Saitko mairean kommentin vartalostasi henkilöltä, jolta et sitä toivonut? Taputtiko joku ”vitsillä” takapuoltasi? Heittikö joku seksuaalisen kommentin siitä, mitä haluaisi kanssasi tehdä?
Jos tilanteet tuntuvat sinusta inhottavilta, olet kokenut seksuaalista häirintää.
”Omaan tunteeseensa kannattaa tässä asiassa luottaa. Kukaan muu ei voi tulla sanomaan, että et voi kokea noin”, toteaa psykologi Nina Lyytinen.
Vaikka häiritsijä vetoaisi vitsiin, itsessä heräävä tunnekokemus on oikea, eikä toinen voi selittää sitä omilla motiiveillaan pois.
Seksuaalinen häirintä on Suomessa yhä yleistä, vaikka sen eri muodot on määritelty rikoslaissa rangaistaviksi. Viime vuonna lakiin lisättiin myös sanallinen ahdistelu. Koskeminen on ollut rangaistavaa jo aiemmin.
UN Women Suomen ja Eeva.fi:n viime vuonna teettämän kyselytutkimuksen mukaan melkein yhdeksän kymmenestä naisesta on kokenut seksuaalista häirintää. Myös miehet kokevat häirintää. Yleisimmin häirintä kohdistuu kuitenkin naisten lisäksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin sekä rodullistettuihin ihmisiin.
Kaikki alkaa tunnistamisesta
Häirinnän kitkemisessä tärkeimpiä asioita on sen tunnistaminen. Kaikki alkaa siitä, että myöntää itselleen, että on kokenut häirintää.
Meillä on ollut tapana vähätellä häirintää. Kukapa ei olisi joskus kuullut kehotusta ”olla välittämättä” häiritsijästä. Siksi myös häirintää kokeneessa saattaa herätä helposti ajatus siitä, että jospa vain antaisi asian olla.
”Tunteet voivat olla ristiriitaisia ja siksi niitä voi olla vaikea käsitellä.”
”On tärkeää pitää yllä keskustelua siitä, mitä häirintä on”, Lyytinen sanoo. Häirintää pitää käsitellä mediassa, mutta ihmisten pitää puhua siitä myös keskenään.
Mitä enemmän asiasta puhutaan, sitä helpompi sitä on huomata ja siihen puuttua. Mitä paheksuttavampaa häirinnästä tulee, sitä vähemmän sille jää tilaa.
”Myös omaa käyttäytymistä voi tarkastella kriittisesti”, Lyytinen kehottaa. Voi miettiä, onko itse tullut joskus heittäneeksi kyseenalaista läppää tai kosketellut toista ilman lupaa.
Puhu, puhu, puhu
Häirinnän kohteeksi joutuminen voi aiheuttaa monenlaisia tunteita. Tyypillisimpiä ovat tekijään kohdistuva inho ja viha, mutta myös syyllisyys ja häpeä.
”Tunteet voivat olla ristiriitaisia ja siksi niitä voi olla vaikea käsitellä”, Lyytinen sanoo.
Tähänkin auttaa puhuminen. Lyytinen kehottaa puhumaan ystävälle, työkaverille tai kenelle tahansa turvalliselle läheiselle, jolta tietää saavansa myötätuntoa ja empatiaa.
Hän korostaa, että työpaikoilla esihenkilöiden pitää olla tietoisia siitä, miten häirintää kokeneen kanssa toimitaan eikä vähätellä kokemusta.
On tärkeää, ettei jää kokemuksen kanssa yksin. Ei kannata ajatella, että asia katoaa vaikenemalla.
Jos epäilee, onko häirintää tapahtunut tai itse vähättelee sitä, kannattaa miettiä, miltä asia näyttäisi jonkun toisen kokemana.
”Se, miten pukeutuu, miltä näyttää tai miten on esillä, ei koskaan ole mikään syy koskea tai rikkoa rajoja.”
”Tilannetta voi koettaa katsoa helikopteriperspektiivistä. Mitä näkee tilanteessa, jos siinä olisikin itsensä tilalla vaikkapa työkaveri. Todennäköisesti silloin huomaa, että käytös on epäasiallista”, Lyytinen vinkkaa.
Toisinaan häirintää yritetään selittää sillä, että kyse on romanttisesta kiinnostuksen ilmaisusta.
”Jos pitää toista viehättävänä, häntä voi lähestyä muilla tavoilla, olemalla loukkaamatta hänen koskemattomuuttaan”, Lyytinen huomauttaa.
Pyydä apua
Esimerkiksi palvelualojen ammattiliitto PAMin sivuilla on toimintaohjeet työpaikalla tapahtuvaan häirintään. Niissä neuvotaan ensimmäisenä sanomaan häiritsijälle, että hänen toimintansa on häirintää ja epätoivottavaa.
Se voi kuulostaa uhrin vastuuttamiselta, mutta Lyytinen korostaa, että häirinnän syy ei koskaan ole häirityssä.
”Se, miten pukeutuu, miltä näyttää tai miten on esillä, ei koskaan ole mikään syy koskea tai rikkoa rajoja.”
Tekijälle täytyy sanoa häirinnästä siksi, että hän saa tietää käyttäytyvänsä häiritsevästi. Jos huomauttaminen on vaikeaa, siihen voi pyytää apua ystävältä, työkaverilta tai esihenkilöltä. Jos häirikkö on esimerkiksi oma pomo tai muussa auktoriteettiasemassa, apua puheeksi ottamiseen ja asian käsittelyyn voi hakea terveydenhuollon ammattilaiselta esimerkiksi työterveydestä.
Jos huomaa, että alkaa häirinnän toistumisen pelossa muuttaa käyttäytymistään tai pukeutumistaan, silloin kannattaa Lyytisen mielestä ehdottomasti puhua tunteistaan jollekin luotettavalle taholle.
Myös ulkopuolisten puuttuminen on Lyytisen mielestä erityisen tärkeää. Vastuu koskee jokaista, joka häirintätilannetta – myös sanallista – joutuu todistamaan.
”Häirintää tapahtuu paljon julkisilla paikoilla, jossa häiritsijä on harvoin kahden häirittävän kanssa.”
”Häpeä tilanteesta ei kuulu häiritylle. Kun siitä puhuu, vastuu siirtyy sille, joka on toiminut väärin.”
