Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kesäiset ja ohuet Uusimaa-sukat sujahtavat myös tennareihin.

Neulo kesäiset Uusimaa-villasukat

Koostaja:
Yhteishyvä
Kuvat:
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 30.5.2022
|
Muokattu: 16.2.2023
Ohuesta langasta neulotut sukat sopivat ihanasti kesätennareihin. Yhteishyvän uutuussarjassa tehdään sukkia maakuntateemalla. Ensimmäisiin sukkiin on haettu inspiraatiota Uudenmaan symboleista: siilistä ja valkovuokoista.

Suunnittelija Minttu Wikberg

Koko 38-39

Langanmenekki Novita Venla (010) luonnonvalkoinen 15 g (372) pujo 55 g (505) omenankukka 15 g

Sukkapuikot 2,5 mm tai käsialan mukaan

Tiheys 34 s ja 38 krs / 10 cm x 10 cm kirjoneuletta 2,5 mm puikoilla.

Ohje pdf-tiedostona

Varsi

Luo vihreällä 64 s sukkapuikoille ja jaa silmukat neljälle puikolle tasaisesti, 16 s jokaiselle. Kerroksen vaihtumiskohta on aina I ja IV puikon välissä. Neulo sitten kierrettyä joustinneuletta suljettuna neuleena 1 n, 1 s kiertäen eli takareunasta o, toista kunnes työn korkeus on 3 cm.

Neulo vielä yksi kerros sileää suljettua neuletta resorin värillä.

Aloita kirjoneule 1 kaaviosta 1. krs:lta. Neulo kaavion kerrokset 1- 40. Neulo vielä 1 krs sileää pohjavärillä ja kavenna samalla kerroksen alusta 1 s [= 63 s]. Siirrä I puikolle 1 s puikolta II, jotta silmukat jakautuvat seuraavasti: I puikko 16 s, II puikko 15 s, III puikko 16 s, IV puikko 16 s.

Kantalappu

Aloita sitten kantalappu neulomalla vihreällä I puikon s:t IV puikolle [= 32 s]. Jätä muut s:t odottamaan. Käännä työ ja aloita vahvennettu neule:

1.krs: (työn nurja puoli) nosta 1. s neulomatta, lanka jää työn nurjalle puolelle ja neulo muut s:t nurin. Käännä työ.

2.krs: (työn oikea puoli) nosta 1 s neulomatta, lanka jää nurjalle puolelle, neulo 1 s oikein, toista kerros loppuun. Käännä työ.

Toista kerrokset 1–2 yhteensä 16 kertaa [= 32 krs].

Kantapohja

Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita oikealla kerroksella kantapohjan kavennukset, jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin.

Neulo kantalapussa oikean puolen kerrosta, kunnes jäljellä on 11 s. Tee ylivetokavennus (nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo 10 n ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 10 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmässä on 12 s. Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun s:t kahdelle puikolle. Neulo ensimmäiset 6 s oikein. Kerroksen vaihtumiskohta on nyt tässä.

Poimi vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 17 s + 1 s kantalapun ja II puikon välistä. Neulo kantalapun 6 s oikein ja poimitut s:t kiertäen eli takareunasta oikein. Neulo II ja III puikon s:t oikein. Poimi kantalapun oikeasta reunasta 16 s + 1 s III puikon ja kantalapun välistä. Neulo poimitut s:t kiertäen oikein ja kantalapun 6 s oikein [=78 s]. Tarkista, että silmukat jakaantuvat seuraavasti: I puikolla 24 s, II puikolla 15 s, III puikolla 16 s, IV puikolla 23 s.

Kiilakavennukset

Aloita kirjoneule 2 kaaviosta ja tee samalla kiilakavennukset: neulo I puikon lopussa 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Neulo 1 välikerros ja toista kavennukset. Tee kavennukset jatkossa joka 2. kerros kaavion mukaan, kunnes työssä on 64 s, I puikolla 17 s, II puikolla 15 s, III puikolla 16 s, IV puikolla 16 s.

Terä ja kärkikavennukset

Jatka kirjoneuletta kaavio loppuun. Jatka sen jälkeen sileää neuletta pohjavärillä, ja kavenna samalla I puikolta ja IV puikolta molemmilta 1 s [= 62 s].

Kun pohjan pituus on 19 cm tai pikkuvarvas peittyy, aloita kärkikavennukset nauhakavennuksina: Neulo I ja III puikon lopussa 2 o yhteen, 1 o ja neulo II sekä IV puikon alussa 1 o ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset kuten edellä joka 2. krs, kunnes työssä on jäljellä 42 s. Tee sen jälkeen kavennukset joka kerroksella.

Kun työssä on jäljellä 10 s, katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.

Viimeistely

Päättele langanpäät ja höyrytä sukat kevyesti.

Jaa sukkakuvasi Instagramissa #sukkamaa #yhteishyvä

Vinkkejä!

  1. Helpompi versio sukasta on neuloa terä yksivärisenä. Tällöin voit jättää varren viimeisen kerroksen kavennuksen pois, pohjan kavennuksen pois ja tehdä terän 64 s:lla.
  2. Saat noin 44 kokoiset sukat, jos teet samalla silmukkaluvulla sukan Novitan Nalle-langasta. Aloita terän kavennukset kun pohjan pituus on noin 23,5 cm tai pikkuvarvas peittyy.
  3. Sukat koossa 22 saat, jos luot Nalle-langalla 40 s ja teet kaaviosta esim. siilin ja kukan. Kantapään silmukoiksi tulee 20, kantapohjan kavennuksen silmukat 6 - 8 - 6 ja aloita kärjen kavennukset, kun pohjan pituus on 12 cm tai pikkuvarvas peittyy.

Lankoja myynnissä Prismassa ja Prisma.fi:ssä.

Lisää ohjeita ja ideoita neulomiseen

Lisää aiheesta