Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

”Jos uskaltaa asua kerrostalossa, uskaltaa tulla myös hotelliin” Kotimaan matkailu on tänä kesänä myös kansallisteko

Teksti:
Kirsi Riipinen
Kuvat:
Juho Kuva / Visit Finland
Julkaistu: 17.6.2020
|
Muokattu: 31.8.2020
Viisi miljardia euroa. Se on summa, jonka suomalaiset käyttävät vuosittain ulkomaan matkoihin. Mitä jos osa euroista saataisiin tänä vuonna jäämään Suomeen?

Matkailu kotimaassa on tänä kesänä suorastaan kansallisteko, sillä sen avulla Suomi olisi mahdollista saada käyntiin eri palvelualoilla. Eikä henkistäkään merkitystä kannata väheksyä, kun suomalaiset saadaan liikkeelle. Monelle on tärkeää päästä uusiin maisemiin tiiviisti kotona vietetyn kevään jälkeen.

Suomalaisten perinteinen henkireikä on mökki, mutta osa haluaa viettää ainakin osan lomastaan huolettomasti ja helposti matkoilla, syödä ulkona ja yöpyä hotellissa.

”Suomalaiset matkailijat kuluttavat vuoden aikana ulkomaan matkoihin viisi miljardia euroa. Jos summasta vaikka reilut puolet käytettäisiin tänä kesänä kotimaassa, sillä olisi iso merkitys koko kansantaloudelle”, sanoo Harri Ojanperä, SOK Matkailu- ja ravitsemuskaupan johtaja.

Kotimaa on turvallinen matkakohde. Tilaa on nyt tavallista runsaammin, sillä ulkomaalaisia lomanviettäjiä ei Suomeen tänä kesänä näillä näkymin tule.

Isojen kesätapahtumien peruuntuminen tarkoittaa kolikon toisella puolella sitä, että monella paikkakunnalla on valmiina yöpymismahdollisuuksia ja muitakin palveluja – ja niissä on nyt tilaa.

Suomessa riittää koluttavaa

Antti Honkanen, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtaja, ennakoi paluun normaaliin matkailuun kestävän vuosia. Hänen mielestään nyt on hyvä aika miettiä, mitä matkailultamme haluamme.

”Suomessa tilanne koronan suhteen on hyvä, mikä on hyvä myös kotimaan matkailun kannalta.”

Honkanen muistuttaa, että Suomi on pitkä maa, jossa riittää koluttavaa. Nyt eri puolilla maata on tuhannen taalan paikka muistuttaa oman alueen helmistä. Suomalaisia ei perinteisesti ole pidetty hyvinä markkinoijina, mikä Honkasen mielestä on totta erityisesti matkailussa.

Honkanen huomauttaa, että matkailuun on kertynyt kevään aikana patoutunutta kysyntää. Liikkeelle lähtöä voi hidastaa isojen tapahtumien puute. Luontomatkailulle on toisaalta ennustettu uutta nousua, vaikka trendi oli havaittavissa jo ennen koronaa.

Loistavia kotimaankohteita on koottu esimerkiksi 100 syytä matkailla Suomessa -sivustolle-sivustolle.

Turvallista matkailua

S-ryhmän hotelleista 20 oli auki koko kevään. Ojanperä kertoo, että mitään tartuntalähteitä ei niissä ilmennyt koko aikana. Ne ovatkin toimineet tehostetun turvallisesti.

Kotimaa on turvallinen matkakohde. Tilaa on nyt tavallista runsaammin, sillä ulkomaalaisia lomanviettäjiä ei Suomeen tänä kesänä näillä näkymin tule.

”Jos uskaltaa asua kerrostalossa, uskaltaa tulla myös hotelliin. Turvallisuustaso on meillä todennäköisesti korkeampi kuin monessa taloyhtiössä”, Ojanperä huomauttaa.

Korkean hygieniatason lisäksi hotellien turvallisuutta lisää se, ettei niissä muutoinkaan kokoonnuta isoina yleisöinä vaan aikaa vietetään omissa huoneissa.

S-ryhmän hotelleissa puhtaus on ollut itsestään selvää jo aiemmin. Asiakkaille näkyvin muutos onkin aamiainen. Buffet-tarjoilun sijaan aamiaista saa annoksina lautastarjoiluna tai sen voi ottaa mukaan huoneeseensa.

Aamiaisen voi nauttia turvallisesti hotellin ravintolassakin, sillä välimatkat pöytien välillä ovat pidentyneet. Puolet asiakaspaikoista on uusien sääntöjen mukaisesti poistettu, ja paikat puhdistetaan huolellisesti jokaisen asiakkaan jälkeen.

Samat välit pidetään myös lounasaikaan ja iltaisin, joten ruokailu on turvallista muinakin aikoina.

Sokos Hotellien ajankohtaisen aukiolotilanteen näet osoitteesta sokoshotels.fi ja S-ryhmän ravintoloiden palvelut osoitteesta raflaamo.fi.

Kotimaan top-5

  • 40 kansallispuistoa, ei pääsymaksua
  • Hienot hiekkarannat (Yyteri, Hailuoto, Hanko…)
  • Suomi-kierros kolmen hotellin taktiikalla
  • Seilaajan Saimaa
  • Mökkiloma

Lue lisää matkailusta kotimaassa

Lisää aiheesta