Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kosmetologi kertoo: Näin kevät näkyy myymälässä

Teksti:
Markika Harjumaa
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 13.4.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Emotion Järvenpään apulaismyymäläpäällikkö Kaisa Riihikanto nauttii asiakkaiden kohtaamisesta ja auttamisesta. Kevät on myymälässä ihanaa uutuuksien aikaa.

"Opiskelin kosmetologiksi, koska ihonhoito ja meikkaaminen ovat aina kiinnostaneet minua. Nautin siitä, että saan kohdata ja auttaa asiakkaita kauneudenhoitoon liittyvissä asioissa.

Enemmistö asiakkaista on naisia, mutta miesten määrä kasvaa koko ajan. Varsinkin nuoret miehet ovat nykyään kiinnostuneita ihonhoidosta, mikä on hienoa.

Kevät on kosmetiikassa ihaninta aikaa, koska myymälään tulee paljon uutuuksia. Toukokuussa minulla on mielenkiintoinen tehtävä kosmetologiopiskelijoiden tuomarina Taita2017-tapahtuman semifinaalissa. Kyseessä ovat ammattitaidon SM-kilpailut, joiden yhtenä pääsponsorina on HOK-Elanto.

Lisäksi opiskelen oppisopimuksella lähiesimiestyön ammattitutkintoa Markkinointi-instituutissa."

Maijan vinkit kevätiholle

  • Keväällä iho kaipaa kirkastavia hoitoja. Meillä Emotionissa tehdään esimerkiksi ihania Darphin-kasvohoitoja.
  • Meiltä löytyy myös kuorintavoiteita ja naamioita, joilla voi heleyttää ihoa kotioloissa.
  • Maksuttomassa kauneusneuvonnassamme voi päivittää meikkipussinsa sisällön ja saada muita vinkkejä ihon hyvinvointiin.

Lisää aiheesta