Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Viikonlopun hitti! Uunimakkaran tapaan valmistettu lohi haastaa retroruoan

Teksti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Mikko Hannula
Julkaistu: 16.1.2020
|
Muokattu: 25.3.2021
Rakastettu uunimakkara saa vahvan kilpailijan retroklassikon tapaan valmistetuista ”lohimakkaroista”. Pääraaka-aineen vaihtaminen muuntaa uunimakkaran moderniksi kalaruoaksi, jota kelpaa tarjota vaikka viikonloppuvieraille.

Jokaisella perheellä on oma uunimakkarareseptinsä, mutta periaate on sama: viillot pintaan, täytettä kyytiin ja makkarat uuniin. Sinappi, juusto ja usein myös tomaatti jossain muodossa ovat uunimakkaran vakiotäytteet, mutta jokainen täyttää klassikon tavallaan.

Makkaran korvaamiseen lohella kannattaa monestakin syystä. Rasvan laatu paranee ja suolan määrää voi vähentää ja säätää oman maun mukaan. Ja mikä parasta, lohesta tulee perinteistä lenkkimakkaraa mehevämpi lopputulos.

Uunilohimakkaroiden tekeminen on yhtä helppoa kuin uunimakkarankin. Vain kypsennysajan suhteen kannattaa olla tarkkana, jotta kala ei pääse paistumaan ylikypsäksi ja siten kuivumaan.

Lohifilee leikataan neljäksi yhtä suureksi viipaleeksi ja täytettä varten lohiviipaleisiin tehdään pitkittäinen viilto terävällä veitsellä.

Lohen makuun istuu parhaiten kirpeä dijoninsinappi ja maukas, hyvin sulava juusto, kuten cheddar. Tuore tomaatti tuo täytteeseen raikkautta.

Leikkaa tomaatti lohkoiksi tai käytä puolitettuja minitomaatteja. Viimeistele ruoka yrttimausteseoksella tai oreganolla. Lohimakkarat paistuvat 190-asteisessa uunissa vartin verran.

Kokeile myös näitä täytteitä:

  • mozzarella + tomaatti + basilika
  • sulatejuusto + sitruuna + tilli
  • vuohenjuusto + tomaattipyree + ruohosipuli
  • emmentaljuusto + maustekurkku + persilja

Tarjoa uunilohimakkaroiden kaverina rapeita lohkoperunoita. Laita perunat uuniin hyvissä ajoin ennen lohta, sillä lohimakkarat paistetaan matalammassa lämpötilassa ja ne ovat parhaillaan juuri uunista nostettuina.

Vinkki harrastavalle perheelle:

Jos perheenjäsenet tulevat syömään eri aikoina, kääri lohipalat löyhiin foliopaketteihin ja laita jääkaappiin. Paista sitä mukaan, kun syöjät saapuvat. Pakettilohen kypsennysaika ei ole niin tarkka kuin ilman foliota paistettujen lohimakkaroiden.

Mitä muuta tekisi lohesta? Katso herkulliset reseptit

Lisää aiheesta