Puutarhurin kasvislasagne - Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Puutarhurin kasvislasagne

???
Annokset
6
Jaa Somessa

Ainekset

12 - 14 kpl
Lasagnelevyä

TÄYTE

1 kpl
(300 g) kesäkurpitsa
2 kpl
Punaista paprikaa
250 g
Tuoretta pinaattia
3 rkl
Öljyä
2 tl
Oreganoa
1 tl
Suolaa
Rouhittua mustapippuria
175 g
Mozzarellajuustoa viipaleina

JUUSTOKASTIKE

1 l
Maitoa
1 1/2 dl
Vehnäjauhoja
100 g
Sulatejuustoa
1 tl
Suolaa
Rouhittua valkopippuria

Näin teet

1

Pese kasvikset huolellisesti. Halkaise ja viipaloi kesäkurpitsat. Poista paprikoista siemenet ja kanta ja paloittele. Paista kesäkurpitsa- ja paprikapaloja hetken aikaa öljyssä pannulla. Nosta syrjään. Paista huuhdeltuja pinaatinlehtiä samalla pannulla niin, että niistä poistuu hieman nestettä ja ne menevät kasaan. Mausta kasvikset.Valmista juustokastike. Sekoita kylmään maitoon vehnäjauhot ja kuumenna seosta kattilassa koko ajan sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen välillä sekoittaen noin 5 minuuttia, että jauhot kypsyvät. Lisää kastikkeeseen sulatejuusto pieninä nokareina. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Sekoita, kunnes juusto on täysin sulanut. Kokoa lasagne voideltuun suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan. Lusikoi vuoan pohjalle ensin kerros juustokastiketta.Peitä juustokastike lasagnelevyillä. Asettele puolet pinaattiseoksesta seuraavaksi kerrokseksi, peitä kastikkeella ja lasagnelevyillä. Käytä seuraavaan kerrokseen puolet kesäkurpitsa-paprikaseoksesta ja mozzarellaviipaleista. Jatka näin, kunnes päällimmäiseksi kerrokseksi tulee toinen kerros mozzarellaviipaleita ja kerros juustokastiketta. Paista uunissa 175 asteessa 45-50 minuuttia. Nosta folion alle vetäytymään ennen tarjoamista.

Resepti
Katri Schröder
Kuvat
Timo Viljakainen
Julkaistu: 1.2.2005
Muokattu: 15.5.2019