”Haaveilin salaa lääkärin ammatista. Kun pikkusisko pääsi opiskelemaan lääketiedettä, mietin voisinko minäkin. Äiti on sairaanhoitaja, joten minulla ei ollut ruusuisia unelmia sairaalatyöstä.
Minusta vain tuntui vahvasti, että lääkärin työ sopisi minulle. Se yhdistää akateemisuuden, päättelykyvyn ja minulle tärkeät ihmistaidot. Haluan olla ihmisten kanssa tekemisissä.
Tietenkin mietin, olenko kolmekymppisenä liian vanha aloittamaan uudet opinnot. Voisinko opiskella vielä kuusi vuotta lisää, kun samaan aikaan muut ikäiseni tekevät uraa ja perustavat perheitä? Perhe ja mieheni kannustivat minua vaihtamaan alaa. Se tuntui hyvältä.
Mietin, olenko kolmekymppisenä liian vanha aloittamaan uudet opinnot.
Tavoitteeksi asetin vuoden 2016 pääsykokeet Helsingissä. Aloitin valmistautumisen aikuislukiosta, missä suoritin osan lukion fysiikan, kemian ja biologian kursseista. Kävin myös lääketieteellisen valmennuskurssin.
Olin samalla koko ajan töissä, mutta opiskelin kaiken vapaan ajan. Vain perhe ja lähimmät ystävät tiesivät, mitä varsinaisesti tein.
En päässyt sisään, jäin aika kauas. Koska olen analyyttinen luonteeltani, tutkin tarkasti, mitä virheitä olin tehnyt. Laskin, että jos luen vuoden lisää, sen pitäisi riittää. Luin, tein harjoitustehtäviä ja kävin harjoituskokeissa.
Pääsykokeen jälkeen en enää osannut sanoa, oliko se mennyt hyvin vai huonosti.
Päivitin maanisesti sivua, johon tulokset tulisivat.
Muistan aina päivän, jolloin tulokset tulivat. En saanut töissä tehtyä mitään. Päivitin maanisesti sivua, johon tulokset tulisivat.
Yhtäkkiä ruudulla luki, että minulle on myönnetty opiskeluoikeus lääketieteelliseen! Olin mennyt kirkkaasti sisään. Minusta tulee lääkäri!”
