Terhin joulupöydässä ei ole riisipuuroa – ja juuri siksi hän voitti Suomalaisen menestysreseptin
Terhi Kinnari voitti Suomalainen menestysresepti -ohjelman vuosi sitten kauravalmisaterioillaan. Seuraavaksi hän haluaa vaihtaa joulupuuron riisin kauraan.


Osaatko kuvitella syöväsi jouluna kaurapuuroa riisipuuron sijaan? Kun yrityksen ydin on kaurassa ja sen ilmiselvä haastaja suomalaisissa keittiöissä on riisi, Kinnarin tilan emäntä ja yrittäjä Terhi Kinnari tietysti osaa. Terhi voitti edellisen Suomalainen menestysresepti -kilpailun täysjyväkaurasuurimoista tehdyillä valmisaterioilla. Kotimaisen kauran sanansaattaja ei näe mitään estettä sille, etteikö myös perinteisen joulupuuron voisi valmistaa kokonaisista tai rikotuista kaurasuurimoista.
Valmistus onnistuu samaan tapaan kuin riisipuuron eli kattilassa hitaasti maitoon hauduttamalla. Lopputuloskin on kuulemma aivan samanlainen ”fantastinen, valkoinen paksu puuro”.
Terhin visio kumpuaa halusta muuttaa suomalaisten ruokatottumuksia vastuullisemmiksi ja terveellisemmiksi. Maailmalta tuotavan riisin vaihtaminen kauraan on yksi keino siihen. Terhi näkee, että se tekisi hyvää niin suomalaiselle maataloudelle, elintarvikealalle ja työllisyydelle kuin meidän jokaisen terveydelle. Ilmastovaikutuksista puhumattakaan.
”Moni syö joulupuuroa useamman kerran työpaikalla, kotona ja juhlissa. Olisi iso merkitys, jos korvaisimme edes jollain niistä kerroista riisin kaurasuurimolla.”
Suomalainen menestysresepti 2026 -kilpailua voit seurata MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla 18.11.2025 alkaen. Uudet jaksot aina tiistaisin klo 20.
Finaalijakso esitetään tiistaina 27.1.2026. Tuolloin selviää, kenen tuote on vuoden 2026 menestysresepti ja mitkä tuotteet löytävät tiensä S-ryhmän kauppojen hyllyille.
Tv-kilpailu muutti kaiken
Sama tavoite ohjasi Terhiä, kun hän osallistui Suomalainen menestysresepti -kilpailuun. Voitosta ei ole vielä vuottakaan, mutta Kinnarin tilalla on sen jälkeen ehtinyt tapahtua paljon. Päijäthämäläisellä tilalla on kehitetty voittajatuotteeseen uusia makuja, kuten syyskuussa kaupan hyllyille tullut kylmäsavukirjolohi ja juusto, sekä täysin uusia tuotteita, kuten valmis uunipuuro.
Asiakkaat ovat tykästyneet Kinnarin tilan valmisaterioihin. SOK:n päivittäistavarakaupan johtaja Antti Oksa uskoo, että suosio selittyy kotoisuuden ja uuden idean yhdistelmällä. Täysjyväkauraa ei ole aiemmin nähty isossa roolissa valmisruokaa. Myös terveellisyys ja hyvät makuvaihtoehdot houkuttelevat kuluttajia.
Tuotteille on riittänyt siinä määrin kysyntää, että Kinnarin tilan on pitänyt kasvattaa sopimusviljelijöiden ja ostetun kauran määriä. Yritykseen on palkattu neljä uutta työntekijää, minkä lisäksi uusien tuotteiden valmistus työllistää myös tehtaalla.
”Kilpailu muutti meillä kaiken sataprosenttisesti positiiviseen suuntaan. Osallistumisen ansiosta saamme nyt tehdä työtä suomalaisen kauran eteen isolla äänellä. Ilman sitä liiketoimintamme olisi varmaan paljon pikkuisempaa”, Terhi miettii.
Terhi ei ole kiireen keskelläkään tinkinyt rakkaasta hevosharrastuksestaan. "Suomenhevonen maadoittaa minua, ja saa minut unohtamaan työn."
Ilman Suomalaista menestysreseptiä liiketoimintamme olisi varmaan paljon pikkuisempaa.
Tiukka työtahti on tarkoittanut, että yhdessäolo perheen ja ystävien kanssa on jäänyt vähemmälle. Terhi on kuitenkin pyrkinyt rajaamaan työkuormaa, jotta ehtii huolehtimaan itsestään, perheestään ja hevosistaan.
”Se on edellyttänyt, että luotan muihin ja jaan heille vastuuta. Kukaan ei tee kasvua yksin, vaan tämä on ollut työyhteisömme onnistuminen.”
Kiireisestä vuodesta huolimatta Terhi iloitsee, että on saanut välitettyä kotimaisen kauran ilosanomaa suurelle yleisölle.
”Muut kaurasuurimoyrityksetkin ovat kiitelleet, että olen tehnyt työtä kauran eteen. Se näkyy heilläkin suurimoiden lisääntyneenä myyntinä.”
Työsarkaa riittää silti edelleen. Terhi haaveilee, että Kinnarin tilan kaurapohjaisia tuotteita löytyisi tulevaisuudessa vaikkapa lounasbuffeteista. Sitäkin tavoitetta hän on jo alkanut edistää.





