Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Elämä

Tv:stä tuttu Anne Ramsay myy koteja Espanjassa – Asuntojen hinnat yllättävät monet suomalaiset

Kiinnostaisiko kakkosasunto Aurinkorannikolta? Moni suomalainen haaveilee sellaisesta. Anne Ramsay kertoo, mitä unelman toteuttaminen maksaa.

Maisema, jossa valkoisia taloja ja palmuja vehreässä maisemassa
Maisema, jossa valkoisia taloja ja palmuja vehreässä maisemassa
Teksti: Moona Laakso
Kuvat: Le Interiors / Ilkka Laine, Jassu Dammert
31.1.2025 | Päivitetty 31.1.2025

Alkuvuodesta 2024 kiinteistönvälittäjä, Remppa vai muutto -ohjelmasta tuttu Anne Ramsay pakkasi laukkunsa ja muutti Espanjaan. Hän alkoi vetää Marbellassa kiinteistönvälitysyritys Bo:n uutta Bo Homes & Villas -välitystoimistoa.

Toimistolle oli tarvetta, sillä suomalaisten kiinnostus Espanjan asuntomarkkinoita kohtaan on viime vuosina kasvanut huomattavasti.

”Yksi selkeä syy on koronan jälkeinen etätyökulttuuri. Osa tulee pariksi kuukaudeksi tekemään etätöitä. Jotkut taas muuttavat tänne pysyvästi”, Anne kertoo.

Enemmistö hänen asiakkaistaan ostaa Espanjasta kakkoskodin. Osa ostaa sen valmiiksi eläkepäiviksi muutamaa vuotta ennen eläkkeelle jäämistä. Sitten on niitä, jotka matkustavat Aurinkorannikolle vuodesta toiseen ja päätyvät lopulta vuokraamisen sijaan ostamaan oman. Asunnon kustannuksia on mahdollista kattaa vuokraamalla sitä silloin kun ei itse ole paikalla.

Anne ei ihmettele Espanjan suosiota: aurinkoisia päiviä on yli 320 vuodessa, suoria lentoja Helsingistä useampi päivässä ja perillä odottaa suomalaisten yhteisö. Moni kokee turvalliseksi ostaa asunnon juuri Aurinkorannikolta, koska moni suomalainen on jo tehnyt niin.

Unelman hintalappu on kova

Tyypillisesti suomalainen etsii Espanjasta 2–3 makuuhuoneen asuntoa, joka on mahdollisimman uusi tai remontoitu. Tärkeimpiä kriteereitä on sijainti lähellä rantaa ja palveluja.

”Suomalaiset tulevat tänne auringon perässä. Parveke on ehdoton, mielellään etelään tai länteen, ja moni haluaa maiseman, jossa näkyy vähintään palmuja.”

Moni yllättyy kuullessaan, millainen hintalappu kyseisillä ominaisuuksilla varustetulla asunnolla on.

”Yleinen ongelma on, että budjetti on 250 000 euron luokkaa, jolloin joudun sanomaan, että se ei riitä. Uudehko kahden makkarin asunto suomalaisten suosimalla alueella maksaa helposti 500 000 euroa, eikä välttämättä sisällä merimaisemaa.”

Annen nyrkkisääntö asiakkaalle on, että alle 300 000 euron ei enää saa juuri mitään. Hinnat ovat koronapandemian jälkeen nousseet räjähdysmäisesti.

Anne Ramsay

Anne Ramsay tuntee suomalaisten asumisunelmat.

Hinta riippuu paljon alueesta. Kalleinta on Marbellassa ja sen lähiympäristössä, jossa villoista saa pulittaa jopa 40 miljoonaa euroa. Luksusvillat ovat aidattuja ja vartioituja, ja niissä on usein henkilökunnalle tarkoitettu erillinen huoneisto. Padel- ja tenniskentän lisäksi niissä voi olla jopa helikopterin laskeutumispaikka.

Keskivertosuomalaisen asuntohaaveet ovat kuitenkin vaatimattomammat, useimmiten kahden makuuhuoneen uudehko asunto hyvällä sijainnilla.

Asunnot myydään lähes poikkeuksetta kalustettuna. Isona trendinä sisustuksessa näkyy skandityyli: avokeittiö ja vaalea sävymaailma niin pinnoissa kuin kalusteissa.

”Samalla tavalla kuin Suomessa, täällä trendaavat aika ajoin tietyt asiat kuten rimaseinät ja lasiovet. Väriä kuitenkin uskalletaan käyttää sisustuksessa enemmän.”

