Onko joku oikeasti aamuvirkku? Asiantuntija paljastaa, paljonko heitä on

Sunnuntaina 29. maaliskuuta moni herää taas silmät ristissä. Kellot on siirretty kesäaikaan, ja kylläpä väsyttää!

Kaikkia se ei näytä koskevan. Osa näistä ihmisistä kertoo myös olevansa niin sanotusti aamuvirkkuja.

Heräävätkö sinun epäilyksesi aina, kun joku ilmoittaa olevansa aamuvirkku?

Turhaan, totta se on. Noin joka viides suomalainen aikuinen on kuin onkin oikeasti aamuvirkku.

Iltavirkkuja on hieman vähemmän, mutta heidän osuutensa on ollut kasvussa, kertoo yliopistotutkija Ilona Merikanto Helsingin yliopistosta.

”Loput ovat jotakin tältä väliltä: osa hieman enemmän ilta- tai aamupainotteisia ja osa selkeästi päivävirkkuja.”

Lapset ovat tyypillisesti aamuvirkkuja, mutta nuoruuden kehityksen aikana vuorokausirytmi muuttuu yleensä iltapainotteiseksi, mistä syystä nuorissa ja nuorissa aikuisissa on erityisen paljon iltavirkkuja. Aikuisuuden aikana vuorokausirytmityyppi tasoittuu lähemmäs ihmisen omaa, luontaista rytmiä.

Vuorokausirytmityyppi on Merikannon mukaan biologinen ja vahvasti perinnöllinen ominaisuus. Jos pystyy aikuisuudessa noudattamaan omaa luontaista vuorokausirytmityyppiään, ominaisuus pysyy hyvin tasaisena läpi elämän.

”Keski-ikäisistä alle kahdella prosentilla vuorokausirytmityyppi oikeasti vaihtuu. Muilla voi tapahtua hienosääntöistä muuntumista – jos tapahtuu ollenkaan – ja sekin saman vuorokausirytmityypin sisällä, eli jos olet iltavirkku, saatat muuttua vähän enemmän tai vähemmän iltavirkuksi.”

Iltavirkuille kertyy terveysriskejä

Myös ympäristötekijät vaikuttavat ihmisen vuorokausirytmityyppiin. Eli jos iltavirkkuina altistumme esimerkiksi aamuvirkkujen rytmille, saatamme sopeuttaa omaa rytmiämme enemmän aamuvirkkuuden suuntaan.

Merikanto huomauttaa, että jokaisessa ihmisessä on lähtökohtaisesti jonkin verran joustovaraa, mutta vanhemmiten tämä joustovara vähenee.

”Myös sisäinen kellojärjestelmämme alkaa vanhentua, eli unemme muuttuu hauraammaksi ja katkonaisemmaksi.”

Yhteiskunta elää vahvasti aamuvirkkujen ajassa, mistä syystä todennäköisesti juuri iltavirkut joutuvat useammin taistelemaan omaa luontaista vuorokausirytmiään vastaan.

”Luulen, että tämä on iso syy siihen, miksi suuret terveysriskit kasaantuvat juuri iltavirkuille. Iltavirkuilla on suurempi riski esimerkiksi unihäiriöille ja aineenvaihdunta-, sydän- ja verisuonisairauksille.”

Merikannon mielestä kenenkään ei pitäisi joutua muuttamaan omaa luontaista vuorokausirytmiään – eli biologista ja pysyvää ominaisuuttaan – vaan sen sijaan yhteiskunnan pitäisi muuttua enemmän näitä erilaisia ominaisuuksia sallivammiksi esimerkiksi joustavammilla työajoilla.

”Optimaalisinta olisi, jos jokainen saisi noudatettua mahdollisimman säännöllistä vuorokausirytmiä ja että tämä rytmi olisi mahdollisimman lähellä omaa sisäsyntyistä rytmiä.”

Mitä kauempana oma vuorokausirytmityyppi on siitä, millaista rytmiä joutuu arjessaan ylläpitämään, sitä raskaampaa se on elimistölle.

Rentoutumista ennen nukkumaanmenoa

Jos esimerkiksi iltavirkku joutuu elämään ”väärässä” rytmissä ja haluaisi parantaa untaan ja toimintakykyään, tähän on tiettyjä keinoja.

Pimeään vuodenaikaan kirkasvalolamppu heräämisen jälkeen edistää päiväaikaista toimintakykyä.

Vaikka Merikanto kannustaa kaikkia elämään mahdollisimman säännöllisessä rytmissä, esimerkiksi arkena jatkuvasti liian vähän nukkuvalle iltavirkulle voi tehdä hyvää nukkua viikonloppuisin univelkoja pois.

”Jos kerää kroonisesti univajetta omassa arjessaan, kyllähän elimistö huutaa kompensaatiota, ja jos riistää itseltään myös vapaapäivien pidemmät unet, keho jaksaa vielä huonommin.”

Merikanto toivoo, että jokainen pyrkisi olemaan mahdollisimman armollinen omaa vuorokausirytmityyppiään kohtaan eikä kokisi siitä ainakaan huonoa omaatuntoa tai ahdistusta – nämä voivat vaikeuttaa nukahtamista entisestään.

Hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa kannattaisi pyrkiä luomaan kotiin sellaisia olosuhteita, jotka tukevat luontaista melatoniinihormonin eritystä ja edesauttavat uneen pääsyä.

”Ettei altistuisi juuri ennen nukkumaanmenoa esimerkiksi kirkkaille valoille tai sinivalolle, jota tulee vaikkapa kännyköistä ja tv:stä. Jos sängyssä hereillä pyöriminen tuottaa ahdistusta, sänkyyn ei kannata mennä liian aikaisin, vaan tekee mieluummin jotain muuta rentouttavaa.”

Merikanto huomauttaa, että sängyn tulisi ylipäätään olla paikka, jonka mieli assosioi nukkumiseen, eli siellä ei kannattaisi esimerkiksi syödä tai katsoa televisiota. Muita toimivia perusasioita ovat riittävä pimeys ja itselle sopiva lämpötila – moni nukahtaa paremmin viileässä. Myös liikunnallinen aktiivisuus tukee nukahtamista, kunhan se ei tapahdu liian myöhään illalla.

”Moni on varmasti kuullut nämä vinkit aikaisemminkin, ja etenkin ne, jotka kamppailevat näiden asioiden kanssa todennäköisesti tuhahtelevat, että eikö teillä mitään muuta ole meikäläiselle tarjota. On paljon myös meidän mielestämme ja stressitasostamme kiinni, miten saamme kehomme rentoutumaan.”