Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Suomalainen menestysresepti

Keksitaikina voitti ja mullisti Erikan elämän – ”Kasvu on upeaa, mutta myös pelottavaa”

Erika Poussa kehitti paistovalmiin keksitaikinan, joka hurmasi kuluttajat ja voitti Suomalainen menestysresepti -kilpailun. Tänä vuonna yritys on tehnyt yli miljoonan euron liikevaihdon ja myös työllistää ihmisiä.

Erika Poussa kahvilassaan Helsingissä Fredrikinkadulla. Kuvattu hämärässä valaistuksessa. Erika seisoo, katsoo ohi kamerasta ja pitelee kädessään kahvikuppia.
Erika Poussa kahvilassaan Helsingissä Fredrikinkadulla. Kuvattu hämärässä valaistuksessa. Erika seisoo, katsoo ohi kamerasta ja pitelee kädessään kahvikuppia.

Erika Poussan Bakerika on tunnettu Helsingin Fredrikinkadulla sijaitsevasta kahvilastaan. Vuosi 2024 on ollut yritykselle käänteentekevä.

Teksti: Moona Laakso
Kuvat: Aleksi Poutanen, Sami Piskonen
21.11.2024 | Päivitetty 24.11.2024

Erika Poussa, 27, kääntää videopuhelun kameraa niin, että ruudulle ilmestyy muuttolaatikoiden keskellä oleva iso liiketila, jossa näyttää vielä tällä hetkellä ”villiltä länneltä”.

Ollaan Telakkarannassa, jonne on kovaa vauhtia valmistumassa Bakerikan toinen toimipiste. Leipomo-kahvila Bakerikan tilat Helsingin Punavuoressa eivät nimittäin enää riitä. Kysyntään ei yksinkertaisesti pysytä vastaamaan.

Kulunut vuosi on ollut jotain, mitä Erika ei villeimmissä unissakaan olisi pystynyt visioimaan. Suomalainen menestysresepti –kilpailun voitto tammikuussa muutti hänen sanojensa mukaan Bakerikan suunnan täysin – ja myös Erikan elämän.

Hän voitti kilpailun pakastekeksitaikinalla, joka tuli ensimmäisenä myyntiin S-ryhmän myymälöihin. Kysyntä oli niin suurta, että se myytiin joissain paikoissa loppuun. Alkuhuuman jälkeen hittituotteen kysyntä laski, mutta on lähtenyt syksyllä uuteen nousuun.

”Vaihdoimme tehdasta, jotta pystyimme vastaamaan kysyntään paremmin. Nähtäväksi jää, vaikuttaako joulu kysyntään. On ollut ilo huomata, ettei suosio ollut vain hetken huumaa. On ilahduttavaa kuulla kuluttajilta, että keksitaikinaa löytyy aina pakkasesta.”

Paistovalmista keksitaikinaa on saatavana kahta makua: suolattu suklaahippukeksi ja maapähkinävoisuklaa. Erikan on ollut tarkoitus kehitellä uusia makuvariaatioita, mutta aikaa ei yksinkertaisesti ole ollut.

Voitto ei nimittäin vaikuttanut vain keksitaikinan kysyntään, vaan koko Bakerikan toimintaan. Vuonna 2022 avatussa leipomo-kahvilassa Fredrikinkadulla on alusta asti käynyt kanta-asiakkaita. Kilpailun voiton myötä asiakasmäärät räjähtivät. Kesällä keksijäätelöä jonotettiin kadulle asti. Kysyntä on kasvanut myös catering-palvelulle, erityisesti tilauskakuille.

”Telakkarantaan ei tule kahvilaa vaan täällä on isompi keittiö, jossa pystymme valmistamaan enemmän tuotteita myös Fredrikinkadun kahvilaan ja laajentamaan catering-valikoimaa. Salissa on tarkoitus pitää tapahtumia ja järjestää workshoppeja kakkujen kuorrutuksesta.”

Erika Poussa istuu Bakerika-kahvilassaan pöydän ääressä kahvikuppi kädessään. Hänet on valokuvattu kadun puolelta ja lasin läpi. Erikalla on päällään essu, farkkukangasta oleva lyhythihainen paita sekä farkut. Pöydällä on korvapuusteja.

Erika on ollut intohimoinen leipuri jo lapsesta saakka.

Heti alkuvuodesta voiton jälkeen Bakerikaan rekrytoitiin lisää väkeä. Tiimi kasvoi kahdesta vakituisesta työntekijästä neljään ja yhdestä extrasta kahteen. Lisäksi konsultteina on muutamia yrittäjiä. Rekrytointia on tarkoitus jatkaa alkuvuodesta, sillä lisäkäsiä tarvitaan. Nyt Erikan ei itse tarvitse olla kahvilassa joka päivä paikalla, mutta se ei tarkoita, etteikö töitä olisi. Päinvastoin.

”Alkuvuodesta julistin, että nyt keskityn tasapainottamaan elämää ja työtä. No, eilen viimeksi itkin. Aina välillä tulee romahduksia, kun on vain niin paljon meneillään ja tehtävää, ja tuntuu, ettei aika riitä.”

Tänä vuonna Erika ei ole onnistunut pitämään lomaa. Mutta jouluksi hän lähtee perheen kanssa lämpimään ja jättää tietokoneen kotiin.

”Luulen, että uusia ajatuksia, unelmia ja visioita pääsee syntymään sitten, kun mielikin pääsee oikeasti lomatilaan.”

Voit seurata Suomalainen menestysresepti 2025 -kilpailua televisiosta MTV-kanavalta keskiviikkoisin kello 20. Jaksot löytyvät myös Katsomosta.

Sarjassa etsitään uusia hittituotteita mm. S-marketin ja Prisman valikoimaan.

Kilpailun kuusi finalistia ovat selvillä keskiviikkona 4.12.2024 kello 21. Finalistien tarinoita julkaistaan tuon jälkeen yksi kerrallaan osoitteessa www.yhteishyva.fi/menestysresepti.

Voittaja ratkeaa ohjelman finaalilähetyksessä MTV:llä keskiviikkona 29.1.2025.

Oman hyvinvoinnin lisäksi kasvavana yrityksenä Erikalla on myös vastuu ja huoli työntekijöistä.

”Jos stressaan, stressaavatko työntekijätkin? Kaikki stressi kuuluu yrittäjänä minulle. Mutta jo se helpottaa, kun saamme Telakkarannan muuton valmiiksi, koska olemme etsineet tilaa jo alkuvuodesta lähtien.”

Kaiken aikaa Erikan takaraivossa on ollut huoli siitä, ettei vain kasvu tapahdu liian nopeasti.

”Kasvu on ollut upeaa, mutta myös pelottavaa. Kymmenen vuoden ajan Bakerikaa on kasvatettu maltillisesti ja hallitusti. Vaikka meno on kovaa, on tärkeää pitää totuttua tasoa yllä: tehdä asiat hyvin ja pitää asiakkaat tyytyväisinä.”

Alun perin Erikan ajatus oli, että olisi hienoa, jos voisi elättää itsensä yrityksellään ja matkustaa pari kertaa vuodessa.

”Nyt tilanne on se, että tänä vuonna Bakerika on tehnyt yli miljoonan euron liikevaihdon, yritys työllistää ihmisiä ja olen juuri avannut toisen liiketilan. Se pistää hiljaiseksi. Päällimmäisenä on kiitollisuus siitä, mihin 17-vuotiaan nuoren naisen unelma on vienyt.”