Pidä nämä kolme asiaa kotona – ja saat aina aterian tehtyä

Ruokakirjailija ja vaikuttaja Satu Koivisto nyhjää tyhjästäkin aterian. Kaksi asiaa kuivakaapista ja yksi jääkaapista, sillä pääsee pitkälle.

Satu Koivisto pilkkoo vihanneksia keittiössään.
Satu Koivisto pilkkoo vihanneksia keittiössään.
Teksti: Laura Kaapro
Kuvat: Eveliina Vuorma
21.9.2026 | Päivitetty 21.9.2026

Ruokakauppaan ei lähdetä hakemaan reseptin aineksia, vaan ateriat kokataan siitä, mitä kaapista löytyy. Satu Koiviston ajattelutapa vähentää hävikkiä, mutta ennen kaikkea se tekee ruoanlaitosta vapaata ja luovaa. Koivisto kertoo seuraavaksi tarkemmin, miksi hän käyttää keittiössään kaikki ainekset mahdollisimman tarkasti.

Sitä syödään, mitä on

”Olen maalta kotoisin, ja vanhempani ovat pula-ajan lapsia. Meillä kasvatettiin ruokaa itse, haettiin marjat metsästä ja kalastettiin. Periaate, että syödään sitä mitä on ja käytetään kaikki tarkasti, on tullut minulle verenperintönä.

Pyöritän keittiötäni pitkälti sen varassa, mitä kaapeista löytyy. Kuivakaapin kasviproteiineilla ja mausteilla sekä jääkaapin kasviksilla pääsee pitkälle. Kun lykkää kaupassa käyntiä, luovuus lisääntyy.

Satu Koivisto keittiössään kädessään kulho.

Satu Koivisto nauttii hallinnan tunteesta laittaessaan ruokaa keittiöstä löytyvistä aineksista. ”Reseptit ovat kivoja, mutta ne ohjaavat ostamaan täsmäaineksia. Minusta ruoalla ei tarvitse olla nimeä, jotta se on hyvää.”

Menen ruokakauppaan aina ilman suunnitelmia. En hae aineksia tiettyyn ruokaan, vaan katselen kaupan valikoimaa kuin sienimetsää: mitäs täältä löytyy?

Vihannesosasto on tärkein. Poimin sieltä sesongin kasviksia tai jotain muuta, mikä puhuttelee, ja rakennan ruokaidean sen pohjalta.”

Pohjana pasta, pata ja pizza

”Moniin ruokalajeihin voi upottaa kaikenlaista. Esimerkiksi pastaan ja risottoon, joita lapsiperheemme rakastaa yli kaiken. Kun raaka-aineet vaihtuvat, ruoat eivät tunnu samanlaisilta.

Suosikkeihin kuuluu myös linssipata. Pohjaksi tarvitaan sipulia ja selleriä, mutta muuten pataan saa tungettua kaikki mahdolliset kasvikset ja juurekset. Pitkään haudutettuja patoja meillä syödään riisin tai kauran kanssa. Samat jyvät toimivat myös bowl-ruokien pohjana.

Siirtolapuutarhamökillä meillä on pizzauuni. Teen tosi usein hapanjuuritaikinan ja menen puutarhaan katsomaan, mitä sieltä irtoaa täytteeksi: yrttejä, tomaatteja, kesäkurpitsaa.

Taikinajuuri kulhossa.

Teen pizzataikinaa kotona usein myös pakastimeen. Kun en keksi, mitä tekisin iltaruoaksi, länttään pizzan päälle kaikenlaista, vaikka vähän nuutuneitakin kasviksia.”

Upea leipä eurolla

”Ruokahävikin välttäminen ei merkitse minulle ensisijaisesti rahansäästöä, vaan kyse on raaka-aineiden kunnioittamisesta. Arvostan työtä, jonka ainesten kasvattaminen, tuottaminen tai metsästä poimiminen on vaatinut.

En tarvitse edullisia arkituotteita. Minua ei harmita laittaa rahaa vaikkapa laadukkaaseen pienjuustolan juustoon. On vain reilua, että tuottaja saa siitä korvauksen.

Rahansäästö tosin on yksi motiivini leivän leipomisessa. Saan leipomotasoista hapanjuurileipää uskomattoman halvalla, vaikka ostaisin sitä varten parhaita mahdollisia jauhoja.

Itse tehden myös herkut, kuten keksit ja hedelmäpiirakat, tulevat edullisemmaksi. Sitä paitsi leipominen on äärimmäisen lohdullista ja hauskaa puuhaa.”

Näin syön

  • Aamuuni kuuluu mutteri­pannukahvi. Monesti menen nukkumaan sillä ajatuksella, että ihanaa kun saa aamulla kahvia.

  • Jääkaapissani on aina kasvimaitoa, virkeää hapanjuurta, sesongin kasviksia, jotain itse tehtyä hilloa ja kannullinen smoothieta lapsille välipalaksi.

  • Salainen ruokapaheeni on paksu jääkaappi­kylmä voiköntti samana aamuna paistetun hapanjuurileivän päällä. Se on taivaallista! Meillä on suvussa kaikenlaisia verisuonijuttuja, joten oikeastaan minun ei pitäisi.

  • Jos olisin ruoka, olisin pitkään haudutettu lempeän mausteinen linssipata.

  • Jos pitäisi valita yksi ruoka loppuelämäksi, se olisi itse kasvatettu kirsikkatomaatti. On ihanaa poimia rauhassa kypsynyt tomaatti lämpöisenä omasta kasvihuoneesta.