Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Paahda leipätikut rypsiöljyssä, ja mausta valkosipulilla, persiljalla, suolalla ja pippurilla. Tarjoa lämpiminä.

Maalahden makeanhapan limppu yllättää - murustele vaikka kakkutaikinaan tai kaalikääryleiden täytteeksi

Teksti:
Tuija Heikkilä
Kuvat:
Anna Huovinen
Julkaistu: 21.9.2021
|
Muokattu: 21.9.2021
Leipuri-Kallen perintö Pohjanmaalta toimii niin arkena kuin juhlapöydässä. Monikäyttöinen leipä käy yhteen erityisesti kalojen, vuohenjuuston, marjojen ja suklaan kanssa.

Bagar-Kalle eli maalahtelainen Karl Malmberg perusti pienen leipomon 1893. Aikalaistensa tavoin Bagar-Kalle kävi välillä Amerikassa, ja perusti leipomon sielläkin, mutta palasi pian Maalahteen ja alkoi leipoa leipää yhdessä Anna-tyttärensä kanssa. Parinkymmenen kilometrin päässä Vaasassa, jossa Anna kävi leipää myymässä, hyvin säilyvät ja maukkaat leivät alettiin tuntea Maalahden limppuina.

KUKA TEKEE?

Maalahden Limpun valmistus on säilynyt katkeamattomana perinteenä yli sata vuotta. Vuonna 2001 vastuu leipomosta siirtyi nykyisille omistajille, Latvasalojen perheelle. Markkina-alue kasvoi, ja Vaasaan nousi uusi tuotantolaitos. Taikina tehdään silti yhä käsityönä salaisella ja alkuperäisellä reseptillä.

MILTÄ MAISTUU?

Aitoon, vanhaan ruisjuureen leivottava leipä vaatii syntyäkseen useita vuorokausia. Valmistusprosessi takaa pitkän säilyvyyden ilman lisä- ja säilöntäaineita.

Kotimaisen täysjyvärukiin lisäksi leivän aineksina on vehnäjauhoja, siirappia makeutta antamassa, suolaa ja hiivaa. Tuloksena on miellyttävä makeanhapan maku, joka sopii niin suolaisten kuin makeiden ruoka-aineiden seuraan.

MINKÄ KANSSA?

Maalahden Limppu maistuu sellaisenaan tai paahdettuna, runsaskuituisen tuhtina nälän karkottajana arkena mutta myös juhlapöydässä. Monikäyttöinen leipä käy yhteen erityisesti kalojen, vuohenjuuston, marjojen ja suklaan kanssa.

Limppua voi murustaa kakkupohjaan tai kaalikääryleiden täytteeksi, kuutioida konvehteihin tai paahtaa krutongeiksi. Viipaleista voi tehdä herkullista dipattavaa iltapalaksi.

MISTÄ SITÄ SAA?

Maalahden Limppuja myydään Prismoissa ja S-marketeissa kaikkialla Suomessa.

Lue sarjan muut osat

Lisää aiheesta