Helppo mustikkapiiras
45 min (josta 30 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Mustikkapiiras on leipojan luottoresepti ja valmistuu helposti ilman vatkainta. Pohjassa maistuu kardemumma ja täytteeseen tulee tuorejuustoa. Tällä reseptillä leivot mustikkapiirakan pyöreään vuokaan.
| 175 g | voita |
| 3 dl | vehnäjauhoja |
| 1/2 tl | leivinjauhetta |
| 1 dl | sokeria |
| 1 tl | kardemummaa |
| Täyte | |
|---|---|
| 200 g | (1 ps) mustikoita (pakaste) |
| 1 rkl | (perunajauhoja) |
| 200 g | (1 rs) maustamatonta tuorejuustoa |
| 1 kpl | muna |
| 3 rkl | sokeria |
| 1 tl | vaniljasokeria |
- 1.
Sulata voi ja anna jäähtyä hetken ajan. Mittaa vehnäjauhot toiseen kulhoon ja yhdistä niihin leivinjauhe, sokeri ja kardemumma. Yhdistä kuivat aineet sulatettuun voihin. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
- 2.
Voitele piirakkavuoka (halkaisija noin 25 cm). Taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
- 3.
Levitä esipaistetun pohjan päälle mustikat. (Jos käytät pakastettuja mustikoita, sekoita niiden joukkoon 1 rkl perunajauhoja ennen pohjan päälle levittämistä.)
- 4.
Sekoita tuorejuuston joukkoon muna, sokeri ja vaniljasokeri. Lusikoi seos mustikoiden päälle ja jatka paistamista noin 20 minuuttia tai kunnes pinta on jähmettynyt ja saanut hieman väriä.
Helppo mustikkapiiras
arvosana5/5
45 min (josta 30 min aktiivista)
Mustikkapiiras on leipojan luottoresepti ja valmistuu helposti ilman vatkainta. Pohjassa maistuu kardemumma ja täytteeseen tulee tuorejuustoa. Tällä reseptillä leivot mustikkapiirakan pyöreään vuokaan.
Ainekset (8 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 175 g | voita |
| 3 dl | vehnäjauhoja |
| 1/2 tl | leivinjauhetta |
| 1 dl | sokeria |
| 1 tl | kardemummaa |
Täyte | |
| 200 g | (1 ps) mustikoita (pakaste) |
| 1 rkl | (perunajauhoja) |
| 200 g | (1 rs) maustamatonta tuorejuustoa |
| 1 kpl | muna |
| 3 rkl | sokeria |
| 1 tl | vaniljasokeria |
Valmistus (Uuni 200°C)
- 1
Sulata voi ja anna jäähtyä hetken ajan. Mittaa vehnäjauhot toiseen kulhoon ja yhdistä niihin leivinjauhe, sokeri ja kardemumma. Yhdistä kuivat aineet sulatettuun voihin. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Määrä Ainesosa 175 g voita 1 dl sokeria 3 dl vehnäjauhoja 1/2 tl leivinjauhetta 1 tl kardemummaa - 2
Voitele piirakkavuoka (halkaisija noin 25 cm). Taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Määrä Ainesosa 200 g (1 ps) mustikoita (pakaste) 200 g (1 rs) maustamatonta tuorejuustoa 1 kpl muna 3 rkl sokeria 1 tl vaniljasokeria - 3
Levitä esipaistetun pohjan päälle mustikat. (Jos käytät pakastettuja mustikoita, sekoita niiden joukkoon 1 rkl perunajauhoja ennen pohjan päälle levittämistä.)
Määrä Ainesosa 1 rkl (perunajauhoja) 200 g (1 ps) mustikoita (pakaste) - 4
Sekoita tuorejuuston joukkoon muna, sokeri ja vaniljasokeri. Lusikoi seos mustikoiden päälle ja jatka paistamista noin 20 minuuttia tai kunnes pinta on jähmettynyt ja saanut hieman väriä.
Määrä Ainesosa 1 tl vaniljasokeria 3 rkl sokeria 1 kpl muna 200 g (1 rs) maustamatonta tuorejuustoa
Ravintosisältö
395
Energiaa kcal
1652
Energiaa kj
24,0 g
Rasvaa
15,0 g
Tyydyttynyttä rasvaa
38,3 g
Hiilihydraatteja
19,0 g
Sokereita
1,9 g
Kuituja
5,3 g
Proteiinia
0,6 g
Suolaa
395
Energiaa kcal
1652
Energiaa kj
24,0 g
Rasvaa
15,0 g
Tyydyttynyttä rasvaa
38,3 g
Hiilihydraatteja
19,0 g
Sokereita
1,9 g
Kuituja
5,3 g
Proteiinia
0,6 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: 1 tl kardemummaa.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli





























