Laiturin rakentaminen

Laiturin rakennus aloitetaan omien tarpeiden kartoittamisella. Tyynellä lammella tai suojaisella lahdella tulee toimeen kevyilläkin laiturirakenteilla, jotka voi jättää paikoilleen myös talveksi.

Aavalla merellä ja merenrannalla on huomioitava syysmyrskyt ja korkeat tyrskyt, jotka koettelevat rakenteita. Ne täytyy tehdä tukeviksi. Vaihtoehtona on kevyt laituri, joka vedetään kuivalle maalle talvehtimaan.

Veden korkeus saattaa vaihdella rajustikin. Kelluva laituri seurailee veden pintaa itsestään, mutta myös paalulaiturista saa melko helposti säädeltävän.

Kelluva laituri

Kelluva laituri (kuva 1) on omiaan suojaisassa poukamassa sellaisen järven tai merenlahden rannalla, jossa veden korkeus vaihtelee.

Valmiita laituripaketteja on kaupassa monenlaisia, mutta laiturin voi rakentaa kesäpuuhana myös itse. Ponttonit voi ostaa valmiina tai käyttää esimerkiksi muovitynnyreitä.

Ponttonilaiturin voi ankkuroida paikalleen pohjaan juntattujen tolppien avulla. Laiturin kupeeseen ruuvataan tolppia varten väljät metallirenkaat, joissa laituri pääsee liikehtimään ylös ja alas. Myös 40–60 mm:n paksuiset sinkityt teräsputket käyvät tolpiksi, jos pohja ei ole kovin pehmeä.

Ponttonilaituria voi käyttää työalustana tolppien junttaamisessa.

Aina pohjaan ei voi juntata tolppia, ja silloin painoankkurointi pelastaa tilanteen: ankkureiden etuna on se, että ne on helppo päästää irti, kun laituri uitetaan talveksi rantaan.

Ponttoneita ei kannata laittaa laiturin keskelle, koska silloin laiturista voi tulla kiikkerä. Parhaan lopputuloksen saa, kun sijoittaa ponttonit esimerkiksi T:n muotoisen laiturin poikkiviivan päihin tai isomman lavan kulmiin.

Jos käytät muovitynnyreitä tai et tiedä valmiin ponttonin kantavuutta, on hyvä muistaa, että kantavuus kiloina on sama kuin tynnyrin tai ponttonin tilavuus litroina (luvusta on vähennettävä ponttonin oma paino ja laiturirakenteen paino). Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että 200 kiloa kantava ponttoni laiturin kulmalla sietää kahden henkilön seisoskelun aivan laiturin kulmauksessakin. Kohtalaisessa aallokossa matala laituri kastuu kuitenkin myös tyhjillään.

Tasapohjainen, laatikkomainen ponttoni uppoaa vähemmän kuin lieriö, putki tai pyöreä tynnyri, joka painuu vähästäkin kuormasta, kunnes levein kohta on vesirajalla.

Laiturin ankkurit ja ketjut

Yksinkertaisen T-laiturin ankkurointiin (kuva 2) riittää kaksi betoniankkuria ketjuineen. Ne pidättelevät laituria paikoillaan rannan suunnassa. Laiturin käyntisillan tyvi kiinnitetään rantaan. Näin saadaan tukeva, mutta joustava, kolmen pisteen kiinnitys.

Ankkureissa voidaan käyttää myös sinkittyä teräsvaijeria, joka on edullisempaa kuin ketju. Ketju on teräsvaijeria painavampaa, joten se painuu notkolle pohjaa kohti. Samalla syntyy tarvittava jousto. Kun ketju on syvemmällä, se ei ole vaarassa tarttua veneeseen tai uimarin jalkoihin. Ankkuriketjut vedetään lisäksi ristiin päätyosan kyljistä laiturin ali, jolloin ne riippuvat laiturin reunojen kohdalla mahdollisimman syvällä. Näihin kohtiin voi vielä ripustaa ketjulukoilla lisäpainot.

Ketjujen paksuus ja ankkurien paino riippuvat pohjan laadusta, veden syvyydestä ja paikan tuulisuudesta. Miniminä voidaan pitää 10 metrin pituutta ja 100 kilon painoa ankkuria kohden. Myllynkiven muotoisia ankkurilaattoja pujotetaan ketjuun tarvittava määrä.

Ankkuriketjuja varten porataan reiät laiturin päätyosan kylkien keskikohtiin tai lähemmäs takareunaa.

Laiturin vesillelasku

Ketjujen päät varustetaan naruilla, jotka pujotetaan laiturin rungon rei'istä. Ketjujen latvoihin pujotetaan ankkurit, ja ne nostetaan laiturille. Laiturilla seilataan ja ankkurit pudotellaan sopiviin paikkoihin, viistosti laituripaikan kummallekin sivulle.