Asunnoissa ei aina ole lämmitystä, mitä Annekaan ei Espanjaan muuttaessa osannut odottaa. Kesäaikaan se ei ole ongelma, mutta talvella kodin viileys voi yllättää.

”Suomalaiset aina hämmästyvät siitä, että kivilattiat ovat jääkylmiä, koska lattialämmitystä on harvoin muualla kuin kylpyhuoneessa. Tossut ovat tällöin välttämätön osa varustusta.”

Asuntokaupoilla tarvitaan varovaisuutta

Asunnon ostoprosessi eroaa jonkin verran Suomen käytännöistä. Yksi asia on Annen mukaan Espanjan asuntokaupoilla kaikista tärkein:

”Juristi! Se on ehdoton. Aina välillä iltapäivälehdistä voi lukea kauhutarinoita siitä, että on ostettu asunto ilman juristia ja päädytty ongelmiin.”

Espanjassa esiintyy Annen mukaan jonkin verran laitonta rakentamista. Ilman juristia asunnon ostaminen voi koitua kalliiksi.

”Moni ei myöskään tiedä, että Espanjassa myyjällä ja ostajalla on omat välittäjät, ja välittäjän käyttäminen ostaessa on täysin maksutonta.”

Anne huomauttaa, että asuntokaupoilla on syytä olla varovainen. Liikkeellä on myös huijareita, myös suomalaisia.

”Täällä on suomalaisia, joilla asiat ovat menneet pieleen Suomessa ja jotka ovat lähteneet Espanjaan uuden alun perässä, mutta jatkavat täällä samaan malliin. He saattavat hyväksikäyttää sitä, että suomalainen luottaa suomalaiseen.”

Annen mantra kuuluu, ettei keneenkään kannata luottaa. Hän on itsekin tullut huijatuksi, mutta ilman vakavia seurauksia.

”Tiedän kuitenkin tapauksia, joissa on menetetty rahaa tai sotkeuduttu vääriin ihmisiin.”

Elämää auringon alla

Varjopuolista huolimatta yksi asia Espanjassa on taattu: aurinko. Sitä suomalaiset hakevat, ja sitä he myös saavat.

Anne itse kuvailee elävänsä Marbellassa parempaa elämää mitä olisi voinut kuvitella. Valon ja positiivisella energialla ladatun ympäristön ansiosta energiaa riittää aivan toisella tavalla mitä Suomessa.

”Olen Suomeen tullessa aina shokissa siitä miten väsähtäneitä ja uupuneita ihmiset ovat.”

Entä löytyykö Aurinkorannikolta aitoa Espanjaa?

Anne sanoo suoraan, ettei Fuengirolaan tai Marbellaan kannata tulla täysin autenttisen espanjalaisen tunnelman perässä. Toisaalta jo alle tunnin ajomatkan päästä löytää aidon Espanjan, kun lähtee rannikolta pienempiä kyliä kohti.

”Toisaalta moni suomalainen viihtyy Aurinkorannikolla juuri siksi, että täällä on kansainvälistä porukkaa, ja oma suomalainen yhteisö. Kuulen jatkuvasti asiakkailta, että täällä he näkevät paljon enemmän ihmisiä ja ystäviä kuin Suomessa. Täällä asuu tai lomailee jatkuvasti tuttuja, mutta myös tutustuu helposti muihin suomalaisiin.”

Rannan lisäksi suomalaisten asuntotoiveissa korostuu palveluiden läheisyys, koska Espanjassa suomalaiset käyvät enemmän ulkona ja ravintolassa syömässä. Elämä ylipäätään on sosiaalisempaa.

”On yleistä, että mennään ulos syömään, kutsutaan tuttuja kyläilemään tai mennään yhdessä urheilemaan. Padel-pelin tai golfin jälkeen jäädään vielä yhdessä istumaan.”

Vaikka Anne tuntee olonsa Espanjassa onnellisemmaksi kuin Suomessa, ei elämä auringon alla suinkaan ole pelkkää paratiisia. Työ on haastavaa ja välillä vaivaa suomalainen introverttius, kun ei jaksaisi sosiaalisen työn ulkopuolella vielä jatkuvasti tavata uusia ihmisiä.

”Ympärillä oleva energia on kuitenkin tarttuvaa. Kaikki vastaantulevat hymyilevät. Kun päivä on ollut haastava, menen illalla rantaan kävelemään, ja palaan kotiin aina hyväntuulisena.”

Tee arjestasi helpompaa ja herkullisempaa!

Tilaa Yhteishyvän uutiskirje, niin saat ajankohtaiset reseptit ja arkea helpottavat vinkit suoraan sähköpostiisi.