Yksi pieni muutos! Näin Jenny säästää vaivatta 75 euroa

Jenny Ahosella on lukuisia keinoja säästää ruokakuluissa. Säästöä tulee silläkin, että keittiö on järjestyksessä.

Nainen laskee säästöjään kuitista keittiössään.
Nainen laskee säästöjään kuitista keittiössään.
Teksti: Yhteishyvän toimitus
Kuvat: Getty Images
30.9.2025 | Päivitetty 16.10.2025

Kahden päiväkoti-ikäisen lapsen äiti Jenny Ahonen, 35, käytti ruokaostoksilla käydessään aiemmin kaupan muovikasseja. Kuten niin monella muullakin, muovikassin ostaminen oli rutiini, jota hän ei kassalla juuri edes miettinyt.

Jenny päätti laskea, paljonko muovikasseihin oli kulunut rahaa. Hänen laskujensa mukaan niihin oli mennyt liki 75 euroa vuodessa.

”Summa on aika iso pelkistä muovipusseista. Muovipussit pois jättämällä kertyy isompi säästö, kun kaikesta vähän säästää.”

Jenny perhe käytti aiemmin kaupan muovikasseja roskapusseina. Kun niiden määrä väheni, siirtyi perhe ostamaan muovikassit rullana. Jenny on huomannut, että jätekasseiksi tarkoitetut ohuemmat muovikassit tulevat huomattavasti edullisemmaksi.

Kauppakasseiksi vaihtuivat kestokassit. Ne perhe pyrkii pitämään aina mukana.

”Kestokassit ovat siitäkin monipuolisempia että ne käyvät myös esimerkiksi mökkikasseiksi tai kirpparille meneville vaatteille.”

Perheen ruokaostokset tehdään kerran viikossa Prismasta noutopalveluna. Kaupassa käydään varsinaisesti hakemassa vain täydennystä.

”Noutopalvelu säästää aikaa ja hermoja, sillä en pidä ruokakaupassa käymisestä. Samalla välttyy heräteostoksilta.”

Kun säästää muussa, voi panostaa ruokaan

Jenny on jakanut Toimivampikoti-nimisellä Instagram-tilillään vinkkejä siitä, miten ruuassa voi säästää. Kaiken lähtökohta on suunnittelu ja ennakointi – ja keittiön järjestys.

Jenny suunnittelee viikon ruuat suurpiirteisesti etukäteen. Sitten hän tekee noutotilauksen.

”Tuotteet on helppo klikkailla ostoskoriin, kun suosikeissa on jo kaikkea, mitä käytämme. Siinä ei kauan mene. Hutiostoksilta välttyy, kun voi tarkistaa, löytyykö tuote jo kotoa, eikä sitä tarvitse arvuutella kaupassa.”

Arkena perhe syö enimmäkseen kotiruokaa.

”Kun ruuan suunnittelee ja tekee itse kotona, siinä säästää paljon, vaikka ruoka-aineet olisivat laadukkaita eivätkä halvimmasta päästä.”

Muissa kuin ruokaostoksissa perhe säästää suosimalla käytettyä.

”Koen, että sen minkä säästää muussa, voi käyttää siihen, että syö monipuolisesti ja puhtaammin.”

Säästöä tulee siitäkin, että perheessä juodaan pääosin hanavettä. Sen lisäksi lapset juovat maitoa. Kuplavesi tehdään soodakoneella.

Jääkaapissa on aina vettä lasipullossa.

”Vettä menee hirveästi hukkaan, kun sitä valuttaa hanasta ja odottaa sen kylmenevän. Siinä säästää vesilaskussakin.”

Kun keittiö on järjestyksessä, välttyy hävikiltä

Jenny tykkää pitää kodin siistinä liiallisesta tavarasta. Sama pätee keittiöön.

”Keittiössä elämisen jäljet näkyvät ja saavatkin näkyä. Meillä on sotkua kuten millä tahansa lapsiperheellä, mutta pyrin siihen, että kaapit olisivat siistit ja järjestyksessä.”

Samalla kun viikkoruokatilaus tulee, Jenny siivoa jääkaapin. Viikon ruokaostokset on mukava laittaa siistiin jääkaappiin.

Jenny pitää erilaisista säilytyspurkeista ja -laatikoista. Muoviset säilytysrasiat hän on vaihtanut pääosin lasisiin.

Valmiiksi pilkotut kasvikset säilytetään lasisissa kannellisissa rasioissa. Niiden läpi on helppo nähdä, mitä purkeissa on sisällä. Niin kasviksia tulee syötyäkin enemmän.

Myös esimerkiksi pastan Jenny säilyttää nimetyissä purkeissa. Kun purkista loppuu pasta, hän täydentää sitä pussista. Jämäpusseille on oma laatikko.

”Kun huomaan, että tuote on loppumassa, lisään sen ostoslistaan. Näin mitään ei pääse vahingossa loppumaan.”

Jääkaapin ja kuivakaappien pitäminen järjestyksessä auttaa vähentämään hävikkiä.

”Kun jääkaappi tulee käytyä läpi kerran viikossa, kaikenmaailman soosipurkit eivät pääse siellä piiloon. Jämäjuuston raastan ja laitan pakkaseen. Mustuneet banaanit viipaloin ja laitan pakkaseen, ja ne voi laittaa smoothieen.”

Aamupuuron jämistä hän tekee illalla puurorieskoja.

”Niitä lapset rakastavat.”

Enemmän luomua

Aiemmin nelihenkisellä perheellä meni ruokaan 500–600 euroa kuussa. Nykyään perheen ruokakulut ovat noin 700–800 euroa kuukaudessa. Vanhemmat ovat tietoisesti panostaneet luomuruokaan.

”Mielenkiintoni terveellistä ruokaa kohtaan on lisääntynyt entisestään. Olemme siirtyneet yhä enemmän luomuun ja mahdollisimman puhtaaseen ruokaan.”

Terveellisesti syömisen ei kuitenkaan tarvitse olla kallista. Kauppalistalta voi valita esimerkiksi puolet luomuna, Jenny vinkkaa.

”Valitsen luomun jos se ei ole huomattavasti kalliimpaa. Jos luomubanaani maksaa 0,38 senttiä kilolta ja normaali 0,35 senttiä, otan mieluummin luomun. Toisaalta esimerkiksi tomaattia en ole raaskinut aina ostaa luomuna.”

Terveellinen arkiruoka ei ole rakettitiedettä

Jenny suosii monipuolista ja terveellistä, mutta mahdollisimman yksinkertaista arkiruokaa.

”Se mitä teemme ruuaksi ei ole mitään rakettitiedettä eikä siihen tarvita miljoonia eri ainesosia.”

Tyypillisiä arkiruokia Jennyn perheessä ovat muun muassa uunilohi kasviksilla, itse tehdyt lohkoperunat tai ranskalaiset, pinaattiletut puolukkahillolla, erilaiset salaatit sekä makaronilaatikko. Esikoisen suosikki on avokadopasta.

”Arkea helpottaa, kun ruokaa ei ajattele niin monimutkaisesti. Jos mitään ei keksi, riittää, että valmistaa vaikka jauhelihaa maustettuna ja sen kanssa perunamuusia tai pastaa ja kylkeen porkkanaa ja kurkkua pilkottuna. Ja jos kastiketta kaipaa, voi käyttää ranskankermaa.”

Jauheliha- ja kanakeittoihin Jenny ei käytä pakastevihanneksia, vaan pilkkoo tuoreet vihannekset itse.

”Aikaa menee vähän enemmän, mutta se on sata kertaa parempaa.”