Anders ja Jonas kalastavat Suomen pienimmässä kaupungissa

Anders ja Jonas Granfors seisovat Kaskisten kalasatamassa ja katsovat merelle. Toinen kaipaa sinne, toinen voi siellä pahoin.

Molemmat saavat merestä elantonsa, mutta eri työtehtävistä. Veljekset omistavat silakkatroolari Sonnskärin, joka on juuri lähtenyt satamasta.

Isoveli Anders, 36, on troolarin kapteeni, pikkuveli Jonas, 33, hoitaa maissa tapahtuvia toimintoja. Hän tulee merellä huonovointiseksi ja painottaa sanojaan tunnistettavin elein.

Anders on ymmärtäväinen. Meri ei ole kaikille. Hän näyttää puhelimestaan videota, jossa sivutuuli on nostattanut isot valkopäiset aallot. Silloin sängyssä ei pysy makuullaan eikä kannelle ole asiaa.

Troolarilla ajetaan yötä päivää rannikon ja avomeren välillä, missä silakat vaeltavat parvissa. Kipparit tietävät kokemuksesta, missä kala liikkuu. Päivisin silakka ui syvällä, ja yöksi se nousee lähelle pintaa. Hopeakylkiset kalat napataan suuriin trooliverkkoihin ja säilötään aluksen tankkeihin. Sonnskärin säiliöihin mahtuu kerrallaan 150 tonnia silakkaa, mutta läheskään aina ei päästä noihin lukemiin.

”Kalastaja ei ole koskaan tyytyväinen. Aina mahtuu pari kiloa lisää”, Anders sanoo ja nauraa äänekkäästi.

Eväät merelle ainoasta ruokakaupasta

Pohjanmaalla sijaitseva Kaskinen on saari, jonka perinteisiin on aina kuulunut kalastus ja kalanjalostus eri muodoissa. Kalasatama syvine väylineen tunnettiin jo keskiajalla, ja tänä päivänä arviolta noin puolet Suomessa syötävästä ruokasilakasta tulee Kaskisista. Anders miehistöineen kalastaa siitä ison osan.

Ruutukaavaan rakennetun puutaloidyllin reunalla on Suomen pienimmän kaupungin ainoa ruokakauppa, Sale. Sen myymäläpäällikkö Josefine Toivola on tuntenut Andersin ja Jonaksen jo pikkupojista lähtien. Itse asiassa Josefinen isä työskenteli kalastajana myös Granforsin veljesten isän ja sedän kanssa.

”Täällä kaikki ovat tavalla tai toisella tekemisissä meren ja toistensa kanssa”, Josefine kertoo.

Josefine ja Anders tapaavat usein kaupalla, kun Anders hakee kerran viikossa Sonnskärille ison satsin ruokatarvikkeita. Neljän hengen miehistö syö troolarilla husmanskottia eli tavallista kotiruokaa, kuten lihapullia tai savustettua lohta. Perjantaisin on tortilloja, ja kovalla tuulella ruokalista menee kokonaan uusiksi. Silloin kokki valmistaa myrskypitsoja.

”Soppaa ei ole helppo tehdä, kun tuulee kaksikymmentä metriä sekunnissa”, Anders perustelee.

Ruoanlaitto merellä on Josefinellekin tuttua, sillä kesällä hän viettää paljon vapaa-aikaansa vesillä, kuten moni Kaskisten 1 200 asukkaasta. Josefinelle venekokkauksen kulmakiviä ovat nopeasti valmistuvat wokkiruoat.

Kesällä Kaskisten vierasvenesatama täyttyy pienveneistä ja purjeveneistä. Salessa veneilijöiden saapuminen näkyy erityisesti yhden tuotteen myynnissä: pullotettu vesi on jokaisen merellä liikkujan välttämätön perustarvike.

Avomerikonttorissa työvuoro on kaksi viikkoa

Anders on toistaiseksi kippari kuivalla maalla. Perheeseen on vastikään syntynyt kolmas lapsi, ja työtä riittää aluksen ulkopuolellakin.

Troolarilla ei nimittäin työskennellä toimistoaikojen mukaan, vaan yksi työvuoro kestää kaksi viikkoa. Kapteeni nousee ylös kuudelta ja menee nukkumaan iltakymmeneltä. Siinä välissä hän istuu ohjaamossa ja ajaa. Viisitoista tuntia. Henkisen kantin on kestettävä tilanteita, joissa työskennellään pitkiä aikoja vaikeissa olosuhteissa. Eräällä kerralla, kun kylmävesipumppu meni rikki, vaijereita katkesi, tuuli riepotteli troolaria, kone ei startannut ja oli odotettava hinaajaa apuun, kesti 32 tuntia ennen kuin miehistö pääsi lepäämään.

”Silloin oli huono fiilis”, Anders tokaisee. Pelkoa hän ei ole tuntenut. Merellä kouraisee, kun vaimo soittaa ja kertoo lasten olevan kovassa kuumeessa. Kymmenen tunnin ajon päästä on mahdotonta päästä hetkessä apuun – eikä palkka juokse, jos kalaa ei nouse.

Oma tehdas ja usko tulevaisuuteen

Andersin isoisä kalasti verkoilla. Isä ja setä hankkivat ensimmäiset troolarit. Anders on päättänyt jatkaa sukunsa kalastajien tarinaa, mutta se edellyttää, että silakalle löydetään uusia käyttötarkoituksia.

Silakka on Suomen tärkein kaupallinen kalalaji, mutta sen syöminen vähenee vuosi vuodelta. Vielä 40 vuotta sitten suomalaiset söivät silakkaa vuosittain kaksi kiloa per henkilö. Nykyään määrä on 200–300 grammaa

”Silakka on nuorten mielestä skräpfisk, roskakala”, Jonas toteaa. Anders nyökyttelee veljensä mielipiteelle ja jatkaa: ”Hesburger maistuu heistä paremmalta.”

Anders toivoo kalastajan ammatin olevan mahdollinen tulevaisuudessa myös hänen omille pojilleen. Hän perusti pari vuotta sitten Kaskisten satamaan Suomen ensimmäisen elintarvikekäyttöön tarkoitetun kalajauhotehtaan, jonka pääraaka-aineena on silakka.

Kalajauhon lisäksi tuotannossa syntyy kalaöljyä muun muassa ravintolisiin ja kosmetiikkateollisuuteen.

Iltapäivällä Anders hakee vanhimman poikansa koulusta. Kalastaja huomataan pihalla jo kaukaa. ”Nyt se kalamies taas tulee ja haisee pahalta”, lapset kommentoivat tuttua isää.

Illalla Granforsin kalastajaperhe kokoontuu pöydän ääreen. Kala maistuu 10-vuotiaalle Valtterille paistettuna perunamuusin kanssa, mutta kaksivuotias Falke totuttelee vielä uusiin makuihin.

”Hän tykkää enemmän nakista”, Anders sanoo ja nauraa jälleen.