Särkylääkkeitä, teippauksia, sidetarpeita, vitamiineja. Kesäaikaan kyypakkauksia ja allergialääkkeitä, talvisin flunssalääkkeitä. Ne ovat Vierumäellä sijaitsevan Salen apteekkikaapin kysytyimpiä tuotteita.
Vierumäen Salesta on voinut ostaa reseptivapaita itsehoitolääkkeitä seitsemän vuoden ajan, kertoo Salen tulosvastuullinen esihenkilö Päivikki Pulkkinen.
”Asiakkaat ovat suhtautuneet palveluun pelkästään positiivisesti”, hän sanoo.
Ajatus Vierumäen Salen apteekkikaapista syntyi, kun Heinolassa sijaitsevan Vanhan apteekin apteekkari otti myymälään yhteyttä. Hän oli saanut paljon asiakaspalautetta siitä, että Vierumäelle kaivattiin apteekkia. Vierumäkeä lähin apteekki sijaitsee Heinolassa, ja edestakainen matka sinne on kolmisenkymmentä kilometriä.
Niinpä Saleen perustettiin Heinolan Vanhan apteekin palvelupiste eli apteekkikaappi, jonka valikoima, täyttäminen ja hinnoittelu ovat apteekin vastuulla.
”Me Salessa vastaamme vain lääkkeiden myynnistä ja kaapin lämpötilan tarkistamisesta”, Pulkkinen kertoo.
Lääkeneuvontaa vain soittamalla apteekkiin
Vierumäki on suosittua mökkeilyseutua, joten monet Salen apteekkikaapilla asioivat ovat mökkeilijöitä. Paikkakunnalla sijaitsee lisäksi urheiluopisto, jolla vierailee paljon urheilijoita ja kuntoilijoita. Apteekkikaapin tuotteille on kysyntää myös paikallisten asukkaiden keskuudessa.
Lääkeneuvontaa Salen henkilökunta ei saa antaa. Jos asiakkaalla on kysyttävää lääkkeestä tai sen käytöstä, soitetaan apteekkiin, jonka koulutettu henkilökunta neuvoo asiakasta. Lääkekaapin tulo ei siis ole vaatinut Salen henkilökunnan kouluttamista, sillä lääkkeiden myynti tapahtuu samalla tavalla kassan kautta kuin minkä tahansa muunkin tuotteen.
”Mutta kun meille tulee uusi ihminen töihin, käymme läpi toimintatavat ja kaapin sisällön. Myyjän on hyvä tietää, mitä kaikkea kaapista löytyy”, Pulkkinen sanoo.
”Meitä mietitytti, voisiko siitä seurata ongelmia? Tulisiko häiriökäyttäytymistä?”
Lääkekaapin tulo Saleen herätti kaupan henkilökunnassa aluksi hieman huolta.
”Uusi palvelu oli mielestämme positiivinen asia, mutta meitä mietitytti, voisiko siitä seurata ongelmia? Tulisiko häiriökäyttäytymistä? Entä saisimmeko myydä särkylääkettä ja olutta yhdessä?”
Pulkkinen kuitenkin kertoo, että ongelmia ei ole ilmennyt, vaan kaikki on sujunut hyvin. ”Asiakkaat ovat olleet tosi iloisia siitä, että kauppareissulla voi ostaa myös täydennystä lääkekaappiin.”
Vierumäkeläisten apteekkiasiointia helpottavat myös Salen pitkät aukiolo-ajat. Apteekkikaapista voi ostaa lääkkeitä joka päivä aamusta iltamyöhään saakka.