Valehtelin vahingossa työkavereilleni – neulominen ei ole sellaista kuin väitin

”Ihana neuleliivi, tosi kaunis!”

Työkaverit kehuivat itse neulomaani liiviä. Ja mikäs oli kehuja kuunnellessa. Liivi oli omastakin mielestäni onnistunut.

Nämä työkaverit eivät itse neulo, vaikka harrastus kiinnostaisi, ja siinä hetkessä tein virheen, jonka neuloja tekee helposti: sanoin, että liivi oli helppo ja nopea tehdä.

Helppo ja nopea. Kaksi sanaa, joita nykyihmiselle tarjoillaan vähän joka paikassa. Helppo ja nopea resepti. Helppo ja nopea treeni. Helppo ja nopea tapa oppia kieli, kohottaa kuntoa, siivota koti tai tulla muuten vain paremmaksi ihmiseksi. Tee vain nämä kolme liikettä. Valmista pöytään kymmenessä minuutissa. Muuta yksi asia aamurutiineissasi, ja elämäsi mullistuu. Niinpä niin. Kuka näitä uskoo?

Se, mitä oikeasti halusin sanoa työkavereille, oli: kokeilkaa ihmeessä, tämä on kivaa!

Helpon ja nopean mainosmantran jakaminen neuletöiden suhteen on suorastaan huijausta. Jokainen, joka on koskaan neulonut edes vähän, tietää, ettei se ole nopeaa eikä aina helppoa. Minulle helppo ei välttämättä ole aloittelijalle helppoa, eikä kumpikaan tarkoita nopeaa.

Aikuisten sukkapariin menee minulta noin viisi tuntia, kuvioiden kanssa enemmänkin. Pipoon kolmesta kuuteen tuntia. Neulepaitaan 20–40 tuntia. Jos haluaa pitää neulomisen rentouttavana iltapuuhana ja neuloo tunnin neljänä iltana viikossa, paidan valmistumiseen menee noin kuusi viikkoa.

Tämä laskukaava selittää myös sen, miksi kausineuleeni valmistuvat aina väärään aikaan. Toukokuun lopussa sain valmiiksi lämpimän merinovillapaidan. Elokuun lopussa pääsin viimein pukemaan päälleni pellavaisen kesätopin. Muodin huipulla mutta väärässä vuodenajassa.

Helppous ja nopeus ovat muutenkin suhteellisia käsitteitä omassa neulomisessani. Muistin kyllä mainita, että omalla neulomishistoriallani en ole tavallisia sukkia ja pipoja lukuun ottamatta saanut yhtäkään neuletyötä kerralla maaliin. Aina on tullut ongelmia.

Olen lukenut ohjetta huolimattomasti tai ymmärtänyt sen väärin. Olen tehnyt liian pienen päänaukon, kireät kainalot ja lörpähtävät reunukset. Viime sunnuntaina neuloin noin kaksi tuntia käytännössä tyhjää. Purin, neuloin ja purin taas: toivottavasti äitini saa syksyksi tilaamansa neulepaidan ennen kevään tuloa.

Ei siis helppoa ja nopeaa. Vaan paikoitellen turhauttavaa, kärsivällisyyttä koettelevaa, uuden opettelun hitauden sietämistä ja virheiden hyväksymistä. Tuntikausien tekemistä ilman takuuta onnistuneesta lopputuloksesta.

Ei helppoa eikä nopeaa. Mutta ah, niin ihanaa. Meditatiivista. Hidasta tekemistä maailmassa, jossa lähes kaiken pitäisi tapahtua heti. Minun olisi pitänyt sanoa työkavereille, ettei neuleliivi ollut helppo eikä nopea, vaan vaivan arvoinen.