Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Broilerinkoivet ja keltainen uuniriisi

Fork and knife
4 Annosta
Fork and knife
4 Annosta

Ainekset

900 g
Maustamattomia broilerin koipi-reisipaloja
Suolaa ja rouhittua mustapippuria

Maustekastike:

4 rkl
Hunaja-dijonsinappia
2 rkl
Öljyä
1 rkl
Sambal oelek -chilitahnaa
1 kpl
Murskattu valkosipulinkynsi

Keltainen uuniriisi:

2 1/2 dl
Jasmiiniriisiä
1 tl
Currya
250 g
Pakastevihannessekoitusta
1 kpl
Kanaliemikuutio
5 dl
Vettä

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Valmistele riisi. Kaada uunivuokaan riisi, curry ja jäiset pakastevihannekset. Murenna päälle liemikuutio ja kaada päälle kiehuva vesi. Nosta riisivuoka 200-asteiseen uuniin. Leikkaa koipien alapuolelta ylimääräiset nahkat pois. Nosta koivet toiseen uunivuokaan ja mausta suolalla ja pippurilla. Kypsennä koipia ensin 15 minuuttia. Sekoita maustekastikkeen ainekset. Nosta broilerivuoka uunista ja valele pintoihin tasaisesti maustekastike. Jatka kypsentämistä vielä 30 minuuttia. Nosta vuoat uunista ja peitä broilerit foliolla. Anna vetäytyä hetken aikaa ennen tarjoamista.

Miltä maistui?
Resepti:
Katri Schröder
Kuvat:
Timo Viljakainen ja Margareta Nygård
Julkaistu: 22.10.2018
|
Muokattu: 15.1.2024

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.