Minipavlovat
arvosana4,5/5
Noin 2 tuntia (josta 40 min aktiivista)
Pikkupavlovat on ihana vaihtoehto kokonaiselle marenkikakulle: jokainen herkuttelija saa oman pavlovan. Minipavlovien päälle sopivat niin marjat kuin hedelmätkin.
Ainekset
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 3 kpl | kananmunan valkuaista |
| 1 1/2 dl | sokeria |
| 1 tl | maissitärkkelystä |
| 1/2 tl | valkoviinietikkaa |
Lisäksi | |
| 2 dl | vaahtoutuvaa vaniljakastiketta |
| 200 g | turkkilaista jogurttia |
| 2 kpl | nektariineja |
| 1 kpl | mango |
| mintunlehtiä | |
Valmistus (Uuni 125°C)
- 1
Ota kananmunat huoneenlämpöön hyvissä ajoin, jotta valkuaisvaahdosta tulee kuohkeaa. Vatkaa valkuaiset sähkövatkaimella vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan ja koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Siivilöi joukkoon maissitärkkelys ja lisää viinietikka. Kääntele tasaiseksi.
Määrä Ainesosa 3 kpl kananmunan valkuaista 1 1/2 dl sokeria 1/2 tl valkoviinietikkaa 1 tl maissitärkkelystä - 2
Ota vaahdosta kahden lusikan avulla nokareita leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja levitä ne pieniksi pohjiksi. Paina keskelle pieni kuoppa. Paista 125-asteisessa uunissa noin tunnin ajan tai kunnes marengit ovat keveiltä ja irtoavat leivinpaperista.
- 3
Vaahdota vaniljakastike sähkövatkaimella ja kääntele siihen turkkilainen jogurtti. Halkaise, poista kibi ja viipaloi neltariinit. Kuori, poista kivi ja viipaloi mango. Nosta kullekin pavlovalle nokare vanilja-jogurttiseosta juuri ennen tarjoilua. Koristele hedelmillä ja mintunlehdillä.
Määrä Ainesosa 2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta 200 g turkkilaista jogurttia 2 kpl nektariineja 1 kpl mango mintunlehtiä
Voit tehdä pavlovapohjat valmiiksi jo edellisenä päivänä. Hedelmien tilalle sopii myös marjat.
Ravintosisältö
215
Energiaa kcal
900
Energiaa kj
5,3 g
Rasvaa
3,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
36,0 g
Hiilihydraatteja
32,7 g
Sokereita
1,7 g
Kuituja
4,5 g
Proteiinia
0,1 g
Suolaa
215
Energiaa kcal
900
Energiaa kj
5,3 g
Rasvaa
3,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
36,0 g
Hiilihydraatteja
32,7 g
Sokereita
1,7 g
Kuituja
4,5 g
Proteiinia
0,1 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: 1 tl Maissitärkkelystä, mintunlehtiä.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli
- 1.Ällistyttävän helppoa! Näin saat taas valkoisen vessanpöntön
- 2.Onko kotisi aina pölyinen? Nyt kerromme yhden syypään
- 3.Luovu näistä tavaroista kotona – et jää kaipaamaan
- 4.Teini ihastui satulinnaan metsässä – nyt se on hänen omansa
- 5.Voiko 11 000 eurolla rakentaa talon? Tiia teki niin
- 6."Tämä piirakka kerää aina ylistävät kehut"













