Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Salaatteja & yrttejä samassa pussissa

Teksti:
Taina Salovaara
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 8.7.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Yhdestä sekoituksesta saa monta makua ja väriä salaattiin.

Käyttövalmiit Lempi- ja Sulo-salaattisekoitusten salaatit ja yrtit on viljelty Varsinais-Suomessa ilman kemiallisia torjunta-aineita. Salaattia ei tarvitse huuhtoa ennen käyttöä. Avaamattoman pussin hyvä säilyvyys perustuu siihen, että lehdet ovat pussissa kokonaisina ja ne on pakattu koneellisesti heti korjuun jälkeen. Salaatteihin ei
käytetä suojakaasua.

Molempien salaattisekoitusten pohjana on rapeaa jääsalaattia. Lempisekoituksen mausteena on lisäksi kähärää friseesalaattia, kirpeää viinisuolaheinää ja maukasta rucolaa. Sulo-sekoituksen aasialainen makuvivahde syntyy anikseen vivahtavasta thaibasilikasta ja pienistä paksoin ja tatsoin lehdistä.

Sekoitusten sisältö vaihtelee jonkin verran sesongin mukaan. Pussillisessa on 80 g salaattiaineksia.

  • Paksoi eli pinaattikiinankaali on maultaan voimakkaampi kuin kiinankaali. Siitä käytetään sileähköt lehdet pinaatin tavoin ja lehtiruodit valmistetaan kuten parsa.
     
  • Jääsalaatti on rapea keräsalaatin ja lehtisalaatin risteytys.
     
  • Thaibasilika on yksi maailman vanhimmista yrteistä. Sen maku on mausteinen ja muistuttaa anista ja kanelia.
     
  • Viinisuolaheinä maistuu miedosti suolaiselle ja happamalle.
     
  • Tatsoin eli Tha tsain maku on mieto ja aromaattinen. Japanilaiset kutsuvat tatsoita vitamiinivihannekseksi. Se sisältää kaliumia, magnesiumia ja rautaa.
     
  • Rucolan eli sinappikaalin aromikkaassa maussa vivahtavat pähkinä ja retiisi.
     
  • Friseesalaatti eli kähäräendiivi on makeahko, mieto, rapea ja mehukas.