Mikko Kuoppala etsii ruokakaupan hyllyiltä vau-elämyksiä.
Heräilen kymmenen aikoihin. En ole lainkaan aamuihminen, ja ehkä siksi en ole kyennyt rakentamaan itselleni järkeviä aamurutiineja. Asun omakotitalossa helsinkiläisessä lähiössä puolisoni ja tyttärieni kanssa. Lasten aamuhässäkät hoitaa pääasiassa vaimoni.
Tilaan aamuisin taksin töihin maatessani vielä sängyssä. Sen jälkeen minun on pakko nousta. On ihanaa, että joku ajaa minut paikasta toiseen. Liikun paljon taksilla. Jos kulkisin julkisilla, olisin aina myöhässä.
Arkipäiväni täyttyvät monenlaisista palavereista. Istun kahviloissa ja ravintoloissa juttelemassa sponsoreiden kanssa kaupallisista yhteistöistä, neuvottelemassa levy-yhtiön kanssa aikatauluista ja suunnittelemassa markkinointia.
Unohdan melkein aina syödä aamupalan, joten syön palavereissa usein yhdistetyn aamiaisen ja lounaan.
Palaverien jälkeen ajan taksilla työhuoneelleni Hermanniin. Se on tavallinen poikamiesboksilta näyttävä yksiö, jonne on asennettu musiikin tekemiseen tarvittavat laitteistot. On tärkeää, että minulla on oma paikkani, missä saan keskittyä työhöni kaikessa rauhassa.
Ostin ja remppasin yksiöni viime keväänä. Kutsun sitä joskus Mikko-museoksi, koska olen vienyt sinne kaikki kultalevyni ja muut työhöni liittyvät asiat, joita en halua esille kotiini.
Kun kello lyö neljä, tilaan taksin ja lähden kotiin perheeni luokse. Vien lapsia harrastuksiin – taksilla tietenkin.
Lapseni ovat minulle maailman tärkeimpiä. Olen nuoresta asti halunnut isäksi. Kotiin tullessani tunnen itseni kuninkaaksi oman rakkaan naislaumani keskellä. Hemmottelen mielelläni tyttöjäni. Paikkaan runsaita poissaolojani ostamalla heille lahjoja.
Öisin minulla on paras meininki.
Yritämme syödä päivällisen yhdessä, mutta aika usein sen ajankohta ja pöydän ääressä istuvien kokoonpano vaihtelee. Koko perheen suosikkiruoka on spagetti bolognese.
Vaimoni hoitaa ruokaostokset ja valtaosan kotiaskareista. Tilaamme viikon ruoka-aineet resepteineen kotiovelle. Minä taas olen perheemme pyykkivastaava.
Olen kuluttajana aika maltillinen taksin käyttöä lukuun ottamatta. Saan paljon vaatteita ja tarvikkeita kaupallisina yhteistöinä. Ostan itse vain alushousut.
Alkuillasta lähden keikkapaikalle valmistautumaan illan esiintymiseen. Olen ennen keikkaa levoton, joten on parempi mennä paikalle hieman etuajassa.
Mielestäni on tärkeää mennä hyvissä ajoin mestoille myös aistimaan etukäteen, millaiselle porukalle esiinnyn. Arvostan yleisöä, ja haluan kohdata sen aidosti ja avoimesti.
Keikat alkavat usein puoliltaöin tai sen jälkeen. Teen vuodessa noin 150 keikkaa. Se on paljon, mutta todellisuudessa keikan vetäminen on työni helpoin osa – osaan hommani ja tiedän hyvin tarkasti, mitä teen.
Viikon ensimmäinen keikka on yleensä keskiviikkona. Keikkoja on usein myös perjantaisin ja lauantaisin. Joskus yhteen päivään mahtuu kaksikin esiintymistä.
Nukkumaanmeno on minulle ongelmallista, ja erityisen vaikeaa se on keikan jälkeen. Kuuntelen sota-aiheisia äänikirjoja tuntikaupalla, ja nautin omasta ajastani. Välillä teen soittolistoja ja kuuntelen lempimusiikkiani, kuten Irwin Goodmania ja Leevi and the Leavingsia.
Öisin minulla on paras meininki, ja olen parhaimmillani puolilta öin. Silloin haluaisin tehdä loputtomasti asioita. Useimmiten painan pääni tyynyyn vasta aamuneljältä. Silloinkin nukkumaan meneminen tuntuu luovuttamiselta. En haluaisi millään luopua hyvästä fiiliksestäni.