Juho Puhjon, 26, sisko Laura Puhjo, 30, sairastui rintasyöpään 2015. Juho kertoo:
"Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei tämä voi olla totta. Tekstiviesti tammikuussa 2015 tuntui samaan aikaan epätodelliselta ja pelottavalta. Siskoni Laura kirjoitti viestissä sairastavansa rintasyöpää. Myöhemmin hän kertoi, ettei hän ollut pystynyt soittamaan ja kertomaan asiaa ääneen.
Laura oli ollut kipeänä koko syksyn, kuumeillut ja joutunut olemaan paljon poissa töistä, mutta kukaan ei voinut kuvitellakaan, että syy olisi syöpä.
Olen kahden pojan ja kolmen tytön sisarusparven kuopus, ja Laura on minusta seuraava. Olemme kaikki aina olleet läheisiä, mutta Lauran kanssa olemme olleet kuin paita ja peppu. Lapsina jaoimme yhteisen huoneen ja asuimme myöhemmin kämppäkavereinakin vuoden.
Tuntui epäreilulta. Miksi juuri Laura? Hän on kiltti ja huomaavainen ihminen, joka auttaa aina muita. Ja miksi niin nuorena? Tiesin toki, ettei syöpä katso ikää, mutta on harvinaista sairastua rintasyöpään 29-vuotiaana.
Ylipirteä esitys
En puhunut Lauran kanssa paljon syövästä. Kun tapasimme, esitin ylipirteää. Halusin, että hän pitää ajatukset muissa asioissa. Itse soitin kaverilleni. Jollekin oli pakko purkaa asioita, kun en halunnut kuormittaa Lauraa.
Kuukausi Lauran diagnoosista me kummatkin makasimme samaan aikaan leikkauspöydillä, mutta eri sairaaloissa ja eri syistä. Soitimme vielä leikkausaamuna toisillemme ja sovimme, että illalla nähdään.
Leikkauksessa Lauralta poistettiin rinta. Sen hän otti reippaalla asenteella. Kun oli kyse elämästä ja kuolemasta, rinta oli sivuseikka.
Vahvimmasta tuli heikoin
Leikkauksen jälkeen alkoi rankin: säde- ja sytostaattihoidot. Laura oli huonovointinen ja saattoi maata vessan lattialla. Ruoka ei maistunut ja hiukset sekä kulmakarvat tippuivat. Laura oli aina ollut meistä sisaruksista itsenäisin ja vahvin. Nyt hän oli heikko ja riippuvainen muista. Olimme päättäneet yhdessä perheeni kanssa, että tästä selvitään. Tuli tappajafiilis. Emme antaisi syövän nujertaa.
Laura tarvitsi meitä kaikkia tuekseen. Kävimme Lauran luona Lahdessa auttamassa käytännön asioissa, siivosimme ja hoidimme ruokaostokset. Lauran ja hänen avomiehensä suhde kariutui pian diagnoosin jälkeen, joten Laura oli jäänyt yksin. Hän tosin sanoo, ettei sairaudella ollut asian kanssa tekemistä.
Juhla elämälle
Huumori, joskus rankkakin, auttoi aiheen käsittelyssä. Kun futiskaverini käskivät tuomaan mukana isorintaisen naisen, tokaisin, että ei ongelmaa. Tuon Lauran, tosin hänellä on vain yksi rinta. Laura nauroi, kun kerroin tästä hänelle.
Luottoni syöpähoitoihin on kova, vaikka hoitavan lääkärin mukaan syöpä oli aggressiivinen. Luotin myös siihen, että Laura selviää.
Syöpä merkitsi ennen kuolemantuomiota, nyt sille on entistä paremmat ennusteet. Laura puhui pelkkää hyvää saamastaan hoidosta ja kertoi, että lääkärit ja hoitajat olivat ykkösluokkaa. Sairaalaan oli helppo mennä. Tutut hoitajat tervehtivät, ja Laurasta tuntui, kuin olisi mennyt kotiin.
Ensimmäinen vuositarkastus jännitti. Sama on nyt edessä joka vuosi. Kun Laura täytti viime joulukuussa 30 vuotta, varasimme juhlatilan ja pidimme hänelle isolla kaveriporukalla elämänjuhlat. Itkimme ja nauroimme.
Nyt elämä on palannut kutakuinkin ennalleen. Lauran hiukset ovat alkaneet kasvaa. Tosin suoran sijaan tulee tummaa käkkärää, samanlaista kuin meidän Pirkko-äidillämme. Kutsummekin Lauraa nyt pikku-Pirkoksi."
