Jouluinen focaccia
Useita tunteja (josta 30 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Focaccia valmistuu helposti ilman vaivaamista yön yli kohotuksella. Koristele suosikkileipä jouluisaksi viikunalla, vuohenjuustolla, rosmariinilla ja hunajalla.
| 5 dl | vettä |
| 7 1/2 dl | vehnäjauhoja |
| 2 tl | sokeria |
| 2 tl | suolaa |
| 1 1/2 tl | kuivahiivaa |
| 1 rkl | oliiviöljyä |
| Pinnalle | |
|---|---|
| 200 g | (1 pkt) vuohenjuustoa |
| 6 - 8 kpl | tuoretta viikunaa |
| 2 kpl | rosmariinin oksaa |
| 1/2 dl | oliiviöljyä |
| 1 tl | sormisuolaa |
| 1 rkl | juoksevaa hunajaa |
| Lisäksi | |
| oliiviöljyä | |
- 1.
Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi (42 astetta). Sekoita jauhot, sokeri, suola ja hiiva kulhossa. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi, mutta älä vaivaa. Taikina saa jäädä löysäksi.
- 2.
Kastele kädet vedellä. Taittele taikinaa nostamalla yhdestä reunasta keskelle. Käännä kulhoa 45 astetta ja nosta taas reuna keskelle. Toista tämä yhteensä 8 kertaa ja jätä taikina lepäämään 10 minuutiksi. Toista taittelu ja taikinan lepääminen vielä 2 kertaa. Viimeisen taittelun jälkeen sivele taikina öljyllä (1 rkl), peitä kulho tuorekelmulla ja laita jääkaappiin vähintään 8 tunniksi.
- 3.
Voitele uunipellille asetettu leivinpaperi öljyllä. Kumoa taikina pellille ja levitä pellin reunoille asti. Kohota peitettynä huoneenlämmössä 2 tuntia.
- 4.
Leikkaa juusto ohuiksi viipaleiksi. Pese ja viipaloi viikunat. Irrota rosmariinin lehdet varsista. Valuta öljy (½ dl) taikinan pinnalle ja painele pintaan kuoppia sormilla. Ripottele suola, asettele juustot, viikunat ja rosmariini focaccian pinnalle.
- 5.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Valuta pinnalle hunajaraitoja paistamisen jälkeen.
Focaccia valmistuu helposti ilman vaivaamista yön yli kohotuksella. Koristele suosikkileipä jouluisaksi viikunalla, vuohenjuustolla, rosmariinilla ja hunajalla.
Ainekset
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 5 dl | vettä |
| 7 1/2 dl | vehnäjauhoja |
| 2 tl | sokeria |
| 2 tl | suolaa |
| 1 1/2 tl | kuivahiivaa |
| 1 rkl | oliiviöljyä |
Pinnalle | |
| 200 g | (1 pkt) vuohenjuustoa |
| 6 - 8 kpl | tuoretta viikunaa |
| 2 kpl | rosmariinin oksaa |
| 1/2 dl | oliiviöljyä |
| 1 tl | sormisuolaa |
| 1 rkl | juoksevaa hunajaa |
Lisäksi | |
| oliiviöljyä | |
Valmistus (Uuni 225°C)
- 1
Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi (42 astetta). Sekoita jauhot, sokeri, suola ja hiiva kulhossa. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi, mutta älä vaivaa. Taikina saa jäädä löysäksi.
Määrä Ainesosa 5 dl vettä 7 1/2 dl vehnäjauhoja 2 tl sokeria 2 tl suolaa 1 1/2 tl kuivahiivaa - 2
Kastele kädet vedellä. Taittele taikinaa nostamalla yhdestä reunasta keskelle. Käännä kulhoa 45 astetta ja nosta taas reuna keskelle. Toista tämä yhteensä 8 kertaa ja jätä taikina lepäämään 10 minuutiksi. Toista taittelu ja taikinan lepääminen vielä 2 kertaa. Viimeisen taittelun jälkeen sivele taikina öljyllä (1 rkl), peitä kulho tuorekelmulla ja laita jääkaappiin vähintään 8 tunniksi.
Määrä Ainesosa 1 rkl oliiviöljyä - 3
Voitele uunipellille asetettu leivinpaperi öljyllä. Kumoa taikina pellille ja levitä pellin reunoille asti. Kohota peitettynä huoneenlämmössä 2 tuntia.
- 4
Leikkaa juusto ohuiksi viipaleiksi. Pese ja viipaloi viikunat. Irrota rosmariinin lehdet varsista. Valuta öljy (½ dl) taikinan pinnalle ja painele pintaan kuoppia sormilla. Ripottele suola, asettele juustot, viikunat ja rosmariini focaccian pinnalle.
Määrä Ainesosa 200 g (1 pkt) vuohenjuustoa 6 - 8 kpl tuoretta viikunaa 2 kpl rosmariinin oksaa 1/2 dl oliiviöljyä 1 tl sormisuolaa - 5
Paista 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Valuta pinnalle hunajaraitoja paistamisen jälkeen.
Määrä Ainesosa 1 rkl juoksevaa hunajaa
Ravintosisältö
3354
Energiaa kcal
14039
Energiaa kj
128,0 g
Rasvaa
50,0 g
Tyydyttynyttä rasvaa
432,0 g
Hiilihydraatteja
76,0 g
Sokereita
26,0 g
Kuituja
104,0 g
Proteiinia
21,9 g
Suolaa
3354
Energiaa kcal
14039
Energiaa kj
128,0 g
Rasvaa
50,0 g
Tyydyttynyttä rasvaa
432,0 g
Hiilihydraatteja
76,0 g
Sokereita
26,0 g
Kuituja
104,0 g
Proteiinia
21,9 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: 1.5 tl kuivahiivaa, oliiviöljyä.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli






























