Onko sinullakin lankakokoelma, josta et kehtaa puhua? Et ole yksin
Neuloja, hävettääkö sinua lankavyyhtiesi määrä? Nyt on aika muuttaa asenne ja nostaa langat kunniaan, kirjoittaa Yhteishyvän toimittaja Minna Perovuo.


Kuulin vastikään termin lankakokoelma. ”Minkälainen lankakokoelma sinulla on?” Lankakokoelma on siis hienompi nimi kaikille niille kerille, joita on tullut hankittua, mutta jotka odottavat vielä puikoille pääsyä. Neulojat tietävät mistä puhun.
Ostoskoriin päätyy usein enemmän lankaa kuin oli tarkoitus. Lankahyllyn ääressä olo on kuin karkkikaupassa, eikä vertaus ole liioiteltu. Hyllyt notkuvat kirkkaita, murrettuja, pastellisia ja neonvärejä.
Silmillä syöminen nostattaa halun ostaa vähän kaikkea, ja mieli alkaa laukata: tästä tulisi ihana pipo, jestas mikä sävy, tästä haluan tehdä topin.
Suurinta osaa ideoista ei tule toteutettua, eikä tarvitsekaan. Mahdollisuuksien hattarahöttö on ihanaa.
Mutta sitten kun pyöröpuikolla on 187 silmukkaa ohutta mohairia ja silmukat menevät kierteelle, ollaan puolestaan tunneskaalan toisessa päässä.
Ystävilläni on kokoelmia, joista riittäisi neulottavaa vuosiksi, ja silti lankaa kertyy lisää. Yksi ystävä kertoo listaavansa lankojaan vyyhtimäärillä, toiset säilytyslaatikoiden tilavuusmitalla. Kolmas sanoo, ettei suostu vastaamaan tähän kysymykseen. Ei liene urbaanilegenda sekään tarina, jossa lankakeriä on piiloteltu kattiloihin. Kaikkia ystävieni vastauksia yhdistää pieni tai isompi nolostuminen lankojen määrästä.
Mutta miksi? Häpeä pois. Miksei neulelankoihin voisi suhtautua kuin mihin tahansa keräilykohteeseen? Onhan langoissakin peruslankojen lisäksi harvinaisuuksia, erikoiseriä, vintagea ja käsityöläisyyttä.
Ei kaikkien lankojen edes tarvitse päätyä puikoille. Lankakerä voi olla tuliainen matkalta, muisto ihmisestä, haave uudesta tekniikasta, lapsen valitsema lempiväri tai hiljainen toive muutoksesta. Osa kokoelmaa, osa minua.
Minkälainen on oma kokoelmani? Mitätön, sanoisin. Lankani sijaitsevat olohuoneessa, nojatuolin viereisessä korissa. Siellä on tällä hetkellä joitakin pieniä jämäkeriä ja muutama vyyhti villasukkalankaa. Viimeisimmän neuloosin iskiessä manasin korin sisältöä ja itseäni, kun SIELLÄEIOLLUTMITÄÄNKIVAA!
Jatkossa aion hankkia koriin inspiroivia värejä ja haaveiden aiheita. Esimerkiksi langat kesäiseen paitaan tai raidallisiin villahousuihin, ja kutsun lankakeriäni ylpeästi termillä kokoelma.
Ehkä jopa järjestelen kerät kauniisti lipaston laatikkoon ja esittelen kokoelmani kylään tuleville ystäville.
En puolustellen. Vaan hymyillen.
- 1.Pitääkö vieraslakanat pestä yhden käytön jälkeen? Vastaus voi yllättää
- 2.Tämä huulipuna sopii kaikille – ja se näkyy jo katukuvassa
- 3.Tältä näyttää kevään laukkumuoti – joukossa juhlava yllättäjä
- 4.Tämä suosikkitakki on taas muodissa – Oliko sinullakin 15 vuotta sitten?
- 5.Pölyn määrää voi vähentää! Laita nämä äkkiä pesuun
- 6.”Tätä herkkua odotan vuoden”














