Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

”Oli mielenkiintoista tutkia tarkemmin omia ostoksia. Sovelluksesta löytyi ravintolaskurin lisäksi muitakin kiinnostavia juttuja – itselleni mieluisimpana oli ruoan kotimaisuuden näkeminen prosentteina”, sanoo helsinkiläinen Maana Arkko.

Kolme testaajaa kokeili S-mobiilin ravintolaskuria – ”Suolan määrä näytti aika järkyttävältä”

Teksti:
Satu Savela
Kuvat:
Piia Arnould, Tomi Glad
Julkaistu: 18.1.2021
|
Muokattu: 24.3.2021
S-mobiilin Omat ostot -osiossa on ravintolaskuri, jolla voi seurata omien ostosten terveellisyyttä. Pyysimme kolmea testihenkilöä testaamaan palvelua kahden kuukauden ajan.

Suolaa, suolaa ja vielä enemmän suolaa. Ravitsemustieteilijöiden mukaan suolan saanti on suomalaisten suurimpia haasteita, ja se osoittautui todeksi myös ravintolaskuria testanneissa perheissä.

Tähän saakka suolan saannin seuranta on ollut työlästä – se on onnistunut lähinnä yksittäisiä tuoteselostuksia tutkimalla.

S-mobiilista löytyvä ravintolaskuri kerää ostosten ravintoaineet helposti ymmärrettävään muotoon. Yhdellä vilkaisulla on helppo nähdä, onko esimerkiksi kuitujen tai suolan saanti virallisten suositusten sisällä.

Töiden aloitus muutti arkea

Helsingin Kalliossa asuva Maana Arkko, 21, on tuore asiakasomistaja ja yksi ravintolaskurin testaajista. Hän muutti viime syksynä lapsuudenkodista omaan kotiin ja hankki S-Etukortin.

Arkko on aina ajatellut syövänsä terveellisesti, koska omassa lapsuudenkodissa kiinnitettiin huomiota ruoan terveellisyyteen. Testijakson alussa muutama asia kuitenkin mietitytti.

”Arvelin, että saattaisin syödä proteiinia liian vähän ja hiilihydraatteja liian paljon. Laskurin mukaan molemmat määrät olivat kuitenkin ihan kunnossa.”

Ravintoaineista ainoastaan suola oli punaisella.

”Eniten yllätyin siitä, kuinka paljon ylitin suolan saantisuositukset. Suolan määrä näytti aika järkyttävältä sovelluksessa. Aion kiinnittää jatkossa paljon enemmän huomiota suolan käyttöön.”

Toisaalta Arkko osti testijakson aikana esimerkiksi paljon suolaa sisältäviä kastikkeita, joita hän käyttää ruoanlaitossa pitkän ajan kuluessa. Lisäksi työn aloittaminen sotki hieman arkirutiineja.

”Kun aloitin työt monen kuukauden työttömyyden jälkeen, huomasin syöväni paljon enemmän valmisruokia. Söin niitä erityisesti silloin, kun tulin töistä kotiin väsyneenä ja nälkäisenä. Valmisateriat lisäsivät varmasti suolan määrää ostoksissani.”

Ruokaa valmiiksi pakkaseen

Arkko pitää ruoanlaitosta ja hän suunnitteleekin tekevänsä ruokaa jatkossa isompia määriä kerralla, jolloin osan voi pakastaa.

”Silloin saan työpäivän jälkeen pakkasesta nopeasti terveellisen aterian, eikä tarvitse sortua valmisruokiin.”

Maana Arkko ymmärsi heti, että ravintolaskuri ei kerro ihan täyttä totuutta, se on ainoastaan suuntaa-antava.

”Ostan usein jotain tuotteita varastoon enemmän, jolloin niiden sisältämät ravintoaineet korostuvat sovelluksessa. Ja kun taas joitain tuotteita on valmiiksi kotona, niiden kanssa käy päinvastoin. Pidemmällä aikavälillä vääristymät toki korjaantuvat, jolloin sovellus antaa tarkempaa tietoa.”

Mittarit eivät huutaneetkaan punaisella

Porilainen eläkeläinen Birgitta Järnström, 70, hankki ensimmäisen älypuhelimensa reilu vuosi sitten. S-mobiili oli yksi ensimmäisistä sovelluksista, joka puhelimelle ladattiin.

”Tiesin, että siellä on hyviä tarjouksia ja muutakin hyödyllistä tietoa.”

Uutta ravintolaskuria lähdettiin testaamaan yhdessä tyttären avustuksella, koska älypuhelimessa riittää vielä opeteltavaa.

”Tytär ehkä oletti, että meillä huutaa kaikki ravintomittarit punaisella”, Järnström nauraa.

Tosiasiassa kahden kuukauden testijaksolla vain kuidun ja tyydyttyneen rasvan saantisuositukset olivat heikosti punaisella. Syitä tutkittiin tarkkaan ostosten ainesosaluetteloista.

”Varmaan se on tuo voi, mikä sen rasvan saantisuosituksen sai punaiselle. Käytän leivonnassa aina voita.”

Ennen joulua sokerimittariin tuli korkeahko hyppäys punaiselle.

”Meillä oli marraskuun lopulla Tuplabonus-päivät, joten ostin silloin kaikille lastenlapsille joulumakeiset valmiiksi”, Järnström selittää äkillistä nousua.

