Harmaat, mustat ja ruskeat pikkutassut käyvät toinen toistaan kovempaa vauhtia, kun neljä touhukasta kissanpentua temmeltää emonsa jaloissa. Pentujen isä tarkkailee pesuetta taustalla. Päällisin puolin kissaperheellä on nyt kaikki hyvin.
Löydettäessä kissaperheen emo- ja isäkissa harhailivat itäsuomalaisen talon pihapiirissä. Emo oli tiineenä eikä eläimillä ollut riittävästi suojaa, ruokaa tai ihmiskontaktia.
Valvontaeläinlääkärin ja muutaman mutkan kautta kissat päätyivät Helsinkiin Mia Raatikaisen rivitalon alakertaan. Raatikainen on eläinsuojeluyhdistys Rekku Rescuen vapaaehtoinen. Rekku Rescue auttaa kissoja ja koiria sekä Suomessa että Virossa.
"Perimmiltään syyni ovat itsekkäitä. Tutustun näin uusiin kissoihin ja saan tehdä jotain hyödyllistä", Raatikainen kertoo.
Joka kesä Suomessa hylätään satoja kissoja. Raatikaisen mukaan hylätty kissa voi kuitenkin selviytyä, jos se löydetään mahdollisimman nuorena ja viedään sellaiselle löytöeläinasemalle, jolla on yhteys eläinsuojeluyhdistykseen. Yhdistyksen avulla löytyy usein tilapäiskoti ja myöhemmin myös oikea koti.
"Liian villejä kissoja ei yleensä sijoiteta, koska kesyttäminen on kissalle raskasta. Silloin eläimen lopettaminen on inhimillisempää. Kissaa pitää pystyä käsittelemään, ja sen tulisi olla omistajilleen ilo", Raatikainen sanoo.
Löytökissat viedään aina eläinlääkärille, ne madotetaan, rokotetaan ja kastroidaan. Yhdistyksen saamat lahjoitukset kattavat suurimman osan kiinteistä kuluista, mutta Raatikainen myöntää käyttäneensä eläimiin myös omia varojaan. Hän toivookin, että kissan ottajat pohtisivat, voivatko he antaa lemmikille huolehtivan kodin myös kesän jälkeen.
"Hylkääminen on julmin vaihtoehto."
SEY:n arvion mukaan 20 000 kissaa on kodittomana vuosittain. 210 kissaa sai viime vuonna uuden kodin Rekku Rescuen kautta.