Laituri vedetään naruista oikeaan paikkaansa, kulkusilta kiinnitetään laituriin ja rannan tappiin (kuva 3). Ketjuilla viritetään tarkka sijainti. Ketjuista saa jäädä reilun pituinen pätkä riippumaan varapituudeksi, jotta löysää on käytettävissä, jos vesi nousee rajusti.

Jos ankkuriketjut jäävät häiritsevästi liian lähelle pintaa, niihin voi ripustaa esimerkiksi reikätiilet lisäpainoiksi.

Laiturin kylkiin kiinnitetään veneen kiinnitysrenkaita. Niitä tarvitaan myös syksyllä, kun laituri hinataan maihin. Jos laituri ankkuroidaan tolpilla, samalla kannattaa hankkia muutama ylimääräinen tolpparengas kiinnitysrenkaiksi.

Paalulaituri

Kiinteän laiturin eli paalulaiturin (kuva 4) tekeminen on edullista. Monien mielestä paalulaituri on hyvä siksi, että se ei keiku.

Laiturin rakentamiseen tarvittavat paalut tai tolpat voivat olla tuoretta, juuri kaadettua mäntyä tai kuusta. 12–15 cm:n paksuiset rungot ovat sopivimpia. Rungot täytyy kuoria, mutta kyllästämistä ei tarvita, sillä vedessä puu säilyy pitkään.

Kätevintä on juntata paalut paikoilleen talvella jään läpi, mutta veneestäkin homma hoituu. Rungon paksumpi pää tulee alaspäin. Paalujen kärjet veistetään teräviksi. Pituutta pitää olla reilusti, liika mitta sahataan pois vasta lopuksi.

Ennen junttaamista paalun yhteen kylkeen tasataan tasopinta kirveellä veistäen tai esimerkiksi ketjusahalla.

Jos paalujen junttaaminen pohjaan käy helposti, poikkipuiden kiinnitysreiät voi porata valmiiksi. 16 mm:n paksuisille pulteille tehdään 20 mm:n reiät, ja 12 mm:n pulteille 16 mm:n reiät. Tasaa reiät samalle tasolle paaluja juntatessasi.

Usein reiät on porattava vasta paalujen pystytyksen jälkeen. Tyynellä säällä veden pinta on hyvä vatupassi. Paaluihin porataan reikiä tasavälein. Kun reikiä on eri korkeudella jo valmiiksi, on helpompaa siirtää tasoja ylös tai alas veden korkeuden mukaan. Laituriin voi kiinnittää poikkipuut myös lujilla täkkipulteilla eli kansiruuveilla.

Hyvä paaluparin väli on kaksi metriä. Etenkin, jos laiturikannet on tarkoitus viedä maihin talveksi.

Laiturin runko tehdään viiden tuuman levyisestä eli 50 x 125 mm:n kestopuulankusta. Käytä kansilaudoitukseen 28 x 95 mm:n tai 21 x 95 mm:n kestopuista terassi- eli rallilautaa.

Rallilauta on höylättyä, ja särmät on pyöristetty. Höylätty lauta on märkänä melko liukasta. Rihlapintaiseksi höylättyä laiturilautaakin on olemassa. Sahapintaisesta laudasta puolestaan voi irrota tikkuja. On hyvä, jos puutavara on kosteaa: silloin laudat eivät halkeile naulattaessa.

Kansilaudat kiinnitetään puun sydänpuoli ylöspäin. Silloin laudat tulevat kuivuessaan kuperiksi eivätkä koveriksi (joskus kestopuulle saattaa käydä toisinkin päin).

Jos kestopuun käyttö arveluttaa, laiturin voi tehdä käsittelemättömästä lehtikuusesta, joka on tilaustavaraa ja hintavampaa kuin kyllästetty puu.

Kyllästämättömästä männystä tai kuusesta tehty runko on hyvä kyllästää tervalla tai esimerkiksi tervan ja pellavaöljyvernissan seoksella. Sama aine käy kansilautoihinkin: terva imeytyy hyvin puun sisään jättämättä tahmeaa pintaa. Vuosien mittaan kansilautoja on uudistettava, sillä lahonnut lauta saattaa olla vaarallinen.

Runko kootaan yksinkertaisin puskuliitoksin 120 mm:n kuumasinkityillä nauloilla. Lujuus varmistetaan 100–120 mm:n ruostumattomilla ruuveilla. Ruuveille on porattava läpimenoreiät, jotta puu ei halkea. Myös kansilautojen kiinnitykseen voit käyttää ruostumattomia ruuveja. Huomaa, että ruostumatonkin teräs ruostuu merivedessä: esimerkiksi uimatikkaissa voi käyttää sen sijaan puuta.

Laituriin voi rakentaa myös kaiteet höylättystä kestopuusta. Kaiteet kiinnitetään laiturilankkuihin kulmaraudoilla, joita saa myös ruostumattomina.