Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Täydelliset uuniperunat ja helppo kaava herkullisiin täytteisiin – 5 vinkkiä, joilla onnistut joka kerta!

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 26.2.2021
|
Muokattu: 26.9.2023
Uuniperunat ovat ihanan helppo ruoka, joka sopii niin arki-iltaan kuin viikonloppuun. Mutta miten parhaat uuniperunat tehdään ja tuleeko lopputuloksesta parempi foliolla vai ilman? Lue vinkit ja tee pellillinen uunipottuja jo tänään!

1. Valitse jauhoinen lajike

Jauhoiset eli paljon tärkkelystä sisältävät perunat sopivat uuniperunoihin parhaiten, sillä ne muuttuvat uunissa kypsyessään kuohkean pehmeiksi. Tunnetuin jauhoinen peruna on punakuorinen Rosamunda, mutta uuniperunoihin kannattaa kokeilla välillä myös muita lajikkeita, kuten Russettia, Bella Rosaa, Van Goghia ja Mozartia. Valitse isoja, tasakokoisia perunoita.

2. Älä skippaa esivalmisteluja

Myös esivalmistelut vaikuttavat siihen, millaisia uuniperunoista tulee. Perunat kannattaa kuivata huolellisesti pesemisen jälkeen, sillä kuivan perunan kuori rapeutuu paremmin. Muista myös tökkiä perunoihin reikiä haarukalla, ettei perunasta tiivistyvä kosteus jää jumiin kuoren alle ja räjäytä koko pottua. Jos haluat kuorista oikein rapeita ja maukkaita, voitele perunat kevyesti öljyllä ja ripottele pinnalle hieman suolaa ennen uunia. Perunat voi myös asetella uunivuokaan karkean merisuolapedin päälle, jolloin kypsät perunat voi nostaa vuoassaan suoraan pöytään.

3. Unohda folio - paitsi jos käytät grilliä tai kokkaat nuotiolla

Moni kietoo uuniperunat folioon vanhasta tottumuksesta, mutta harva pitää kääreessä kosteaksi hautunutta perunaa hyvänä, puhumattakaan folion tuhlaamisesta. Foliokääressä perunasta haihtuva kosteus jää ansaan, eikä perunan kuori pääse rapeutumaan. Folioon kääriminen kannattaa vain, jos kypsennät perunat hiilloksessa grillissä tai kokkaat nuotiolla.

4. Uunin lämpötila vaikuttaa lopputulokseen

Yleisimmän ohjeen mukaan uuniperunoita paistetaan 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan, mutta tapoja on muitakin. Jos haluat perunoihin vielä rapeamman kuoren ja pehmeämmän sisuksen, paista pottuja ensin 225-asteisessa uunissa 20 minuuttia ja sitten 180-asteisessa uunissa vielä 40 minuuttia. Tai aseta uunin lämpötila kerralla 170 asteeseen ja paista perunoita puolestatoista tunnista kahteen tuntiin. Lopullinen kypsymisaika riippuu perunan koosta, joten testaa kypsyys aina haarukalla noin varttia ennen ohjeessa ilmoitettua valmistumisaikaa.

Herkullisin lopputulos syntyy uunissa, mutta kiireinen kokki voi tehdä perunat myös mikrossa. Keskikokoisen perunan kypsentäminen mikrossa täydellä teholla vie noin 4 minuuttia. Neljä perunaa valmistuu noin 12 minuutissa.

5. Tee täytteelle kunnolla tilaa

Leikkaa perunaan pitkittäis- tai ristiviilto ja purista pottua kasaan molemmista päistä, niin saat täytteelle paremmin tilaa. Jos haluat, voit vielä kaapia ja sekoittaa sisusta haarukalla, niin pehmeä peruna sekoittuu täytteeseen. Herkuttelu sujuu näppärästi teelusikalla tai haarukalla.

+ Helppo kaava herkullisiin täytteisiin

Herkullinen täyte viimeistelee uuniperunan. Tee täyte haluamistasi aineksista seuraavalla kaavalla:

  1. Notkista 200 g rasiallinen tuorejuustoa, kermaviiliä tai kevytranskankermaa. Halutessasi voit myös yhdistellä eri maitotuotteita keskenään. Muista myös kasvipohjaiset vaihtoehdot!
  2. Lisää täytteeseen 1–2 dl haluamaasi pääraaka-ainetta, joka voi olla esimerkiksi kinkkusuikaleita, savukalaa, katkarapuja, savutofua tai salaattijuustoa ja pieneksi kuutioituja kasviksia.
  3. Mausta täyte sitruunalla tai limellä, tuoreella persiljalla, tillillä tai muulla yrtillä ja suolalla sekä mustapippurilla.

Lisää ideoita uuniperunoiden täytteisiin

• Lisää kermaviiliin hienonnettua kylmäsavulohta ja mausta sitruunalla ja tillillä.

• Sekoita valkosipuliseen tuorejuustoon kinkkusilppua, mausta sinapilla ja persiljalla.

• Nostele maustamattoman jogurtin joukkoon katkarapuja, mausta makealla chilikastikkeella ja korianterilla.

• Hienonna savuporo ja sekoita se piparjuurituorejuustoon, notkista maidolla ja höystä punasipulisilpulla.

• Tee vegetäyte härkiksestä ja hummuksesta.

• Sekoita majoneesiin puolet kermaviiliä. Rikasta seosta pannulla kypsennetyillä broileripaloilla, haudutetulla sipulilla ja mausta currylla sekä ruohosipulilla.

• Nosta pöytään tyypilliset blinin täytteet, kuten mäti, smetana ja sipulisilppu tai sienisalaatti.

Katso parhaat uuniperunareseptit