Luumukermakakku
Ainekset (12 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
Kakkupohja: | |
| 4 kpl | kananmunaa |
| 1 1/2 dl | sokeria |
| 1 1/2 dl | vehnäjauhoja |
| 1/2 dl | perunajauhoja |
| 1 tl | leivinjauhetta |
Kostutukseen: | |
| 1 1/2 dl | laimennettua sitruunamehua |
Täyte: | |
| 2 dl | omenasosetta |
| 2 dl | luumumarmeladia |
| 1/4 tl | kanelia |
| 2 dl | kermaa tai vaahtoutuvaa kasvisrasvasekoitetta |
Päälle: | |
| 4 dl | kermaa tai vaahtoutuvaa kasvisrasvasekoitetta |
| 2 rkl | sokeria |
Koristeluun: | |
| tuoreita luumuja tai marmeladeja | |
Valmistus
- 1
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita vehnä- ja perunajauhot sekä leivinjauhe kulhossa. Lisää jauhot varovasti nostellen vaahdon joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.
Halkaise jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan leveyssuunnassa ja kostuta osat sitruunamehulla. Sekoita omenasose ja luumumarmeladi keskenään ja mausta seos kanelilla. Vaahdota kerma tai kasvirasvasekoite.
Kokoa kakku. Levitä luumu-omenaseosta ensimmäiseen väliin ja nostele päälle kermavaahtoa. Nosta seuraava kakkulevy päälle ja täytä kuten edellä. Nosta kansi päälle. Vaahdota kuorrutuskerma. Levitä kermavaahto kakun pinnalle ja reunoille. Jätä osa halutessasi pursotusta varten. Koristele tuoreilla luumuilla tai marmeladeilla.
Ravintosisältö
Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.
- 1.Mitä teet kahvinkeiton jälkeen? Moni pilaa pannunsa turhaan
- 2.Luovuitko sinäkin tästä huonekalusta? Nyt se palaa näyttävästi
- 3.Näin syntyy helppo kesäviikko: 7 herkullista ideaa ruokapöytään
- 4.Nyt se tapahtui: 90-luvun verhot palasivat muotiin
- 5.Laitatko haarukat väärin tiskikoneeseen? Niihin tarttuu likaa
- 6.Nämä mökkituliaiset toimivat aina – parhaat ideat kesään













