Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Vietnamilaiset rullat

Fork and knife
4 Annosta
Fork and knife
4 Annosta

Ainekset

400 g
lohifileetä
3 rkl
ketjap manisia eli makeaa soijakastiketta
100 g
suppilovahveroita
1 rkl
öljyä
1 rkl
soijakastiketta
100 g
ohuita riisinuudeleita
200 g
kyssäkaalia
15 kpl
riisipaperiarkkia
n. 15 kpl
ituja
salaattia
minttua, thaibasilikaa, korianteria

maapähkinävoikastike:

2 dl
maapähkinävoita
3 rkl
hoisin-kastiketta
2 rkl
limen mehua
1/2 dl
soijakastiketta
1 rkl
sokeria
1 kpl
valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 tl
seesamiöljyä
½-1 dl vettä

Reseptin ainekset Food Market Herkusta

Valmistus

1

Fileoi kala, jos käytät kokonaista lohta tai kirjolohta. Leikkaa lohifileestä ohuita nahattomia viipaleita. Paista siivut kuumalla pannulla ja sudi molemmin puolin pintaan ketjap manisia. Anna jäähtyä.

2

Paista suppilovahveroita öljyssä noin 5-10 minuuttia. Mausta sienet soijakastikkeella ja anna jäähtyä.

3

Kypsennä riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, huuhtele kylmällä vedellä ja jätä valumaan.

4

Kuori kyssäkaali ja leikkaa se ohuiksi tikuiksi.

5

Valmista rullat yksi kerrallaan. Täytä iso kulho vedellä ja käytä riisipaperiarkki vedessä. Asettele arkki leikkuulaudalle ja asettele melko lähelle reunaa muutama yrtin lehti, 1-2 suppilohvahveroa ja pala lohta. Asettele keskelle arkkia salaattia, riisinuudeleita, kyssäkaalia, ituja ja yrttejä. Kääri tiukalle rullalle aloittaen salaattipuolelta ja kääräisten lopuksi mukaan sienet ja lohi - näin ne jäävät kauniisti rullan pinnalle. Asettele rullat tarjolle niin, etteivät ne koske toisiaan, sillä riisipaperit tarttuvat herkästi toisiinsa kiinni.

6

Sekoita kaikki maapähkinävoikastikkeen ainekset keskenään ja lisää vettä sen verran, että saat sopivan juoksevan rakenteen. Tarjoile kastike syysrullien dippikastikkeena.

Miltä maistui?
Kuvat:
Food Market Herkku
Julkaistu: 29.10.2019
|
Muokattu: 12.4.2022

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.