Hyvää ja hyödyllistä lisätietoa

Järnström asuu kahden miehensä Olli Järnströmin kanssa. Kaikki ruokaostokset tehdään Tikkulan S-marketissa, mutta jonkin verran käydään ulkona syömässä, erityisesti lounaalla.

”Kaupassakäynti on eläkeläisille hyvää ajankulua, minä hoidan ostokset ja Olli kuskaa.”

Ravintolaskuri kiinnosti myös Ollia, joka tuli kurkkimaan laskurista punaisilla olevia ravintoaineita.

Jokaisen ravintoaineen kohdalla on linkki juttuun, josta saa lisätietoa kyseisen ravintoaineen merkityksestä omalle terveydelle.

Lue Yhteishyvän hyvinvoinnista ja terveellisestä ruoasta kertovia juttuja täällä >

”Se on hyvä, koska vanhempi kansa ei välttämättä ole ihan yhtä hyvin perillä näistä asioista kuin nuoret”, Järnström pohtii.

Tuotepurkeissa puolestaan ainesosaluettelot ovat niin pienellä, että niitä on ihan mahdotonta lukea.

”Tästä ravintolaskurista näitä asioita on helppo ja selkeä seurailla”, pariskunta toteaa.

Ruoan terveellisyys kiinnostaa

Espoolaisessa paritalossa tuoksuu arkisena talvi-iltana eksoottiset mausteet. Sarri Veijola, 48, on loihtinut päivällistä nelihenkiselle perheelle, tällä kertaa kanawokkia runsailla kasviksilla.

”Tiedän muuten ihan tasan tarkkaan missä meidän ruokapuolen ongelmat ovat,” Veijola sanoo heti alkuun.

Se on se suola.

”Suolaton ruoka ei vaan nyt maistu yhtään miltään”, Veijola sanoo. Mutta suureksi yllätykseksi ravintolaskurin suola ei huuda kirkuvana punaista, se on vain lievästi punaisella.

”Se varmasti johtuu siitä, että teemme itse lähes kaikki ruoat, enkä juurikaan osta esimerkiksi suolaisia valmisruokia. Eli suola tulee meidän ruokapöytään rehellisenä suolana, ei salakavalasti.”

Veijola on ravintola-alan myynnin johtotehtävissä tottunut työskentelemään huippukokkien kanssa ja tietää, miltä hyvä ruoka maistuu.

Leipomotuotteiden suolaisuus yllättää

Veijolat syövät arkena paljon kasviksia, salaatteja ja keittoja. Viikonloppuisin kokataan usein pidemmän kaavan mukaan.

Seurantajakson aikana mikään mittari ei värähdä, ne ovat hyvin tasaisesti vihreällä tai keltaisella. Ja suola edelleen lievästi punaisella.

”Kiinnitän kyllä todella paljon huomiota terveelliseen ruokaan ja olen siitä kiinnostunut. Ja pystyn kyllä elämään sen kanssa, että suola on meillä hieman koholla suosituksiin nähden.”

Veijola kokee ravintolaskurin myös koukuttavana. Ja iloisena yllätyksenä tulee se, että jokaisen ravintoaineen kohdalta löytyvät yksittäiset tuotteet, jotka kokonaisuuden muodostavat.

”Yksi suuri yllätys oli kyllä leipomotuotteiden suolaisuus. En ollut ajatellut, että esimerkiksi riisipiirakat olisivat meidän perheessä se kaikista suolaisin ostos”, Veijola miettii.

Mikä on Ravintolaskuri?

S-mobiilin Omat ostot -palvelusta löytyvän Ravintolaskurin avulla voi seurata ja vertailla S-ryhmän toimipisteistä ostetun ruoan terveellisyyttä ja ravintoarvoja virallisiin saantisuosituksiin.

Ravintolaskuri näyttää hiilihydraattien, sokerin, kuidun, proteiinien, rasvojen, tyydyttyneiden ja tyydyttymättömien rasvojen sekä suolan osuuden ja vertaa niitä saantisuosituksiin. Kaikista ravintoarvoista pääsee porautumaan yksittäisen tuotteen tasolle saakka.

Laskuri saa tiedot elintarvikepakkausten ravintosisällöistä. Pakkaamattomille tuotteille, esimerkiksi hedelmille ja vihanneksille, ravintotiedot on haettu erikseen THL:n ylläpitämästä elintarviketietokanta Finelistä.

Helmikuun alkuun 2021 mennessä Ravintolaskurilla on ollut noin 300 000 käyttäjää.

Vinkki! Tarkastele tietojasi pidemmällä aikavälillä – jopa 3 vuoden takaa

Jos esimerkiksi suolan määrä hehkuu itselläsi punaisella, muista tarkastella ruokakorisi ravintosisältöä varmuudeksi myös pidemmällä aikavälillä. Ravintolaskurin asetuksista voit säätää, otatko käyttöön 12, 24 vai 36 kuukauden ajanjakson, jolla tarkastelet ruokakoriasi. Näin voit saada paremman käsityksen siitä, johtuuko runsas suolan määrä yksittäisen kuukauden tuomasta piikistä vai onko kyseessä pidemmän ajan trendi.

Lue lisää juttuja Omat ostot -palvelusta