Lokit lentävät lautan perässä ja kyttäävät kaloja, joita aallot nostavat pintaan. Aurinko porottaa. Lauttamatka Oulunsalosta Perämeren suurimmalle saarelle Hailuodolle kestää reilut 20 minuuttia.
Satamasta lähtee saaren halkova maantie, jonka varrella sijaitsee entinen pääosuuskauppa. Se on nykyisin Hailuoto-seuran omistama Kylätalo.
Talon siniseksi maalatut lankkulattiat natisevat jalkojen alla kodikkaasti. Seura toimii talon alakerrassa, jossa on näyttelytila, pari kokoushuonetta, saaren käsityöläisten töitä myyvä puoti sekä kahvila.
Seura osti talon Hailuodon kunnalta vuonna 2008 nimelliseen yhden euron hintaan. Talo oli ollut tyhjillään vuodesta 1990, jolloin osuuskauppa siirtyi toiseen rakennukseen. Rakennus oli saanut jo purkuluvankin.
"Tarvitsimme kokoontumistilan. Talon tyhjillään seisominen oli käynyt monen silmään, sillä tämä on keskeinen paikka saarella", seuran puheenjohtaja Auli Sipola, 54, kertoo.