankki tai Kela eivät vahdi, mitä rahalla tehdään."

Huttunen sanoo, että pankit hinnoittelevat opintolainat keskenään hyvin samalla tavalla. Lainan hakeminen onnistuu verkkopankissa. Tieto Kelan lainatakauspäätöksestä siirtyy automaattisesti opiskelijan ilmoittamaan pankkiin. Opintolaina ja -tuki haetaan joka vuodelle erikseen.

Ainakin S-Pankissa päätös lainasta tulee hyvin nopeasti, yleensä parissa päivässä.

Pankki vapauttaa myönnetyt lainaerät takauksen mukaisesti maksuun automaattisesti syys- ja kevätlukukauden alkaessa.

”Pankki tai Kela eivät vahdi, mitä rahalla tehdään. Suurella osalla opiskelijoista laina menee opintojen aikaiseen elämiseen. Pieni osa kykenee sijoittamaan summan. Sekin on ihan ok”, Huttunen sanoo.

Hän huomauttaa, että opintolainan perimmäinen idea on kuitenkin taata opiskelijalle mahdollisuus opiskella ja valmistua tutkinnon mukaisesti.

Takaisinmaksulle paljon aikaa

Opintolainan määrät ovat tyypillisesti melko maltillisia. Aika tyypillistä on, että opiskelija ottaa lainan vain osaksi opiskeluaikaansa.

Huttunen kertoo, että yleinen opintolainan määrä on noin 5000 euroa. Haitari kuitenkin ulottuu parista tuhannesta kymmeneen tuhanteen euroon.

Opintolainan takaisinmaksu alkaa yleensä vuosi tai kaksi vuotta opinnoista valmistumisen ja työelämään siirtymisen jälkeen.

S-Pankki lähettää takaisinmaksusta ehdotuksen, mutta siitä voidaan poiketa, myös kesken takaisinmaksukauden.

Opintojen aikana ei makseta edes korkoja, vaan ne lisätään lainan päälle.

Lainan takaisinmaksun takaus kestää 30 vuotta. Tosin sanoen jos opintoihin kuluu viisi vuotta, takaisinmaksulle jää aikaa 25 vuotta.

”Harva haluaa maksaa noin hitaasti, mutta maksuohjelmaa rakennetaan toiveiden mukaan. Osa työelämään kiinni päässeistä maksaa suunniteltua enemmän kerrallaan.”

Takaisinmaksun erien muutokset hoituvat verkkopankissa. Lainaerien maksua voi myös lykätä, jos elämäntilanne sitä vaatii. Näitä tilanteita voivat aiheuttaa esimerkiksi vanhempainvapaa tai muutto.

Opiskelun aloitus tarkoittaa usealle nuorelle muuttoa pois lapsuudenkodista ja samalla sen opettelua, kuinka arkea pyöritetään. Huttunen toivoo, että itsenäistyvä nuori on ehtinyt saada evästystä taloudenhallintaan kotoaan ja koulusta.

Kuvateksti: Opintolainan perimmäinen idea on taata opiskelijalle mahdollisuus opiskella ja valmistua tutkinnon mukaisesti.

Pankin vinkit opiskelijalle

  1. Myönnetyn opintolainan voi nostaa kokonaan tai erissä.

  2. Nostamasi summa on hyvä siirtää erilliselle jemmatilille, josta voit siirtää kuukausittain käytettäväksi sopivan määrän. Mikäli koko summa näkyy saman tien käyttötilillä, houkutus käyttää rahaa kuukausittaista summaa enemmän voi kasvaa suureksi.

  3. Vaikka opiskelijan budjetti on tiukka, kannattaa kokeilla säästämistä. Jos saisit kuukausittain säästöön vaikka parikymmentä euroa, se auttaisi yllättävissä tilanteissa tai olisi tallessa tulevaisuutta varten.

Lisää aiheesta